keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Eka lähetystyöpuhuttelu: check!

Hyviä uutisia! Tällä viikolla oon aloittanut ihan konkreettisen valmistautumisen lähetystyötä varten, aloin täyttää mun papereita. Valmistautumisprosessi aloitettiin piispan puhuttelulla, jossa selvitettiin, että onko musta lähetyssaarnaajaksi.

Fyysisesti & henkisesti valmis palvelemaan

Puhuttelussa selvitettiin, että mä oon valmis lähtemään sekä fyysisesti että henkisesti. Lähetystyö ei oo mikään lomamatka, vaan oikeasti 18 kuukautta koko- ja jokapäiväistä työntekoa itselleen vieraassa ympäristössä. Muistan myös mun omasta minilähetystyöstä, että se on rankkaa. Joinain päivinä oli tosi kuuma (vaikka oltiin Suomessa!) ja silti piti kävellä ulkona. Joinain päivinä satoi kaatamalla ja silti piti hypätä satulan selkään ja polkea urhoollisesti. Päivän aikana monet ihmiset torjuivat meidät ja sanomamme, suunnitelmiin tuli muutoksia, joskus tuntui ettei työstä ollut mitään hyötyä. Se oli rankkaa. Siksi pitää olla fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa. Puhuttelussa mut todettiin valmiiksi lähtemään lähetystyöhön. Valmistautuminen ei kuitenkaan oo ohi, vaan tulevan vuoden aikana mä tuun valmistautumaan lähetystyötä varten vielä enemmän ja kovemmin kuin tähän asti oon valmistautunut, haluan olla paras mahdollinen palvelija ja hyvin valmistautunut, kun astun työhön.

Moraalisesti puhdas ja kelvollinen

Lähetystyö on Herran työtä ja Pyhä Henki on ehdoton työkalu. Ja jotta pystyy tuntemaan Pyhää Henkeä, pitää olla puhdas ja kelvollinen. Puhuttelussa multa kysyttiin mun uskosta ja sitoutumisesta evankeliumiin ja piispa totes mut kelvolliseksi lähtemään. Moraalisesti puhtaasti eläminen ei oo maailman helpointa, mutta teen kaikkeni, että voisin pitää mun sydämen mahdollisimman puhtaana nyt, kun vlamistaudun lähetystystyöhön.

Paperisota alkakoon!

Nyt, kun eka puhuttelu on ohi ja mut todettiin kelvolliseksi lähetystyönhakijaksi, piispa rekisteröi mut sivulle, jossa voin täyttää lähetystyöpapereita. Oon nyt virallisesti lähetystyöhönhakija. Nyt mulla on edessä parikymmentä sivua paperihommia, lääkärillä ja hammaslääkärillä käynti ja kaikki tällaset. Te, jotka ootte joskus lähteneet vaihto-oppilaiksi yms, ymmärrätte varmasti millaisesta prosessista on kyse. Kävin tänään varaamassa lääkärinajan ja oon ihan superinnoissani! En siksi, että pääsen lääkärille, vaan siksi että ihan oikeasti mun pitkäaikainen unelma on näin lähellä toteutumista ja että voin oikeasti konkreettisesti valmistautua sitä varten. Ihan parasta. Tää on parasta mun elämässä just nyt.

Hahah tää kuva ei kyllä liity mitenkään tähän, mutta halusin laittaa jonkun hauskan kuvan itestäni :D