torstai 23. huhtikuuta 2015

Mikä lähetystyö?


Tässä on hyvä video, joka tiivistää muutamaan minuuttiin, mitä on lähetystyö. 
Se on valitettavasti 6 vuotta vanha video, joten jotkin faktat ovat vähän vanhentuneita. 
Lähetyssaarnaajia on tällä hetkellä maailmassa yli 88 00 ja tyttöjen osuus lähetyssaarnaajista on prosentuaalisesti paljon isompi kuin tuolloin. Lähetyskenttiä maailmassa on tällä hetkellä yli 400. 
Vanhentuneita faktoja lukuunottamatta video kertoo tosi hauskasti ja yksinkertaisesti, mistä lähetystyössä on kyse. 

¿hablas español?

Nyt, kun tiedän missä päin maailmaa tulen palvelemaan, on aika alkaa opetella kieltä. Oon ihan superinnoissani siitä, että saan tehdä lähetystyötä nimenomaan espanjan kielellä. Vaikka menen lähetystyöhön auttamaan muita ihmisiä, enkä kehittämään omaa kielitaitoani, niin oon kiitollinen mahdollisuudesta oppia puhua sujuvaa espanjaa siellä.

Pohjalla mulla on neljän vuoden kouluespanja. Luin sitä ensin kaksi vuotta yläasteella valinnaisaineena ja sitten lukiossa vielä kaksi vuotta. Mulla oli sekä yläasteella että lukiossa ihan loistavat espanjan opettajat, jotka saivat mut innostumaan kielestä. Me opiskeltiin tunneilla espanjaa tosi monipuolisilla tavoilla, yläasteella parasta oli kun katottiin Serranon perhe -sarjaa ja lukiosta parhaiten jäi mieleen espanjan puhuminen vaihto-oppilaiden kanssa.

Nyt tän kevään ja kesän yritän itsenäisesti opiskella kieltä niin paljon kuin mahdollista (tai siis nyt toukokuun loppuun asti koitan malttaa, että pääsykokeeseen lukemisesta tulis jotain...) Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä kielen oppimiseen (esim jotain hyviä nettiosoitteita, videoita yms), niin otan mielelläni kaiken avun vastaan! Tai jos joku on halukas kirjoittelemaan mulle espanjaksi tai puhua mun kanssa kieltä, niin ois ihan mahtavaa!

Mun lähetystyö alkaa 6 viikon MTC-jaksolla Madridissa, jossa opiskelen espanjan kieltä ja muita lähetyssaarnaajille hyödyllisiä juttuja. Kielen oppiminen tulee jatkumaan toki myös itse lähetyskentällä, kun joka aamu opiskelen kieltä tunnin verran mun toverin kanssa. Kaikista parasta harjoitusta on tietty se kielen käyttäminen, eli kun pääsee Espanjassa oikeasti puhumaan niiden ihmisten kanssa ja joutuu selviytymään espanjan kielellä kaikista päivittäisistä tilanteista.

Loppukevennykseksi haluun jakaa mun lempparivideon lukion espanjan tunneilta! Tää on kyllä sellanen korvamato, että muistan kyllä koko loppuelämäni, että miten kysytään millainen perhe sulla on :D


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Called to serve in Spain!

Viime torstai oli mun elämän ehdottomasti paras (ja myös pisin!!!) päivä. Iltapäivällä, kun tulin kotiin, postiluukussa oli mun lähetystyökutsu!! Lähetystyökutsu tarkoittaa siis sitä kirjettä, jossa virallisesti kutsutaan lähetystyöhön ja jossa selviää mm. kohdemaa ja lähtöpäivä. Olin ihan innoissani, olin oikeesti odottanut tätä päivä kirjaimellisesti koko mun elämän!!

Soitin heti mun vanhemmille ja parhaille ystäville ja kerroin, että nyt mun kutsu on täällä! Olin ihan sekaisin, kun katoin sitä kirjettä ja ajattelin, että muutaman tunnin päästä repisin sen auki ja mulle vihdoin selviäisi, missä päin maailmaa viettäisin seuraavat 18 kuukautta Herran palveluksessa.

5 tuntia, sata hermostunutta viestiä ja puhelua ja yhtä partiokokousta myöhemmin koitti vihdoin hetki, jolloin sain avata kutsuni. Paikalla oli koko perheeni, muutamia ystäviäni sekä puhelimen päässä setäni perhe. Sydän hakkasi, kun revin kirjekuorta auki ja aloin lukea kirjettä...

"Dear Sister Koivisto
You are hereby called to serve as a missionary of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints. You are assigned to labor in the Spain Madrid Mission."

MÄ LÄHEN LÄHETYSTYÖHÖN ESPANJAAN!!! Oon ihan super-onnellinen ja Espanja on mulle just täydellinen paikka: siellä on lämmintä ja ruoka on hyvää. Kulttuuri on rikasta, mutta Espanja on kuitenkin tuttu ja turvallinen Euroopan maa, ei mikään liian random. Pääsen oppimaan espanjan kielen, mutta ihan nollasta ei tarvitse lähteä: oon yläasteella ja lukiossa opiskellut espanjaa yhteensä neljä vuotta.

Lähden 18. elokuuta, 119 päivän päästä! Aloitan mun lähetystyön kuuden viikon koulutuksella lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa (tuttavallisemmin MTC:ssä) Madridissa. MTC:ssä mut koulutetaan tekemään lähetystyötä ja opiskelen siellä myös kieltä ahkerasti. Sen jälkeen pääsen tekemään lähetystyötä eri kaupungeissa Pohjois-Espanjassa ja hyvällä tuurilla pääsen myös Kanarian saarille.









Kuvista iso kiitos mun ihanalle ystävälle Monalle! <3