Lempikohtani pyhissä kirjoituksissa

Kun menin kasteelle 8-vuotiaana, isoisäni anti minulle kohdan Mormonin kirjasta. Hän lupasi, että kun opettelisin sen ulkoa ja kun pitäisin sen sanat mielessäni, se tulisi olemaan minulle siunauksena elämässäni. Tuo kohta oli Alman kirjasta luku 37, jae 37:

"Kysy Herralta neuvoa kaikissa tekemisissäsi, niin hän ohjaa sinua hyväksesi; niin, kun laskeudut levolle illalla, laskeudu levolle Herran huomaan, jotta hän valvoisi sinua sinun nukkuessasi; ja kun nouset aamulla, olkoon sydämesi täynnä kiitosta Jumalalle; ja jos teet tämän, sinut ylennetään viimeisenä päivänä."

Tämä kohta on lohduttava monestakin syystä. Ensinnäkin se kertoo, ettei mikään asia ole pieni rukoiltavaksi. Voimme aina kääntyä Taivaan Isän puoleen, olivatpa huolemme isoja tai pieniä. Tai vaikka meillä ei olisikaan huolia, voimme silti kertoa yläkertaan kuulumisemme tai ilmaista kiitoksemme. Me olemme Taivaan Isän lapsia, joten Hän aidosti välittää meistä ja haluamme, että pidämme yhteyttä Hänen kanssaan.

Koska Taivaan Isä rakastaa meitä, Hän haluaa neuvoa ja opastaa meitä haasteissamme ja päätöksissämme. Meiltä kuitenkin vaaditaan pientä nöyryyttä ja sekä sitä, että kysymme Herralta ja olemme sen jälkeen halukkaita kuuntelemaan vastauksia sekä toimimaan niiden mukaan.

Koska Jumala on luonut meidät, Hän tuntee meidät täydellisesti. Hän on kaikkitietävä ja haluaa meidän parastamme, joten Hänen tahtoaan etsimällä päädymme yleensä parempaan lopputulokseen kuin mitä pääsisimme omin neuvoin.

Ei ole aina helppoa tehdä Taivaallisen Isän tahtoa, varsinkin jos se eroaa suuresti omista haluistamme. Kuitenkin, kun me luotamme Herraan, voimme olla rauhallisella mielellä ja omatuntomme voi olla puhdas. Kun me kärsivällisesti vaellamme Herran kanssa läpi koko elämämme, voimme tuntea iloa ja rauhaa elämässämme sekä elää iankaikkisesti tämän elämän jälkeen.

Mitä teille tulee mieleen tästä jakeesta? Olisi kiva kuulla myös muiden ajatuksia :)

Kuva: LDS Media Library

Halu palvella

Lähetystyö on aina ollut mun unelma. 

Konkreettinen tavoite siitä tuli mulle syksyllä 2012, kun meiän kirkossa laskettiin lähetyssaarnaajien ikärajoja. Ennen tytöt sai lähteä 21-vuotiaina, nykyään jo täytettyään 19. Olin tuona syksynä 16-vuotias ja lukion ensimmäisellä luokalla. Laskin mielessäni, että kolme vuotta ja sitten olen ylioppilas ja tarpeeksi vanha lähtemään (se kolme vuotta on mennyt nopeasti ja nyt mun available dateen, eli 15.7., on enää 7 kuukautta!)

Sen jälkeen lähetystyö on ollut mielessäni jatkuvasti ja olen koko ajan pyrkinyt tavoiteittani kohti. Aina, kun olen istunut kirkossa, seminaarissa tai muussa uskonnollisessa luokassa tai opiskellut evankieliumia itse, olen ajatellut, että opiskelen lähetystyötäni varten. Olen jaksanut noudattaa Jumalan käskyjä, koska haluan olla mahdollisimman puhdas ja kelvollinen lähtemään lähetystyöhön. Pohdin usein, miten voisin kehittää itseäni ja tulla paremmaksi lähetyssaarnaajaksi.

Lukion toisen luokan alussa lähetystyö ei tuntunutkaan enää itsestäänselvyydeltä. Mielessä alkoi pyöriä kaikki muut vaihtoehdot, mitä voisin tehdä lukion jälkeen ja tuo pohdinta sai kyseenalaistamaan ja epäilemään, onko lähetystyö todella minun juttuni. Rukoilin tuona syksynä asiasta paljon ja sain vastauksen, että Herra haluaa minun palvelevan lähetystyössä ja silloin tein päätöksen, että aion kaikista haasteista huolimatta tosissani pyrkiä lähtemään lähetystyöhön. 

Tuon rukousvastauksenkaan jälkeen lähetystyöhön lähteminen ei ole aina tuntunut helpolta. Erityisesti tänä syksynä olen tuntenut ajoittain haluttomuutta palvella lähetystyössä ja mun usko on heikentynyt. Hyvien ystävien avulla oon kuitenkin kuluneen viikon aikana saanut taas vahvistettua mun uskoa ja pystyn taas tuntemaan sitä samaa innostusta, jota oon aiemminkin tuntenut lähetystyön suhteen. Se on kuitenkin mun pitkäaikainen unelma, joka on toteutumaisillaan.

Joku ehkä kysyy, mikä saa mut jättämään perheen, koulun ja harrastukset ja lähtemään maahan, jota en saa edes itse valita. Mikä saa mut noudattamaan tiukkoja lähetyssaarnaajien sääntöjä ja elämään 18 kuukautta ilman tavallista musiikkia, elokuvia tai internettiä? Mikä mua viehättää siinä, että kuljen päivästä toiseen kaduilla yrittäen puhua ihmisille, joita ei kiinnosta mun sanoma?

Mun vastaus on yksinkertainen. Evankeliumi on asia, joka on tehnyt mut tosi onnelliseksi. Mun mielestä mikään ei tuo vaikeimpina päivinä enemmän lohtua ja toivoa kuin tieto siitä, että Kristus on kärsinyt mun puolesta, eikä mun siis tarvitse kärsiä.

Mä haluan, että myös ihmiset ympärillä voi kokea sitä samaa onnea. Haluan auttaa muita ihmisiä tulemaan lähemmäs Kristusta ja löytämään sen saman onnen, jonka mä oon löytänyt kirkosta. Mä haluan tavata uusia ihmisiä, jutella niiden kanssa ja auttaa niitä. Mä haluan puoleksitoista vuodeksi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain niihin asioihin, joilla on elämässä eniten merkitystä. 

Siksi haluan palvella lähetystyössä.

Lyhyt tarina tästä kuvasta. Kesällä 2011 tapasin Ruotsissa amerikkalaisen Ethanin, jonka kanssa meistä tuli hyvät kaverit. Reilu vuos sitten Ethan kertoi, että hänen paras kaverinsa Jeremy sai lähetystyökutsun Suomeen. Olin ihan innoissani ja aloin chättäillä Jeremyn kanssa ja kerroin hänelle kaiken Suomesta. Nyt hän palvelee Suomessa lähetyssaarnaajana ja viime kesänä, kun olin minilähetystyössä, tapasin hänet nopeasti yhdessä lähetyssaarnaajien kokouksessa ja oli siistiä! Tässä on kuva, joka me otettiin sillon.

11 vinkkiä haasteista selviämiseen

(Varoitan jo nyt, että tää postaus tulee olemaan täynnä kliseitä. Täynnä sellasia elämänohjeita, jotka on kuultu sataan kertaan.Jos oot kyllästynyt lukemaan sellasta elämänhallintahömppää, niin voit mieluummin siirtyä lukemaan vaikka mun minilähetystyöstä.)

Mulla (kuten varmasti kaikilla teilläkin) on viime aikoina ollut haasteita. Mutta vaikka pienet pettymykset ja riipaisevat ihmissuhdedraamat tuovat elämään oman sävynsä, niihin ei kannata kietoutua. Tai mä en oo ainakaan jaksanut antaa liikaa valtaa. Sen sijaan oon viime aikoina ajatellut, että "okei, nyt mulla on tällanen haaste, ihanaa, what doesn't kill you makes you stronger, tää kuuluu mun elämään ja mähän tän selvitän jee!"

Tänä syksynä oon koittanut ottaa näistä haasteista kaiken irti ja koittaa samalla oppia jotain itsestäni. Oon koittanut löytää ne tavat, joilla itse selviän vaikeista ajoista kaikista parhaiten ja mä haluaisin jakaa ne myös täällä blogissa, toivottavasti näistä on hyötyä jollekin.

Yritä saada joku toinen hymyilemään

Joka kerta, kun mulla on paha mieli, pidän mielessäni pienen rukouksen ja kysyn, ketä voisin auttaa tänään. Sitten teen jotain, mikä ilahduttaa jotain toista. Sataprosenttisen varma keino saada fiilikset kattoon sekunnissa.

(haaste: osta kaupasta 3 suklaalevyä ja mieti kaksi henkilöä, joille voisit antaa ne. syö kolmas itse!)

Kerro jollekin, miltä tuntuu

Vaikka se toinen ei antaiskaan mitään hyviä neuvoja tai ratkaisiskaan ongelmia, niin jo se, että se kuuntelee ja kenties jopa ymmärtää, saa jo sydäntä vähän kevyemmäksi. Kun ajatukset pukee sanoiksi, ongelmat saavat oikeat mittasuhteet ja itsekin ymmärtää niitä paremmin. Kliseistä, mutta niin totta.

(haaste: tee lista ihmisistä, joiden kanssa sinun on helppo puhua mistä tahansa. kun seuraavan kerran oikeesti harmittaa, kaiva tuo lista esille ja valitse sieltä joku, koska ihan varmasti löytyy ihmisiä jotka juttelevat enemmän kuin mielellään!)

Inspiroidu, pue ajatukset sanoiksi

Mä tykkään kirjoittamisesta, mutta sä saatat ehkä tykätä piirtämisestä, maalaamisesta, säveltämisestä, säveltämisestä tai jostain muusta. Joskus vuodatan kaiken mun päiväkirjaan, toisinaan käytän sisällä olevat tunteet hyödyksi ja puen ne runoksi.* Voimakkaat tunnekokemukset voi antaa paljon inspiraatiota luomiselle.

(haaste: kirjoita runo, johon piilotat ainakin 10 biisin nimeä. kirjoita aiheesta, joka on itsellesi merkityksellinen)

Käy suihkussa

Tiedän, outoa. Mut jos mä oon väsynyt ja ihan rikkipoikki-pisteessä, niin meen kuumaan suihkuun ja annan ajatusten virrata veden mukana viemäriin.

(haaste: osta joku uusi aivan ihanantuoksuinen shampoo tai joku muu kylpytuote, ja kaiva se esiin kun seuraavan kerran tympii!)

Tee asioita, joista nautit

Hyvä ruoka. Suklaan syöminen. Leffassa käyminen. Ulos meneminen. Kynsien lakkaaminen. Ihan mitä tahansa, mistä tulee hyvä mieli. Huonona päivänä kannattaa itselleen lupa olla itselleen ihana.

(haaste: etsi kalentereistasi seuraava vapaailta ja kutsu ystäväsi viettämään leffailtaa luoksesi. varaa joku takuuvarma hyvän mielen leffa, esim mun oma suosikki on mamma mia! sä tarjoat sohvan, kaverit tuo leffaeväät!)

Vietä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka arvostavat sinua

Saattaa tuntua vaikeelta, mutta ei oikeesti kannata tuhlata liikaa aikaa ihmisiin, jotka ei tuhlaa aikaa suhun. Ei kannata panostaa ihmiseen, joka ei osaa arvostaa sitä. Oon viime aikoina yrittänyt nähdä, kuinka mun lähipiirissä on ihmisiä, joille mun ystävälliset sanat tai teot oikeasti merkitsee paljon ja jotka osaa arvostaa mua sellaisena kuin olen. Etsi säkin sellaisia ihmisiä ja panosta just niihin, unohda ne ääliöt, pliis.  

(haaste: muistele, milloin olet viimeksi saanut jonkun toisen hyvälle mielelle. voisitko ehkä kenties ilahduttaa häntä uudestaankin?)

Opettele puhumaan minä-kieltä

Yksi tärkeimmistä asioista, jonka olen yläasteella oppinut koulussa, on sinä-kieli ja minä-kieli. Esimerkki selventää ehkä parhaiten:

Sinä-kieltä puhuva sanoo: "Sinä olet tuollainen tyhmä, kun et koskaan puhu tunteistasi."

Minä-kielellä asia ilmaistaisiin: "Minusta tuntuu pahalta, kun et puhu tunteistasi"

Sinä-kielellä saatat töksäyttää: "Onko sinun ihan pakko mennä sinne viikonloppuna?"

Minä-kieli kertoo asian omasta näkökulmastaan: "Haluaisin, että olisit minun kanssani viikonloppuna, koska sovimme niin ja olen odottanut sitä pitkään."

(haaste: mieti jotain tilannetta, jossa toisen ihmisen käytös on loukannut sinua. kirjoita päiväkirjaasi kokemuksesta minä-kielellä.)

"Crush your enemies with your love"

Yks mun lempparilauseista, mutta niin totta! Seuraavan kerran, kun joku luokkaa sinua, hyökkää takaisin, mutta ystävällisyydellä. Olemalla ystävällinen riisut vastapuolen aseista ja osoitat olevasi vahvempi. Se voi olla vaikeaa (tai ainakin mulle on!) ja vaatii harjoittelemista, mutta suosittelen yrittämään. 

(haaste: mieti jotain ihmistä, jonka kanssa sinun on vaikea tulla toimeen. ala rukoilla hänen puolestaan säännöllisesti)

Kun mikään ei onnistu, mene nukkumaan  

Ihan oikeesti. Aamulla kaikki on paremmin. 

(haaste: opettele huomaamaan itsestäsi, milloin paha mieli ja harmistus on pelkkää väsymystä)

Ole kiitollinen, laske siunauksesi

Oon blogannut ennenkin siitä, miten kiitollisuus on auttanut mua vastoinkäymisissä. Klikkaa tästä, jos et oo vielä sitä lukenut! 

(haaste: kirjoita paperille 10 asiaa, joista olet tänään kiitollinen. säästä se ja ota esille, kun seuraavan kerran on vaikeaa)

Rukoile

Just tänään pyhäkoulussa me luettiin Jesajan kirjasta, kuinka Taivaan Isä on luvannut pyyhkiä meiän kyyneleet. Yksi Pyhän Hengen tehtävistä on lohduttaa meitä, ja tätä lohdutusta voi saada ihan kaikenlaisiin ongelmiin. Mua ainakin auttaa, kun rukoilen Taivaan Isää ja yritän etsiä vastauksia pyhistä kirjoituksista ja huomata niitä siunauksia, joita Hän antaa minulle. Itse asiassa just mun elämän vaikeina aikoina mun usko on kasvanut eniten. Ja ehkä just siks mulla on vaikeeta, että taas lähentyisin mun Taivaan Isää ja muistaisin rukoilla enemmän.

(haaste: tee lista viidestä asiasta, joista haluat tänään kertoa Taivaan Isälle rukouksessa)

Tai jos mikään muu ei auta, niin syö. Tällasen jättipizzan jälkeen ketään ei enää sureta :D

"En ymmärrä miksi, mutta kiitos!"

Lähetystyön abc - A: "Maintain a postive attitude"

Mulla on tapana lukea meiän kirkon johtavien auktoriteettien puheita iltaisin ja eilen luin ihan törkeän hyvän puheen Dieter F Uchtdorfilta, sen otsikkona oli "Kiitollinen kaikissa olosuhteissa". (klikkaa puheen nimeä, niin säkin pääset lukemaan sen)

Kiitollisuus - avain onneen

Puheessa kerrottiin, kuinka joskus elämässä tapahtuu asioita, jotka tuntuu kaiken lopulta. Joskus me menetetään meiän toivo kokonaan. Joskus me ollaan tosi yksinäisiä, turhautuneita ja eksyksissä.  Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin keino, jonka avulla meidän elämä voi olla onnellista: kiitollisuus. Meillä ei aina tarvitse edes olla asioita, joista me voidaan olla kiitollisia, vaan kiitollisuuden pitäisi olla meille jatkuva asenne. Meiän pitäis aina olla kiitollisia niissä olosuhteissa, joissa me ollaan, se tekee meidät onnellisiksi. 

Kolari - kova kolaus elämässä

 Itse sain vähän aikaa sitten ison opetuksen siitä, miten kiitollisuus voi auttaa meitä kestämään koettelemuksia. Vähän ennen kesäloman alkua mä jouduin liikenneonnettomuuteen. Olin yksin ajamassa autoa, kun törmäsin mopoilijan kanssa Ajokortin saaminen oli mulle haaste ja monet epäonnistumiset inssissä oli aika kova kolaus mun itsetunnolle. Sama juttu oli tän kolarin kanssa: se tais olla mulle henkisesti pahempi kolaus kun mitä se oli mun autolle. 

"En ymmärrä miksi, mutta kiitos!"

Siinä tilanteessa kuitenkin rukoilin ja kiitin Jumalaa onnettomuudesta Sanoin rukouksessa, että en ymmärrä miksi sain tällasen koettelemuksen, mutta sillä on varmasti jokin merkitys. Jos Taivaan isä ois todella halunnut, niin hän ois kyllä voinut estää kolarin, mutta niin ei tapahtunut.

Iankaikkinen näkökulma

Kun seisoin shokissa tien varrella ja kun itkin myöhemmin useita tunteja kotona, yritin katsoa elämääni iankaikkisesta näkökulmasta ja pohtia, mikä oli tän kolarin merkitys mun elämälle. Ajattelin, että vaikka tää nyt tuntui maailman lopulta, niin mun elämäntarina ei tuu menemään näin: "Kiva 18-vuotias tyttö pärjäsi hyvin koulussa ja elämässä muutenkin, mutta sitten hän ajoi autokolarin ja hänet tuomittiin ikuisesti huonoksi ihmiseksi, eikä hän saanut enää koskaan ajaa autoa, vaan katkeroitui". Sen sijaan jouduin elämään ilman autoa kuukauden, sain 60€ sakot ja ajamistraumat, mopoilija sai pari naarmua polveen. Mä pystyin seuraavana päivänä jatkamaan kohti mun unelmia ja elämään normaalia elämää. Oon jopa ajanut autoa tapahtuman jälkeen, eikä se oo tuntunut ylivoimaisen pelottavalta, musta on vaan tullut tosi paljon varovaisempi kuski. 

Kiitollisuutta kaikissa vastoinkäymisissä

En tiedä vieläkään, oliko mun kolarilla joku "suurempi merkitys". En nää, että sillä ois ollut kauheasti positiivisia seurauksia mulle ja kyllä mä edelleen harva se päivä mietin, että elämä ois aavistuksen verran helpompaa, jos en sillon ois törmännyt. Siitä huolimatta mä oon kiitollinen Taivaan Isälle ja luotan siihen, että tälläkin vastoinkäymisellä oli joku tarkoitus, vaikka en koskaan itse sitä ymmärtäiskään. Mä tiedän, että autokolari ei suinkaan jää mun elämän ainoaksi vastoinkäymiseksi, vaan haasteita tulee olemaan vaikka millä mitalla. Mä toivon ja rukoilen, että voisin kaikissa mun elämäntilanteissa säilyttää sen saman postiivisen asenteen, jolla Taivaan Isä on mua siunannut, ja että voisin ottaa kaikki tulevat haasteet vastaan yhtä kiitollisin mielen, kuin mä otin mun autokolarin.

Olkaa tekin kiitollisia, jookosta?

Heinäkuun tavoite: rukoilla enemmän

Yks tapa kehittyä ihmisenä ja tulla paremmaksi lähetyssaarnaajaksi on asettaa itselleen tavoitteita. Haluan täällä blogissa asettaa itselleni tavoitteita ja sitten jakaa kokemuksia niistä mun lukijoiden kanssa ja kirjoittaa siitä, miten oon edistynyt ja miten tavoitteet on siunannut mun elämää.

Heinäkuussa otan itselleni tavoitteeksi rukoilla enemmän.

Rukoilen mielestäni usein.

Aina illalla ennen nukkumaanmenoa pidän iltarukouksen, jossa kiitän kaikista niistä ihanista asioista, joita mulla on elämässä just sillä hetkellä ja pyydän Taivaan Isää auttamaan mua niissä haasteissa, joita mulla on. Rukoilen myös mulle rakkaiden ja tärkeiden ihmisten puolesta ja pyrin rukouksessa saamaan innoitusta siitä, miten voisin itse auttaa heitä ja olla muille ihmisille ilona.

Myös aamurukous ois hyvä tapa, mutta liian usein se unohtuu. Oon tosi aamu-uninen ja pysyn sängyssä niin pitkään kuin mahdollista ja mulla on aina kiire kouluun ja sitten rukous vaan usein unohtuu, vaikkei niin saisi olla.

Me rukoillaan myös meidän perheen kanssa aina iltaisin yhdessä samalla kun luetaan pyhiä kirjoituksia ja aina ennen meidän perheen yhteistä ateriaa.

Rukoilen myös pitkin päivää silloin tällöin, yleensä sillon kun on vaikea tilanne tai kaipaan rauhaa ja lohdutusta. 6-vuotiaana päiväkodissa rukoilin, koska olin jäänyt leluvarastoon jumiin ja halusin sieltä pois ja mun rukoukseen vastattiin nopeasti. Sen jälkeen oon luottanut aina siihen, että mun rukouksiin vastataan ja se on mun ratkaisu lähes mun kaikkiin ongelmiin.

Voisin kuitenkin rukoilla enemmän.

Otan sen mun tavoitteeksi, koska rukoileminen on helppoa ja yksinkertaista, eikä vaadi paljon aikaa tai mitään muutakaan. Rukoilla voi missä tahansa ja mistä tahansa ja se vahvistaa meitä joka kerta. Se lisää meidän kiitollisuutta ja onnellisuutta ja lähentää meitä meidän Taivaallistä Isää kohtaan.

Siksi otan tavoitteekseni heinäkuussa rukoilla enemmän.

Ainakin se aamurukous ois hyvä päivärutiini.

Millaisia kokemuksia sulla on rukouksesta? Onko se  sulle päivittäinen rutiini vai rukoiletko vain erityisissä tilanteissa? Millanen vaikutus sillä on ollut sun elämään ja vastataanko sun rukouksiin? Pitäiskö sun rukoilla enemmän?

Kerron viimeistään kuukauden lopussa, että miten onnistuin ja miten se on vaikuttanut muhun! Ootan innolla kaikkia niitä hengellisiä siunauksia ja kokemuksia ja rukousvastauksia!