30 minuuttia pyhiä kirjoituksia joka aamu - näin elämäni muuttui

Pari viikkoa sitten Festinordissa, kirkon nuorten aikuisten kansainvälisessä tapahtumassa Ruotsissa, osallistuin luokkaan, jossa puhuttiin hengellisyyden lisäämisestä. Luokan aikana käytiin läpi 10 kysymystä, joihin vastaamalla jokainen voi arvioida omaa hengellisyyttä.

Monen kysymyksen kohdalla ajattelin, että tässä voisin tietää paremmin. Erityisesti kaksi kysymystä kiinnittivät huomioni:

Luenko pyhiä kirjoituksia päivittäin?

ja

Menenkö aikaisin nukkumaan ja heräänkö aikaisin?

Päätin samana iltana, että heräisin seuraavana aamuna aikaisin, jotta voisin osallistua aamuinstituuttiin, jossa opiskellaan pyhiä kirjoituksia. Näin tein ja huomasin selkeän eron päivässäni. Tunsin Pyhää Henkeä voimakkaammin ja halusin tehdä hyviä asioita.

Kun pääsin kotiin, otin tavakseni herätä 30 minuuttia tavallista aikaisemmin ja käyttää aikaa pyhien kirjoitusten tutkimiseen. Ja jälleen kerran huomasin selkeän eron jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Viikon jälkeen tein listan asioista, joihin 30 minuutin pyhien kirjoitusten tutkiminen aamuisin oli vaikuttanut. Tässä muutamia niistä:

-tunsin Pyhää Henkeä joka päivä

-löysin tilaisuuksia palvella muita ihmisiä ja kertoa evankeliumista

-halusin tehdä enemmän hyvää

-halusin kuunnella parempaa ja kohottavampaa musiikkia

-halusin vielä illalla jatkaa pyhien kirjoitusten tutkimista

-opin paljon uutta evankeliumista ja ymmärrykseni lisääntyi

-olin paljon onnellisempi

Jatkan edelleen tätä tapaa. Herään joka aamu ja aamutoimet tehtyäni käytän 30 minuuttia pyhien kirjoitusten tutkimiseen ennen töiden aloittamista. Se on yksi parhaista päätöksistä, joita olen tehnyt viime aikoina ja suosittelen sitä jokaiselle.  

Kuva: LDS Media Library

Hei taas!

MTC on nyt vahan yli puolivalissa, oon ollut taalla reilut kolme viikkoa ja saman verran jaljella ennen kuin siirryn kentalle. Kolmessa viikossa on tapahtunut paljon ja oon kasvanut ja oppinut. Erityisesti oon huomannut, etta oon tullut tosi paljon motivoituneemmaksi ja ahkerammaksi opiskelijaksi. Haluan kayttaa kaikki hetket hyodyksi ja oppia niin paljon espanjan kielta kuin mahdollista. Joka ilta, kun me puoli kymmenen aikoihin (tai talla viikolla vahan myohemmin, koska meian districilla on siivousvuoro ja meidan pitaa siivota ruokala aina paivan paatteeksi) palataan meian makuuhuoneisiin, on sellanen olo etta oon ihan oikeesti antanut kaikkeni ja se tuntuu hyvalta. 

Opiskelu taalla on tosi hauskaa ja me kaytetaan tosi monipuolisesti erilaisia opiskelumenetelmia. Yks meidan opettajista vie meidan koko districin aina hissiin, me ajetaan silla ylimpaan kerrokseen ja sitten painetaan nappia alimpaan kerrokseen (tassa rakennuksessa on yhteensa 8 kerrosta). Hissimatkan aikana meidan pitaa sanoa mahdollisimman nopeesti meidan viikon laksy ennen, kuin hissi menee alimpaan kerrokseen. Se on tosi hauskaa ja motivoivaa. 

Vaikka oon Espanjassa, niin tuntuu etta oisin Amerikassa, koska kaikki taalla opettajia lukuunottamatta on amerikkalaisia. Nyt kun brasilialainen ja norjalainen lahetyssaarnaaja ovat molemmat lahteneet (he menivat molemmat Portugaliin ja olivat taalla vahemman aikaa, koska osasivat jo portugalia), niin ma oon ainut suomalainen. Talla tarjotaan espanjalaista ruokaa, mutta kaikki amerikkalaiset syo vaan vaaleaa leipaa ja kekseja nutellan, hillon ja maapahkinavoin kanssa. Ja kerran yksi eldereista soi 2 lirtaa cokista yhdella kulauksella. 

Talla viikolla oli meidan MTC-presidentin synttarit ja oli tosi hauskaa! Me syotiin kakkua ja jokainen district sai tehda jonkun lyhyen esityksen presidentille. Me laulettiin meidan districin kanssa syntymapaivalaulu suomeksi ja presidentti tuli tosi iloiseksi.

Tassa viela pari kuvaa meidan districista. Toinen on oikea kuva (plus siella keksella meidan kolumbialainen opettaja Hermana Tabares), toinen on piirretty versio. 

Hauskaa viikkoa teille kaikille!! :)

Hermana Koivisto 

Paperisota

Lähetystyöhön hakeminen on helppoa ja yksinkertaista. Kun sopivan ikäinen ja haluat lähteä, menet juttelemaan seurakuntasi piispan kanssa ja hän puhuttelee sinut nähdäkseen, fyysisesti ja henkisesti valmis sekä ennen kaikkea hengellisesti puhdas ja kelvollinen. Kävin itse kyseisen puhuttelun piispani kanssa viime marraskuussa (siitä lisää täällä).

Sen jälkeen hän rekisteröi minut lähetyssaarnaajien hakuohjelmaan. Sain parikymmentä sivua papereita täytettäväkseni. Nyt edelleen, yli kome kuukautta myöhemmin, itken vieläkin kyseisten papereiden parissa. 

Papereiden täyttämisessä ei ole mitään ihmeellistä. Täytetään omat henkilötiedot, kerrotaan omista tehtävistä kirkossa, työkokemuksesta, harrastuksista ja kielitaidosta. Käydään lääkärissä ja hammaslääkärissä. Skannataan passi ja ajokortti. Sitten vaarnanjohtajan puhutteluun (kävin vaarnanjohtajan puhuttelussa viime torstaina, joten tämä osuus check!) ja that's it. 

Kuulostaa helpolta, mutta mulle se on ollut haasteellista. En pidä puhelimessa puhumisesta erityisemmin, joten mulle on joka kerta iso kynnys varata hammaslääkäreitä ja muita. Oon ihminen, jolla on taipumus lykätä asioita, ja joskus on ollut vaikea saada motivoitua itseni kirjoitusten lukemisten keskellä hoitamaan tällaisia asioita. Oon ihminen, joka hukkailee ja unohtelee asioita, ja kun menin hakemaan uutta passia, unohdin mun passikuvat kotiin ja itku oli lähellä. Oon ihminen, jolle vaan joskus tapahtuu epäonnekkaita asioita, ja meinasin oikeasti hermostua, kun mun lääkäri sanoi mun laboratoriokokeiden epäonnistuneen ja että mun pitäis varata uus aika ja käydä laboratoriossa uudestaan. 

Mutta ehkä oon tästä prosessista oppinut jotain ajankäytöstä, täsmällisyydestä, suunnittelusta ja toimeentarttumisesta ja epäonnistumisten kohtaamisesta. Ehkä tää paperisota on ollut mulle kokemus, joka on tehnyt musta hiukan paremman lähetyssaarnaajan. 

Ja sitä paitsi: nyt oon tosi lähellä. Enää pari pikkujuttua ja sit mun paperit pitäis olla valmiit! Pitäkää peukkuja ja rukoilkaa, että kaikki ois viimeisen päälle valmista 15.3., jolloin on mun tavoite lähettää paperit eteenpäin Salt Lake Cityyn, jossa ne käsittelee mun hakemuksen ja valitsee mun lähetyskentän! Jeeeee!!!!

P.S. heti kun oon saanut tän blogijutun valmiiksi, niin soitan mun hammaslääkärille ja kysyn että oiskohan mun panoraamakuvien tulokset vihdoinkin tulleet! 

Halu palvella

Lähetystyö on aina ollut mun unelma. 

Konkreettinen tavoite siitä tuli mulle syksyllä 2012, kun meiän kirkossa laskettiin lähetyssaarnaajien ikärajoja. Ennen tytöt sai lähteä 21-vuotiaina, nykyään jo täytettyään 19. Olin tuona syksynä 16-vuotias ja lukion ensimmäisellä luokalla. Laskin mielessäni, että kolme vuotta ja sitten olen ylioppilas ja tarpeeksi vanha lähtemään (se kolme vuotta on mennyt nopeasti ja nyt mun available dateen, eli 15.7., on enää 7 kuukautta!)

Sen jälkeen lähetystyö on ollut mielessäni jatkuvasti ja olen koko ajan pyrkinyt tavoiteittani kohti. Aina, kun olen istunut kirkossa, seminaarissa tai muussa uskonnollisessa luokassa tai opiskellut evankieliumia itse, olen ajatellut, että opiskelen lähetystyötäni varten. Olen jaksanut noudattaa Jumalan käskyjä, koska haluan olla mahdollisimman puhdas ja kelvollinen lähtemään lähetystyöhön. Pohdin usein, miten voisin kehittää itseäni ja tulla paremmaksi lähetyssaarnaajaksi.

Lukion toisen luokan alussa lähetystyö ei tuntunutkaan enää itsestäänselvyydeltä. Mielessä alkoi pyöriä kaikki muut vaihtoehdot, mitä voisin tehdä lukion jälkeen ja tuo pohdinta sai kyseenalaistamaan ja epäilemään, onko lähetystyö todella minun juttuni. Rukoilin tuona syksynä asiasta paljon ja sain vastauksen, että Herra haluaa minun palvelevan lähetystyössä ja silloin tein päätöksen, että aion kaikista haasteista huolimatta tosissani pyrkiä lähtemään lähetystyöhön. 

Tuon rukousvastauksenkaan jälkeen lähetystyöhön lähteminen ei ole aina tuntunut helpolta. Erityisesti tänä syksynä olen tuntenut ajoittain haluttomuutta palvella lähetystyössä ja mun usko on heikentynyt. Hyvien ystävien avulla oon kuitenkin kuluneen viikon aikana saanut taas vahvistettua mun uskoa ja pystyn taas tuntemaan sitä samaa innostusta, jota oon aiemminkin tuntenut lähetystyön suhteen. Se on kuitenkin mun pitkäaikainen unelma, joka on toteutumaisillaan.

Joku ehkä kysyy, mikä saa mut jättämään perheen, koulun ja harrastukset ja lähtemään maahan, jota en saa edes itse valita. Mikä saa mut noudattamaan tiukkoja lähetyssaarnaajien sääntöjä ja elämään 18 kuukautta ilman tavallista musiikkia, elokuvia tai internettiä? Mikä mua viehättää siinä, että kuljen päivästä toiseen kaduilla yrittäen puhua ihmisille, joita ei kiinnosta mun sanoma?

Mun vastaus on yksinkertainen. Evankeliumi on asia, joka on tehnyt mut tosi onnelliseksi. Mun mielestä mikään ei tuo vaikeimpina päivinä enemmän lohtua ja toivoa kuin tieto siitä, että Kristus on kärsinyt mun puolesta, eikä mun siis tarvitse kärsiä.

Mä haluan, että myös ihmiset ympärillä voi kokea sitä samaa onnea. Haluan auttaa muita ihmisiä tulemaan lähemmäs Kristusta ja löytämään sen saman onnen, jonka mä oon löytänyt kirkosta. Mä haluan tavata uusia ihmisiä, jutella niiden kanssa ja auttaa niitä. Mä haluan puoleksitoista vuodeksi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain niihin asioihin, joilla on elämässä eniten merkitystä. 

Siksi haluan palvella lähetystyössä.

Lyhyt tarina tästä kuvasta. Kesällä 2011 tapasin Ruotsissa amerikkalaisen Ethanin, jonka kanssa meistä tuli hyvät kaverit. Reilu vuos sitten Ethan kertoi, että hänen paras kaverinsa Jeremy sai lähetystyökutsun Suomeen. Olin ihan innoissani ja aloin chättäillä Jeremyn kanssa ja kerroin hänelle kaiken Suomesta. Nyt hän palvelee Suomessa lähetyssaarnaajana ja viime kesänä, kun olin minilähetystyössä, tapasin hänet nopeasti yhdessä lähetyssaarnaajien kokouksessa ja oli siistiä! Tässä on kuva, joka me otettiin sillon.