Susannan lähetystyöblogi on täällä taas!

Viimeisin postaukseni on joulukuulta 2015, siitä on nyt puolitoista vuotta aikaa. Postaus jäi valitettavasti viimeiseksi postauksekseni Espanjasta, sillä terveyteen liittyvien syiden takia palasin kotiin Suomeen ja lähetystyöni jäi 4 kuukauden mittaiseksi.

En koskaan kertonut blogissani mitä tapahtui, koska aikainen kotiinpaluu oli minulle vaikea aihe pitkään. Sen jälkeen on kutienkin tapahtunut paljon. Suomeen palattuani aloin opiskella pääsykokeisiin ja ahkera urakointi palkittiin – pääsin viime syksynä opiskelemaan journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistoon.

Opiskelujen lisäksi olen tehnyt töitä Viestintä-Pirittan bloggarina, harrastanut aktiivisesti partiota sekä ollut ehdolla kunnallisvaaleissa.

Lähetystyö ei ollut minulle ainoastaan Espanjassa viettämäni 4 kuukautta, vaan Jumalan rakkauden levittäminen ja muiden ihmisten auttaminen ovat lähellä sydäntäni edelleen. Olen edelleen aktiivinen kirkossani ja usko tuo minulle paljon iloa elämääni.

Näiden syiden takia halusin palata blogiini pitkän tauon jälkeen. Haluan kertoa, millaista on elämäni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenenä ja jakaa, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi. 

Taas on yksi viikko kulunut Teneriffalla.

Tän viikon kohokohta oli
meidän "intercambios" Gran Canarian sisarten kanssa. Hermanat Griffin
ja Braun tuli käymään meidän luona Teneriffalla ja yhden vuorokauden
ajan mä tein lähetystyötä Hermana Griffinin kanssa. Me tehtiin ihan
samoja asioita, mitä tehdään tavallisena päivänä: vierailtiin ihmisten
luona, pidettiin englannin tunti ja puhuttiin ihmiselle kadulla.
Intercambioiden tarkoitus on, että me voidaan oppia muilta
lähetyssaarnaajilta ja mä opin häneltä paljon. Hermana Griffin on tosi
sydämellinen ja oli ihana tutustua häneen. Hänellä oli lähetystyön
alussa paljon samantyylisiä kokemuksia kuin mulla on nyt, joten oli
mukava puhua niistä ja saada tukea.

Eräs konkreettinen asia, jonka opin Hermana Griffiniltä, oli se,
kuinka negatiivisten ajatusten korvaaminen positiivisilla ajatuksilla
voi todella auttaa meitä olemaan onnellisempia. Hermana Griffin pyysi
mua kirjoittamaan kaikki mun negatiiviset ajatukset paperille ja sen
jälkeen hän antoi mulle toisen paperin, johon mun piti kirjoittaa
samat ajatukset positiivisina. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta
toimii ihan oikeasti. Sen jälkeen joka kerta, kun oon tuntenut itseni
surulliseksi tai masentuneeksi, oon kirjoittanut mun negatiiviset
ajatukset ja muuttanut ne positiivisiksi. Negatiiviset laput heitän
aina roskiin ja positiiviset liimaan mun päiväkirjaan. Tää pieni
"positiivisuusharjoittelu" on aidosti auttanut mua olemaan
onnellisempi ja kiitollisempi.

Me ollaan tällä viikolla yritetty myös korjailla niitä pieniä
puutteita, joita meidän asunnossa oli. Meidän suihku ja pesukone
toimii nyt normaalisti ja oon tosi kiitollinen. Joskus pienet
vastoinkäymiset tai puutteet auttaa arvostamaan niitä asioita, joita
me usein pidetään itsestäänselvyyksinä. Toimiva suihku oli suuri
siunaus etenkin intercambioiden aikana, kun meitä oli kahden asukkaan
sijasta neljä suihkunkäyttäjää.

Tässä vielä pari kuvaa. Toisessa on Hermana Griffin ja mä ja toisessa
näkymä, joka mulla on mun kirjoituspöydän ikkunasta kadulle.

Toivottavasti teillä on kaikki hyvin! Kiitos teidän kaikkien
rukouksista ja tuesta, jota saan joka viikko! Aina, jos mulla on
vaikea hetki, luen Mormonin kirjasta Moosia 24:13-15. Haluan jättää
tämän kohdan myös teille antamaan tsemppiä tulevaan viikkoon ja arjen
haasteisiin :)

13  Ja tapahtui, että Herran ääni tuli heille heidän ahdingoissaan
sanoen: Nostakaa päänne ja olkaa turvallisella mielellä, sillä minä
tiedän sen liiton, jonka te olette tehneet minun kanssani; ja minä
teen liiton kansani kanssa ja vapautan sen orjuudesta.

 14  Ja minä myös kevennän ne kuormat, jotka on pantu teidän
harteillenne, niin että te ette voi edes tuntea niitä selässänne, edes
ollessanne orjuudessa; ja tämän minä teen, jotta te tämän jälkeen
olisitte minun todistajinani ja jotta te tietäisitte varmasti, että
minä, Herra Jumala, muistan kansaani sen ahdingoissa.

 15  Ja nyt tapahtui, että Alman ja hänen veljiensä kannettavaksi
pannut kuormat kevenivät, eli Herra vahvisti heitä niin, että he
saattoivat kantaa kuormansa helposti, ja he alistuivat iloiten ja
kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon.

Hermana Koivisto

Terveiset taas kaikille

Päivät täällä on tosi pitkiä ja rankkoja, mutta samaan aikaan
antoisia. Me herätään joka aamu seitsemältä ja mennään lenkille tai
kuntoillaan meidän asunnossa, sitten meillä on tunti aikaa
valmistautua päivään ennen kuin aloitetaan opiskelut. Tunti on joskus
tosi vähän, varsinkin kun meidän suihkun viemäri ei toimi ja me
joudutaan aina suihkun jälkeen vesikannulla kanssa tyhjentämään allas
ja siihen menee paljon aikaa.

Puoli yhdeksältä me aloitetaan opiskelut ja opiskellaan pyhiä
kirjoituksia ensin puoli tuntia yksin ja sitten yhdessä toverin
kanssa. Puoli yhdeltätoista me lähdetään asunnosta ja vieraillaan
meidän amigojen luona. (Amigo kirjaimellisesti tarkoittaa
ystävää,mutta meidän lähetyssaarnaajien kielessä se tarkoittaa
henkilöä, joka haluaa oppia lisää evankeliumista....Suomessa
lähetyssaarnaajat käyttää sanaa tutkija)

Kahdelta on meidän "mediodia" eli siesta, jolloin me syödään lounasta
ja opiskellaan espanjan kieltä. Tai siis useimpina päivinä, koska
joskus meidän aikataulutus menee pieleen ja juostaan vaan paikasta
toiseen ja joudutaan skippaamaan opiskelut. Mediodian jälkeen me
mennään takaisin ulos, vieraillaan meidän amigojen luona tai
seurakunnan jäsenten luona tai sitten vaan puhutaan kadulla ihmisille
ja etsitään uusia amigoja.

Me palataan takaisin kotiin joka ilta viimeistään kymmeneltä ja ollaan
ihan superväsyneitä. Sitten vielä kerrataan miten ollaan onnistuttu
päivän tavoitteissa ja suunnitellaan seuraavaa päivää. Ja mennään
melkein heti samantien nukkumaan.

Oon aina luullut, että olin kiireinen ihminen lukioaikana, kun päivät
oli täynnä koulua ja oppilaskuntaa ja partiota ja vapaailtoja oli tosi
vähän, mutta nyt oon tajunnut että mun elämä ei ollutkaan niin
kiireistä kuin luulin. Täällä tuskin ehtii syömään kunnolla tai
pesemään pyykkiä (äiti älä huoli, pesen kyllä pyykit aina ja käytän
puhtaita vaatteita).

Välillä tää aikataulu tuntuu tosi rankalta ja joskus väsyneinä hetkinä
toivon salaa, että kunpa tää ois ohi jo. Hermana Mattson kuitenkin
lohduttaa mua, että parin viikon jälkeen kunhan oon tottunut
lähetyssaarnaajan elämään, tää on oikeasti tosi hauskaa. Ja luotan
siihen. Tää on tosi upeaa auttaa muita ihmisiä. On ollut tosi hienoa
huomata, että miten meidän amigoilla ja seurakunnan jäsenillä on tosi
erilaisia ongelmia (kuten vaikeuksia lopettaa tupakointi, perheenjäsen
on kuollut hiljattain yms), niin evankeliumi voi auttaa kaikissa
näissä ongelmissa. Kun nämä ihmiset osoittavat uskoa Jeesukseen
Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä, he kokevat aivan ihmeellisiä
asioita heidän elämässään. Meidän lähetyssaarmaajien rooli on opettaa
ihmisille, miten he voivat vahvistaa suhdettaan Jumalan kanssa ja
saada vastauksia rukouksiinsa.

Pitkien päivien vastapainoksi on tosi hauskaa oppia tuntemaan
seurakunnan jäseniä täällä. Meidän seurakunnassa on tosi mukavia
ihmisiä, jotka kutsuvat koteihinsa syömään ja auttavat meitä
lähetystyön tekemisessä myös. Sunnuntaisin on tosi mukava mennä
kirkkoon, koska seurakunta täällä tuntuu ihan kuin perheeltä ja
muistuttaa tosi paljon mua siitä rakkaudesta, jota tunnen aina
Suomessa mun kotiseurakunnassa. Joka sunnuntai-ilta me kokoonnutaan
meidän kirkolle viettämään perheiltaa koko seurakunnan kanssa ja
vietetään aikaa yhdessä.

 Eilen ennen perheiltaa meillä oli kastetilaisuus seurakunnassa ja se
oli yksi viikon parhaista kokemuksista. Meidän seurakunnan toiset
lähetyssaarnaajat olivat opettaneet häntä ja olimme kaikki tosi
iloisia tämän miehen puolesta. Myös mulla ja Hermana Mattsonilla on
muutamia "amigoja", jotka haluavat mennä kasteelle ja he myös tunsivat
suurta iloa ja rauhaa kastetilaisuudessa.

Kuva 1 & 2 :Hermana Mattsonin kanssa piknikillä puistossa
Kuva 3 & 4 : Meillä oli viime viikolla koulutustilaisuus kaikkien
Kanarian saarten lähetyssaarnaajien kanssa. Meitä on neljällä eri
saarella, joten kaikki samalla saarella olevat lähetyssaarnaajat
kokoontuivat yhteen ja me oltiin netin kautta yhteydessä toisiimme.
Koulutuksen jälkeen me mentiin syömään Hermana Meltonin ja Hermana
Turinan kanssa, he ovat lähetyssaarnaajia Los Cristianosissa saaren
etelässä. Hermana Melton oli mun hyvä kaveri MTC:ssä ja oli kivaa
nähdä heitä taas. Hermana Turina on kotoisin Tahitilta ja kerroin
hänelle, että hänen nimensä on suomea ja tarkoittaa jotain hassua. Hän
puhuu vain ranskaa ja espanjaa, joten en vielä osannut antaa
täydellistä määritelmää sanalle Turina, mutta lupasin että ensi
kerralla kun tavataan, osaan selittää espanjaksi mitä Turina
tarkoittaa!

Lämpimin terveisin,
Hermana Koiviston

MTC:n viimeinen viikko!

Vaikea uskoa, etta oon ollut pian 6 viikkoa MTC:ssa ja kohta on aika menna lahetyskentalle. Huomenna tapaan Madridin lahetyskentan lahetyspresidentin ja han pitaa minulle haastattelun. Tuon haastattelun perusteella han valitsee, mihin kaupunkiin minut laitetaan ja kuka on minun seuraava entrenador eli kouluttaja lahetyskentalla. Tiistaina minulle selviaa, mihin seurakuntaan paadyn ja matkustan uuteen kaupunkiini.

Tuntuu hassulta, etta juuri kun on tottunut elamaan MTC:ssa, pitaa lahtea ihan uuteen kaupunkiin uusien ihmisten luokse ja totutella taas uudenlaiseen elamaan. Ja koko lahetystyo tulee olemaan samanlaista muutosta jatkuvasti. Koskaan ei olla omalla mukavuusalueella kun kaikki muuttuu koko ajan, mutta uudet haasteet auttaa tuomaan oppimaan uutta kjoko ajan.

Olen kasvanut kuudessa viikossa tosi paljon. Kun tulin tanne, en ymmartanyt mitaan, mita opettajat sanoivat, kun he puhuivat espanjaa. Nyt ymmarran 90% mita opettajat sanovat ja osaan ilmaista itseani espanjaksi jo aika sujuvasti. (suomen kieli on puolestaan paassyt katoamaan, viime lauantaina minulla oli puistossa tilaisuus puhua suomea ja se sujui todella surkeasti, sanat olivat hakusessa ja kuulostin ihan ukomaalaiselta kun oli niin voimakas aksentti tullut puheeseen)

Kielitaidon lisaksi myos mun usko on vahvistunut taalla. Oon keskittynyt lukemaan Mormonin kirjaa ja rukoilemaan paljon. Se, etta on saanut olla muiden lahetyssaarnaajien kanssa, on myos kasvattanut uskoa. Eraalla sisarella taalla oli terveysvaikeuksia ja han melkein joutui lahtemaan kotiin Amerikkaan leikkaukseen, mutta me kaikki lahetyssaarnaajat paastottiin ja rukoiltiin hanen puolestaan viime viikolla. Se oli mulle hieno kokemus, koska tunsin, etta Jumala todella kuuli rukoukseni ja avunpyyntoni ja tama sisar kertoi, etta kivut ovat poissa. Toivottavasti kaikki on hyvin hanella jatkossakin :)

Myos paljon hauskaa on tapahtunut. Elder Hemeyer meidan districista taytti vuosia viime viikolla ja me jarjestettiin hanelle yllatyssynttarijuhlat. Se oli tosi hauskaa. Ja viime viikolla P-dayna me paastiin Real Madridin jalkapallostadionille, se oli myos hieno kokemus! Madridissa on tosi paljon hienoja paikkoja ja toivon, etta paasen nakemaan tata kaupunkia viela lisaa ja palaamaan tanne lahetystyon jalkeenkin.

Kitos myos kaikille, jotka ootte lahettaneet kirjeita! Kirjeiden saaminen piristaa taalla tosi paljon! Ensi viikosta alkaen mun osoite (lahetystyon loppuuun asti) on:

Sister Susanna Koivisto

Spain Madrid Mission

Calle Fuertevetunra 4, 2, Office 8B

28703 San Sebastian de los Reyes

Madrid

Spain

Terveisia kaikille!

Hermana Koivisto

Hei taas!

MTC on nyt vahan yli puolivalissa, oon ollut taalla reilut kolme viikkoa ja saman verran jaljella ennen kuin siirryn kentalle. Kolmessa viikossa on tapahtunut paljon ja oon kasvanut ja oppinut. Erityisesti oon huomannut, etta oon tullut tosi paljon motivoituneemmaksi ja ahkerammaksi opiskelijaksi. Haluan kayttaa kaikki hetket hyodyksi ja oppia niin paljon espanjan kielta kuin mahdollista. Joka ilta, kun me puoli kymmenen aikoihin (tai talla viikolla vahan myohemmin, koska meian districilla on siivousvuoro ja meidan pitaa siivota ruokala aina paivan paatteeksi) palataan meian makuuhuoneisiin, on sellanen olo etta oon ihan oikeesti antanut kaikkeni ja se tuntuu hyvalta. 

Opiskelu taalla on tosi hauskaa ja me kaytetaan tosi monipuolisesti erilaisia opiskelumenetelmia. Yks meidan opettajista vie meidan koko districin aina hissiin, me ajetaan silla ylimpaan kerrokseen ja sitten painetaan nappia alimpaan kerrokseen (tassa rakennuksessa on yhteensa 8 kerrosta). Hissimatkan aikana meidan pitaa sanoa mahdollisimman nopeesti meidan viikon laksy ennen, kuin hissi menee alimpaan kerrokseen. Se on tosi hauskaa ja motivoivaa. 

Vaikka oon Espanjassa, niin tuntuu etta oisin Amerikassa, koska kaikki taalla opettajia lukuunottamatta on amerikkalaisia. Nyt kun brasilialainen ja norjalainen lahetyssaarnaaja ovat molemmat lahteneet (he menivat molemmat Portugaliin ja olivat taalla vahemman aikaa, koska osasivat jo portugalia), niin ma oon ainut suomalainen. Talla tarjotaan espanjalaista ruokaa, mutta kaikki amerikkalaiset syo vaan vaaleaa leipaa ja kekseja nutellan, hillon ja maapahkinavoin kanssa. Ja kerran yksi eldereista soi 2 lirtaa cokista yhdella kulauksella. 

Talla viikolla oli meidan MTC-presidentin synttarit ja oli tosi hauskaa! Me syotiin kakkua ja jokainen district sai tehda jonkun lyhyen esityksen presidentille. Me laulettiin meidan districin kanssa syntymapaivalaulu suomeksi ja presidentti tuli tosi iloiseksi.

Tassa viela pari kuvaa meidan districista. Toinen on oikea kuva (plus siella keksella meidan kolumbialainen opettaja Hermana Tabares), toinen on piirretty versio. 

Hauskaa viikkoa teille kaikille!! :)

Hermana Koivisto 

Toinen vapaapäivä ja kuulumisia

Jee, taas on sahkopostipaiva!! MTC:ssa jokainen paiva on seikkailu,
yhtena paivana esimerkiksi me oltiin menossa ruokatauolla kauppaan,
kun me tormattiin naiseen, joka sai sairaskohtauksen ylittaessa tieta.
Se oli vahan pelottava ja hurja tilanne, mutta olin tosi iloinen, etta
me pystyttiin olemaan avuksi hanelle ja han paasi nopeasti sairaalaan
:)

Torstait, lauantait ja sunnuntait on parhaita paivia taalla.
Torstaisin on meidan P-day ja tehdaan aina jotain kivaa. Esimerkiksi
tanaan meidan MTC-presidentin vaimo Hermana Lovell vei meidat tytot
kaupungille. Me paastiin manikyyriin, shoppailemaan ja sitten syotiin
churroja! Ah! Oli niin kivaa pitaa yksi vapaapaiva opiskelusta ja
viettaa aikaa tyttoporukalla vaan rennosti.

Lauantaisin me mennaan aina Parque Retiroon, Madridin isoimpaan
puistoon, puhumaan ihmisten kanssa. On tosi mielenkiintoista tavata
ihmisia ympari maailmaa ja puhua heidan kanssaan. Aina puistoreissun
paatteeksi me kaikki lahetyssaarnaajat yhdessa lauletaan lauluja
ohikulkijoiden iloksi ja se saa aina hyvalle mielelle.

Sunnuntait on aina tosi hengellisia paivia. Joka viikko meidan pitaa
valmistaa 5 minuutin puhe sakramenttikokousta varten ja sitten
presidentti kutsuu muutaman meista puhumaan kaikkien eteen. Koskaan ei
tieda, milloin on oma vuoro puhua, niin aina pitaa olla varautunut. Ma
sain puhua viime sunnuntaina ja se oli tosi hauska kokemus, eika se
ollut niin paha vaikka pitkin pitaa puhe espanjan kielella.

Toivottavasti teilla on kaikki hyvin! Kirjoitan taas ensi torstaina!! :)

Lähtö ja saapuminen Madridiin - monelaisia tunteita

Viime tiistai ja lahetystyohon lahteminen oli mulle kova paikka.

Perheen hyvasteleminen 18 kuukaudeksi jannitti tosi paljon ja lentokentalle ajaminen oli samaan
aikaan kamalaa ja pelottavaa, vaikka olinkin tosi innoissani Espanjaan tulemisesta. Automatkalla lentokentalla rukoilin, etta voisin jollain tavalla rauhoittua ja etta jotain piristavaa tapahtuisi, ettei
lentaminen tuntuisi niin kamalalta. Mun rukouksiin vastattiin baggage dropissa, kun lentokentalla oli kaksi Suomessa palvellutta lahetyssaarnaajaa, Elder Wilson ja Elder McMaster, jotka oli lahdossa
kotiin ja tulivat mun kanssa samalla koneella Lontooseen asti. Mua
auttoi tosi paljon se, ettei tarvinnut olla yksin.

Sen jalkeen, kun Elder Wilson ja McMaster lahtivat eri suuntaan ja ma jatkoin kohti Madridia, lentokentalla oli about 30 Madridiin menevaa lahetyssaarnaajaa ja sain heti uusia ystavia jo Lontoossa. En oo joutunut kokemaan taalla hetkeakaan, etta olisin yksin, vaan oon saanut tosi lampiman vastaanoton. Presidentti Lovell ja hanen vaimonsa Hermana Lovell, jotka ovat vastuussa meista lahetyssaarnaajista taalla, ovat maailman mukavimpia ihmisia ja tama paikka tuntuu ihan kodilta. Ensimmaisena paivana taalla tormasin MTC:n pihalla mun espanjalaiseen ystavaan Claraan, joka ennen mun tanne tuloa auttoi mua oppimaan kielta ja antoi hyvia vinkkeja Espanjaa varten. Mun toveri taalla on Hermana Johnson, jonka kanssa me tullaan tosi hyvin toimeen ja meilla on tosi mukavat sisaret, Hermana Peters ja Hermana Jenkins meidan kanssa samassa huoneessa nukkumassa ja meilla on tosi kivaa yhdessa. Oon saanut taalta tosi paljon ystavia ja se on auttanut paljon olemaan poissa kotoa.

Meita on taalla MTC:ssa 67 lahetyssaarnaajaa.
2 menee Portugaliin, 9 menee Venajalle ja me loput mennaan lahetystyohon Espanjaan. 17 sisarta ja loput on veljia. 1 brasilialainen, 1 norjalainen, mina suomalainen ja kaikki loput
Amerikasta, suurin osa amerikkalaisista on Utahista kotoisin.

MTC on kovaa tykitysta. Heti ekana paivana, kun oltiin saavuttu lentokentalta tanne, me saatiin vaan nopeasti syoda valipalaa ja kirjoittaa pari lausetta sahkopostilla kotiin, mutta heti sen jalkeen meidat laitettiin kuntosalille treenaamaan. Me herataan joka aamu 6.30, aloitetaan opiskelu klo 8, opiskellaan klo 21.30 asti illalla ja sitten mennaan nukkumaan. Meidat on jaettu 8 hengen districeihin meidan kielitaidon mukaan ja meidan districissa on kaikista parhaat espanjan puhujat, joten meian opiskelutahti on kova ja meilta odotetaan paljon, mutta espanjan opiskelu on ollut tosi palkitsevaa ja oon oppinut ihan tosi paljon. Me saadaan melkein joka paiva pitaa puolen tunnin oppiaihe espanjan kielella ja on ollut todella palkitsevaa nahda, miten meita on siunattu kyvylla puhua kielta niin sujuvasti ja opettaa. Opiskelu uusien kavereiden kanssa on hauskaa ja me nauretaan paivan aikana melkein yhta paljon kun opiskellaan. Meidan kaikki opettajat on espanjalaisia ja italialaisia, jotka puhuu tosi huonosti englantia, joten meidan taytyy tosi paljon kommunikoida espanjaksi ja se on auttanut oppimaan kielta paremmin.

Meilla on
valitettavasti vaan puoli tuntia viikossa aikaa kirjoittaa sahkopostia MTC:n ajan (29.syyskuuta asti), joten en valitettavasti ehdi kirjoittamaan kauheen pitkia viesteja tai lukemaan aina kaikkia sahkoposteja, yritan kuitenkin parhaani! Mulle voi sahkopostin lisaksi lahettaa myos etanapostia, osoite on
Sister Susanna Lotta Riina Koivisto
Spain Missionary Training Center
4 A Planta
Calle
del Templo no 2
Madrid 28030
Spain

Terveisia kaikille,
Hermana Koivisto

90 päivää lähtöön

90 päivää. Kolme kuukautta. Se on tosi lyhyt aika ja menee silmänräpäyksessä, mutta samaan aikaan se tuntuu piinaavan pitkältä ikuisuudelta. 

Olen innoissani lähdöstä, mutta samaan aikaan mielessä on monenlaisia pelkoja ja epäilyksiä: entä jos en opikaan espanjan kieltä tarpeeksi hyvin? Entä jos saan parikseni lähetyssaarnaajan, jonka kanssa en tulekaan kovin hyvin toimeen? Entä jos en jaksakaan pitkiä ja raskaita päiviä Espanjan kuuman auringon alla? Entä jos jokin menee pieleen, enkä nautikaan ajastani lähetyssaarnaajana? 

Vaikka välillä tuntuu lähteä yksin maailmalle vieraaseen kulttuuriin uusien ihmisten keskelle, tiedän, etten tule olemaan yksin. Ympärilläni tulee olemaan ihmisiä, jotka auttavat ja tukevat minua lähetystyössäni, mutta ennen kaikkea Herra on kanssani. Lähden Espanjaan tekemään Herran työtä, Hän on kutsunut minut siihen. Taivaallinen Isäni ei ole koskaan elämässäni jättänyt minua yksin, joten tiedän, ettei Hän jätä nytkään. Luotan Häneen täysin ja vaikka tiedän, että kuukaudet Espanjassa eivät tule olemaan helppoja, voin tulla lähemmäs Taivaan Isääni ja kokea suurempaa rakkautta ja onnellisuutta kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. 

Tällä hetkellä valmistaudun ostamalla lähetystyössä tarvitsemiani vaatteita ja tavaroita, opiskelemalla espanjan kieltä, kuntoilemalla säännöllisesti sekä ennen kaikkea tutkimalla pyhiä kirjoituksia ja vahvistamalla uskoani Jeesukseen Kristukseen. 

Tässä vielä biisi, joka antaa mulle voimaa silloin kun tuntuu, etten pysty. 

P.S. Tiedoksi kaikille blogini lukijoille, että tämän viikon alusta se on ollut virallista: musta tulee ylioppilas tänä keväänä! Saan valkolakin puolentoista viikon päästä lauantaina, oon tosi innoissani!

Mikä lähetystyö?

Tässä on hyvä video, joka tiivistää muutamaan minuuttiin, mitä on lähetystyö. 

Se on valitettavasti 6 vuotta vanha video, joten jotkin faktat ovat vähän vanhentuneita. 

Lähetyssaarnaajia on tällä hetkellä maailmassa yli 88 00 ja tyttöjen osuus lähetyssaarnaajista on prosentuaalisesti paljon isompi kuin tuolloin. Lähetyskenttiä maailmassa on tällä hetkellä yli 400. 

Vanhentuneita faktoja lukuunottamatta video kertoo tosi hauskasti ja yksinkertaisesti, mistä lähetystyössä on kyse. 

Called to serve in Spain!

Viime torstai oli mun elämän ehdottomasti paras (ja myös pisin!!!) päivä. Iltapäivällä, kun tulin kotiin, postiluukussa oli mun lähetystyökutsu!! Lähetystyökutsu tarkoittaa siis sitä kirjettä, jossa virallisesti kutsutaan lähetystyöhön ja jossa selviää mm. kohdemaa ja lähtöpäivä. Olin ihan innoissani, olin oikeesti odottanut tätä päivä kirjaimellisesti koko mun elämän!!

Soitin heti mun vanhemmille ja parhaille ystäville ja kerroin, että nyt mun kutsu on täällä! Olin ihan sekaisin, kun katoin sitä kirjettä ja ajattelin, että muutaman tunnin päästä repisin sen auki ja mulle vihdoin selviäisi, missä päin maailmaa viettäisin seuraavat 18 kuukautta Herran palveluksessa.

5 tuntia, sata hermostunutta viestiä ja puhelua ja yhtä partiokokousta myöhemmin koitti vihdoin hetki, jolloin sain avata kutsuni. Paikalla oli koko perheeni, muutamia ystäviäni sekä puhelimen päässä setäni perhe. Sydän hakkasi, kun revin kirjekuorta auki ja aloin lukea kirjettä...

"Dear Sister Koivisto
You are hereby called to serve as a missionary of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints. You are assigned to labor in the Spain Madrid Mission."

MÄ LÄHEN LÄHETYSTYÖHÖN ESPANJAAN!!! Oon ihan super-onnellinen ja Espanja on mulle just täydellinen paikka: siellä on lämmintä ja ruoka on hyvää. Kulttuuri on rikasta, mutta Espanja on kuitenkin tuttu ja turvallinen Euroopan maa, ei mikään liian random. Pääsen oppimaan espanjan kielen, mutta ihan nollasta ei tarvitse lähteä: oon yläasteella ja lukiossa opiskellut espanjaa yhteensä neljä vuotta.

Lähden 18. elokuuta, 119 päivän päästä! Aloitan mun lähetystyön kuuden viikon koulutuksella lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa (tuttavallisemmin MTC:ssä) Madridissa. MTC:ssä mut koulutetaan tekemään lähetystyötä ja opiskelen siellä myös kieltä ahkerasti. Sen jälkeen pääsen tekemään lähetystyötä eri kaupungeissa Pohjois-Espanjassa ja hyvällä tuurilla pääsen myös Kanarian saarille.

Kuvista iso kiitos mun ihanalle ystävälle Monalle! <3

Maaliskuun tavoite: Kirjoittaa säännöllisesti päiväkirjaa

Maaliskuu. Hukun omaan hymyyni pelkästä ajatuksestakin. 

Maaliskuussa ensimmäiset auringonsäteet pilkistävät ja voin ehkä alkaa käyttää vaaleanpunaista kevättakkiani. Rakastan kevättä. Rakastan sitä, kun voi talven jälkeen pyöräillä ensimmäistä kertaa sulanutta asvalttitietä pitkin. 

Tänä vuonna maaliskuussa on kyse muustakin kuin pelkästä kevään tulemisesta ja lumien sulamisesta. Tässä kuussa mulla on ylioppilaskirjoitukset ja ihan hirveästi luettavaa. Tässä kuussa eteeni tulee vastaan hetki, jolloin viimeinen ylioppilaskoe on ohi ja kävelen pois kirjoitussalista. Tässä kuussa aion ylittää itseni ja mennä elämäni ensimmäistä kertaa luovuttamaan verta. Tässä kuussa teen lopullisen päätöksen siitä, mitä haluan opiskella, haen yliopistoon ja avaan pääsykoekirjat.  Tässä kuussa lähetystyöpaperini lähetetään eteenpäin ja alkaa kutsun odotus. Kutsu ei ehkä tule postissa vielä maaliskuussa, mutta toivottavasti huhtikuussa.. Suunnitelmissa on ehkä myös jotain sellaista, mikä on liian ihanaa kirjoitettavaksi blogissa ;)

Oon kiitollinen, että mulla on ollut elämässä aikoja, jolloin päiväkirjan kirjoittaminen on vienyt mennessään ja mulla on niistä ajoista muisto kansien välissä. Tällä hetkellä päiväkirjan kirjoittaminen on välillä aika haasteellista ja satunnaista. Tässä kuussa tapahtuu niin merkittäviä asioita, että haluan muistaa ne koko loppuelämäni. Tässä kuussa tapahtuu asioita, jotka varmasti vaativat pohdiskelemista ja sitä, että annan aikaa ja kirjoitan ne ylös. Siksi aion tässä kuussa kirjoittaa päiväkirjaa.

P.S. Oon saanut viime aikoina ihanan paljon kommentteja suoraan täällä blogissa, Facebookissa ja joskus joku on tullut sanomaan ihan henkilökohtaisesti jotain mukavaa mun blogipostauksista. Kiitos ihanat, just tollasten juttujen takia jaksan kirjoitella! :)

Paperisota

Lähetystyöhön hakeminen on helppoa ja yksinkertaista. Kun sopivan ikäinen ja haluat lähteä, menet juttelemaan seurakuntasi piispan kanssa ja hän puhuttelee sinut nähdäkseen, fyysisesti ja henkisesti valmis sekä ennen kaikkea hengellisesti puhdas ja kelvollinen. Kävin itse kyseisen puhuttelun piispani kanssa viime marraskuussa (siitä lisää täällä).

Sen jälkeen hän rekisteröi minut lähetyssaarnaajien hakuohjelmaan. Sain parikymmentä sivua papereita täytettäväkseni. Nyt edelleen, yli kome kuukautta myöhemmin, itken vieläkin kyseisten papereiden parissa. 

Papereiden täyttämisessä ei ole mitään ihmeellistä. Täytetään omat henkilötiedot, kerrotaan omista tehtävistä kirkossa, työkokemuksesta, harrastuksista ja kielitaidosta. Käydään lääkärissä ja hammaslääkärissä. Skannataan passi ja ajokortti. Sitten vaarnanjohtajan puhutteluun (kävin vaarnanjohtajan puhuttelussa viime torstaina, joten tämä osuus check!) ja that's it. 

Kuulostaa helpolta, mutta mulle se on ollut haasteellista. En pidä puhelimessa puhumisesta erityisemmin, joten mulle on joka kerta iso kynnys varata hammaslääkäreitä ja muita. Oon ihminen, jolla on taipumus lykätä asioita, ja joskus on ollut vaikea saada motivoitua itseni kirjoitusten lukemisten keskellä hoitamaan tällaisia asioita. Oon ihminen, joka hukkailee ja unohtelee asioita, ja kun menin hakemaan uutta passia, unohdin mun passikuvat kotiin ja itku oli lähellä. Oon ihminen, jolle vaan joskus tapahtuu epäonnekkaita asioita, ja meinasin oikeasti hermostua, kun mun lääkäri sanoi mun laboratoriokokeiden epäonnistuneen ja että mun pitäis varata uus aika ja käydä laboratoriossa uudestaan. 

Mutta ehkä oon tästä prosessista oppinut jotain ajankäytöstä, täsmällisyydestä, suunnittelusta ja toimeentarttumisesta ja epäonnistumisten kohtaamisesta. Ehkä tää paperisota on ollut mulle kokemus, joka on tehnyt musta hiukan paremman lähetyssaarnaajan. 

Ja sitä paitsi: nyt oon tosi lähellä. Enää pari pikkujuttua ja sit mun paperit pitäis olla valmiit! Pitäkää peukkuja ja rukoilkaa, että kaikki ois viimeisen päälle valmista 15.3., jolloin on mun tavoite lähettää paperit eteenpäin Salt Lake Cityyn, jossa ne käsittelee mun hakemuksen ja valitsee mun lähetyskentän! Jeeeee!!!!

P.S. heti kun oon saanut tän blogijutun valmiiksi, niin soitan mun hammaslääkärille ja kysyn että oiskohan mun panoraamakuvien tulokset vihdoinkin tulleet! 

Matkalaukku

Tänään illalla löysin pienillä lahjapaketeilla täytetyn matkalaukun huoneestani. 

Se oli syntymäpäivälahja perheeltäni (hieman myöhästynyt sellainen, kylläkin). 

Katsoin valtavan suurta matkalaukkuani ja tajusin, että ei menisi montaa kuukautta, kun pakkaisin siihen koko omaisuuteni. Ei mene montaa kuukautta, että hyvästelen perheeni ensimmäistä kertaa elämässäni. Ei mene montaa kuukautta, että astun ulos lentokoneesta ja tajuan, että tästä olen unelmoinut koko elämäni. 

En ole koskaan omistanut matkalukkua. Omistan kyllä oman rinkan, joka on reissannut vaikka missä partioseikkailuissa kanssani. Olen pakannut tavaroitani perheeni matkalaukkuun ja matkustanut paljon. Olen käynyt Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Tanskassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Italiassa, Kyproksella, Turkissa, Egyptissä, Amerikassa, Israelissa, Jordaniassa ja Dubaissa. Yhtä monta maata kuin olen vuotta, jee! Mutta ikiomaa matkalaukkua minulla ei ole ennen ollut. 

En ole asunut päivääkään poissa kotoa. En tiedä, miltä tuntuu asua ilman vanhempien täysihoitoa. Nolottaa myöntää, etten muista, milloin olisin viimeksi pitänyt imuria kädessä. Muistan kyllä koti-ikävän tunteen ensimmäisiltä partioretkiltäni 8-vuotiaana, mutta en tiedä, miltä tuntuu olla ihan oikeasti kaukaa kotoa. 

Silti. Kohta pakkaan matkalaukkuni ja jätän kotini ja perheeni 18 kuukaudeksi. En ole vielä voinut aloittaa pakkaamista, koska en edes tiedä, pitääkö pakata talvi- vai kesävaatteita. Kreisiä. 

Henkisen pakkaamisen olen kuitenkin aloittanut. Tutkin joka päivä pyhiä kirjoituksia ja opiskelen evankeliumia, jotta osaisin opettaa sitä mahdollisimman hyvin muille. Yritän vahvistaa uskoani ja suhdettani Taivaan Isän kanssa. Mietin usein, millainen on hyvä lähetyssaarnaaja ja asetan itselleni tavoitteita tullakseni sellaiseksi. Olen aloittanut keräämään ystävieni sanoja ja osoitteita pieneen ystäväkirjaani, jonka otan mukaan lähetystyöhön koti-ikävähetkiä varten. 

Joka ilta kävellessäni kotiin bussipysäkiltä, ajattelen, että jonain tällaisena iltana kotiin saapuessani minua odottaa kirje, jossa kerrotaan, mihin lähetyskentälle päädyn. Jonain päivänä ylioppilaskirjoitukset ja yliopiston pääsykokeet on ohi, jonain päivänä odotus on ohi. Ja jonain päivänä ihan oikeasti lähden. Matkalaukkuni kanssa. 

Todistus valosta ja totuudesta

Mulla on tapana välillä käydä Turussa palvelevien lähetyssaarnaajasisarten kanssa opettamassa ihmisiä. Se on kivaa. Opin tosi paljon evankeliumista, tapaan erilaisia  ihmisiä, pääsen keskustelemaan tosi mielenkiintoisista asioista ja harjoittelen samalla  omaa tulevaa lähetystyötäni varten. 

Tänään oltiin taas kirkolla opettamassa yhtä opiskelijaikäistä poikaa. Me kuunneltiin netistä yksi yleiskonferenssipuhe (yleiskonferenssi = kirkossa kaks kertaa vuodessa järjestettävä kokous, jossa profeetta, apostolit ja muut kirkon johtajat puhuvat kirkon jäsenille, ihmiset ympäri maailmaa voivat kuunnella puheita internetin välityksellä). 

Puhe oli nimeltään "Todistuksen saaminen valosta ja totuudesta". Siinä puhuttiin, kuinka me kaikki ihmiset voimme saada lisää ymmärrystä niistä asioista, jotka ovat totta. Vielä sata vuotta sitten luulimme, että linnunratamme on maailmankaikkeuden ainoa galaksi. Nykyään tieteen kehittymisen ansiosta tiedämme, että maailmankaikkeus on ihan äärettömän paljon suurempi. Totuus ei ole muuttunut, mutta ymmärryksemme ja tietomme on kasvanut. 

Samoin on hengellisten asioiden laita. Totuus ei muutu, mutta me voimme tutkimalla ja uskon kautta oppia aina lisää ja löytää ymmärrystä. Jumala rakastaa meitä ja Hän haluaa, että lähestymme Häntä.

Jumala on luvannut meille kaikille, että kun me 

1) Tutkimme Jumalan sanaa

2) Pyrimme uskomaan Hänen armollisuuteensa

3) Rukoilemme vilpittömästi 

4) Kokeilemme käytännössä Hänen opetuksiansa, 

me voimme saada tietää totuuden. Se on hieno lupaus. 

Puhe oli mun mielestä tosi inspiroiva ja antoi pakjon ajattelemisen aihetta. Jos joku teistä haluaa kuunnella/lukea saman puheen, niin alla klikkaa olevaa kuvaa :)  (jos joku teistä päätyy lukemaan puheen, niin ois tosi kiva kuulla teidän ajatuksia, laittakaa ihmeessä kommenttia!) 

The Value of a Full-time Mormon Mission

Eräs näkökulma siihen, miksi lähetystyö on niin arvokasta. Hyvä video, suosittelen!

Halu palvella

Lähetystyö on aina ollut mun unelma. 

Konkreettinen tavoite siitä tuli mulle syksyllä 2012, kun meiän kirkossa laskettiin lähetyssaarnaajien ikärajoja. Ennen tytöt sai lähteä 21-vuotiaina, nykyään jo täytettyään 19. Olin tuona syksynä 16-vuotias ja lukion ensimmäisellä luokalla. Laskin mielessäni, että kolme vuotta ja sitten olen ylioppilas ja tarpeeksi vanha lähtemään (se kolme vuotta on mennyt nopeasti ja nyt mun available dateen, eli 15.7., on enää 7 kuukautta!)

Sen jälkeen lähetystyö on ollut mielessäni jatkuvasti ja olen koko ajan pyrkinyt tavoiteittani kohti. Aina, kun olen istunut kirkossa, seminaarissa tai muussa uskonnollisessa luokassa tai opiskellut evankieliumia itse, olen ajatellut, että opiskelen lähetystyötäni varten. Olen jaksanut noudattaa Jumalan käskyjä, koska haluan olla mahdollisimman puhdas ja kelvollinen lähtemään lähetystyöhön. Pohdin usein, miten voisin kehittää itseäni ja tulla paremmaksi lähetyssaarnaajaksi.

Lukion toisen luokan alussa lähetystyö ei tuntunutkaan enää itsestäänselvyydeltä. Mielessä alkoi pyöriä kaikki muut vaihtoehdot, mitä voisin tehdä lukion jälkeen ja tuo pohdinta sai kyseenalaistamaan ja epäilemään, onko lähetystyö todella minun juttuni. Rukoilin tuona syksynä asiasta paljon ja sain vastauksen, että Herra haluaa minun palvelevan lähetystyössä ja silloin tein päätöksen, että aion kaikista haasteista huolimatta tosissani pyrkiä lähtemään lähetystyöhön. 

Tuon rukousvastauksenkaan jälkeen lähetystyöhön lähteminen ei ole aina tuntunut helpolta. Erityisesti tänä syksynä olen tuntenut ajoittain haluttomuutta palvella lähetystyössä ja mun usko on heikentynyt. Hyvien ystävien avulla oon kuitenkin kuluneen viikon aikana saanut taas vahvistettua mun uskoa ja pystyn taas tuntemaan sitä samaa innostusta, jota oon aiemminkin tuntenut lähetystyön suhteen. Se on kuitenkin mun pitkäaikainen unelma, joka on toteutumaisillaan.

Joku ehkä kysyy, mikä saa mut jättämään perheen, koulun ja harrastukset ja lähtemään maahan, jota en saa edes itse valita. Mikä saa mut noudattamaan tiukkoja lähetyssaarnaajien sääntöjä ja elämään 18 kuukautta ilman tavallista musiikkia, elokuvia tai internettiä? Mikä mua viehättää siinä, että kuljen päivästä toiseen kaduilla yrittäen puhua ihmisille, joita ei kiinnosta mun sanoma?

Mun vastaus on yksinkertainen. Evankeliumi on asia, joka on tehnyt mut tosi onnelliseksi. Mun mielestä mikään ei tuo vaikeimpina päivinä enemmän lohtua ja toivoa kuin tieto siitä, että Kristus on kärsinyt mun puolesta, eikä mun siis tarvitse kärsiä.

Mä haluan, että myös ihmiset ympärillä voi kokea sitä samaa onnea. Haluan auttaa muita ihmisiä tulemaan lähemmäs Kristusta ja löytämään sen saman onnen, jonka mä oon löytänyt kirkosta. Mä haluan tavata uusia ihmisiä, jutella niiden kanssa ja auttaa niitä. Mä haluan puoleksitoista vuodeksi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain niihin asioihin, joilla on elämässä eniten merkitystä. 

Siksi haluan palvella lähetystyössä.

Lyhyt tarina tästä kuvasta. Kesällä 2011 tapasin Ruotsissa amerikkalaisen Ethanin, jonka kanssa meistä tuli hyvät kaverit. Reilu vuos sitten Ethan kertoi, että hänen paras kaverinsa Jeremy sai lähetystyökutsun Suomeen. Olin ihan innoissani ja aloin chättäillä Jeremyn kanssa ja kerroin hänelle kaiken Suomesta. Nyt hän palvelee Suomessa lähetyssaarnaajana ja viime kesänä, kun olin minilähetystyössä, tapasin hänet nopeasti yhdessä lähetyssaarnaajien kokouksessa ja oli siistiä! Tässä on kuva, joka me otettiin sillon.

Eka lähetystyöpuhuttelu: check!

Hyviä uutisia! Tällä viikolla oon aloittanut ihan konkreettisen valmistautumisen lähetystyötä varten, aloin täyttää mun papereita. Valmistautumisprosessi aloitettiin piispan puhuttelulla, jossa selvitettiin, että onko musta lähetyssaarnaajaksi.

Fyysisesti & henkisesti valmis palvelemaan

Puhuttelussa selvitettiin, että mä oon valmis lähtemään sekä fyysisesti että henkisesti. Lähetystyö ei oo mikään lomamatka, vaan oikeasti 18 kuukautta koko- ja jokapäiväistä työntekoa itselleen vieraassa ympäristössä. Muistan myös mun omasta minilähetystyöstä, että se on rankkaa. Joinain päivinä oli tosi kuuma (vaikka oltiin Suomessa!) ja silti piti kävellä ulkona. Joinain päivinä satoi kaatamalla ja silti piti hypätä satulan selkään ja polkea urhoollisesti. Päivän aikana monet ihmiset torjuivat meidät ja sanomamme, suunnitelmiin tuli muutoksia, joskus tuntui ettei työstä ollut mitään hyötyä. Se oli rankkaa. Siksi pitää olla fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa. Puhuttelussa mut todettiin valmiiksi lähtemään lähetystyöhön. Valmistautuminen ei kuitenkaan oo ohi, vaan tulevan vuoden aikana mä tuun valmistautumaan lähetystyötä varten vielä enemmän ja kovemmin kuin tähän asti oon valmistautunut, haluan olla paras mahdollinen palvelija ja hyvin valmistautunut, kun astun työhön.

Moraalisesti puhdas ja kelvollinen

Lähetystyö on Herran työtä ja Pyhä Henki on ehdoton työkalu. Ja jotta pystyy tuntemaan Pyhää Henkeä, pitää olla puhdas ja kelvollinen. Puhuttelussa multa kysyttiin mun uskosta ja sitoutumisesta evankeliumiin ja piispa totes mut kelvolliseksi lähtemään. Moraalisesti puhtaasti eläminen ei oo maailman helpointa, mutta teen kaikkeni, että voisin pitää mun sydämen mahdollisimman puhtaana nyt, kun vlamistaudun lähetystystyöhön.

Paperisota alkakoon!

Nyt, kun eka puhuttelu on ohi ja mut todettiin kelvolliseksi lähetystyönhakijaksi, piispa rekisteröi mut sivulle, jossa voin täyttää lähetystyöpapereita. Oon nyt virallisesti lähetystyöhönhakija. Nyt mulla on edessä parikymmentä sivua paperihommia, lääkärillä ja hammaslääkärillä käynti ja kaikki tällaset. Te, jotka ootte joskus lähteneet vaihto-oppilaiksi yms, ymmärrätte varmasti millaisesta prosessista on kyse. Kävin tänään varaamassa lääkärinajan ja oon ihan superinnoissani! En siksi, että pääsen lääkärille, vaan siksi että ihan oikeasti mun pitkäaikainen unelma on näin lähellä toteutumista ja että voin oikeasti konkreettisesti valmistautua sitä varten. Ihan parasta. Tää on parasta mun elämässä just nyt.

Hahah tää kuva ei kyllä liity mitenkään tähän, mutta halusin laittaa jonkun hauskan kuvan itestäni :D

Marraskuun tavoite: kirjoittaa lähetyssaarnaajille

Mä tykkään kirjoittaa kirjeitä lähetyssaarnaajille. A, se piristää niiden päivää tosi paljon. B, on ihan supersiistiä kun ne kirjottaa takas ja kertoo niiden jännittävistä seikkailuista lähetystyössä. C, lähetyssaarnaajien kanssa kirjoitteleminen kasvattaa mun omaa hengellisyyttä ja halua lähteä lähetystyöhön. D, jos kirjoitan nyt paljon mun lähetystyössä oleville ystäville, niin ehkä nekin sit vastapalvelukseksi kirjoittaa mulle, kun mä oon lähetystyössä vuoden päästä. 

Siispä, mun lähetystyöhön valmistava tavoite marraskuulle on kirjoittaa JOKA PÄIVÄ kirje jollekin lähetyssaarnaajalle. Kyllä, joka päivä. Tiedän, että se kuulostaa aika kunnianhimoiselta (aikaisemmin on ollut vaikea pysyä mun yks kirje viikossa tavoitteessa!), mutta mä nyt oikeasti tsemppaan, tiiän että saan siitä tosi paljon siunauksia ja voin ens kuussa oppia tosi paljon niiden kirjeiden kautta. 

Tällanen print screen -kuva vaan mun aamuisesta instagrampäivityksestä, koska oon kirjaston koneella enkä oikeen viitti tällä koneella alkaa sählätä kuvien kanssa sen enempää :D Kuvassa siis mun lähetystyössä olevalta ystävältä saatu kirje, joka odotti mua aamupalapöydässä tänään! Oli ihan superkivaa lukea kuulumisia :) 

P.S. Mun lokakuun tavoite oli harrastaa enemmän liikuntaa, vähintään neljä kertaa viikossa. Sain Facebookissa ihan sairaasti ehdotuksia hyvistä liikuntalajeista, joita voisin kokeilla, mutta olin tylsä ja tyydyin vaan sellaseen perushyötyliikuntaan, että jätin auton kotiin ja kävelin ja pyöräilin paljon. Ja olin paljon partiojutuissa juoksemassa metsässä retkeilemässä. Mutta lajista viis, liikuin mun mielestä hyvin, Enemmänkin toki vois. 

Mihin maahan sä haluisit lähetystyöhön?

Näillä näkymin oon valmis lähtemään lähetystyöhön heinäkuussa, joten veikkaan, että saan mun kutsun ensi huhtikuussa. Huhtikuussa! Vähän yli puol vuotta enää, ääks. Kevääseen on pitkä aika, mutta tiedän, että se kuluu koulukiireiden kanssa yllättävän nopeasti. Täytyy rehellisesti sanoa, että lähetystyö on ollut mun unelma niin monta vuotta ja lähetystyökutsun saaminen tulee olemaan mun tähänastisen elämän yks parhaita ja tunnerikkaimpia päiviä.

Etelä-Amerikkaan...

Mihin sitten haluaisin lähetystyöhön? Kysymys kysytään multa melkein joka päivä ja vastaan yleensä, että mua kiinnostaa eksoottiset maat, esimerkiksi Etelä-Amerikka vois olla kiva. En ole koskaan käynyt missään Etelä-Amerikan maassa, mutta oon kiinnostunut siitä kulttuurista tosi paljon ja se on sellanen paikka, johon vielä joskus matkustan, vaikken lähetystyöhön pääsisikään sinne. Olen lukenut koulussa espanjaa neljä vuotta, mutta osaan oikeesti just ja just kertoa nimeni ja kysyä kuulumisia. Espanja on kuitenkin kaunis kieli ja olisi ihanaa jos pääsisin käyttämään sitä mun lähetystyössä, joko Euroopassa tai Latinalaisessa Amerikassa. 

...tai johonkin muuhun eksoottiseen maahan...

Eksoottisten maiden listaa jatkaakseni, Aasiassa on paljon kiinnostavia maita, esim. Kiina. Kiinassa ei tällä hetkellä oo lähetyssaarnaajia, mutta oon joskus salaa haaveillut, että oisin ihan ensimmäisen lähetyssaarnaajien joukossa Kiinassa. Se ois hurjaa, mutta varmasti kokemus. Myös Etelä-Afrikka keihtoo, vaikken osaa sanoa miksi. Myös Itä-Euroopassa ois paljon maita, joissa lähetystyö ois haastavaa ja kulttuurillisesti mielenkiintoista. 

...tai ei sen oikeestaan tarvis olla ees eksoottinen maa...

Tietenkin kaikki länsimaat Euroopassa ja Yhdysvalloissa ois hienoja paikkoja palvella. Vaikka eksoottiset maat vähän kutkuttais, niin pidemmän päälle ajateltuna joku tosi-ei-eksoottinen maa ois oikeestaan yhtä kiva: sais asua siistissä asunnossa, ei tarvis pelätä mitään tauteja ja ruoka ois syötävää.

...ja temppeliaukio ois kans kiva...

Yks mun unelmakohteista ois Temppeliaukio Salt Lake Cityssä. Siellä sisaret eri ympäri maailmaa tekee lähetystyötä hieman normaalista poiketen, mm. toimivat matkaoppaina temppeliaukiolla vieraileville turisteille ja tekevät lähetystyötä internetissä. Mulla on ystäviä, jotka on ollut temppeliaukiolla lähetystyössä ja niiden kokemukset on saanut myös mut haluamaan sinne.

...eikä Ruotsikaan ois niin kauheen paha.

Nyt kun oon luetellut melkeen kaikki maailman maat ja kertonut, että ne ois ihan huippuja, niin sä saatat nauraa ja kysyä, "No onks mitään, mihin sä ET todellakaan haluais?" Rehellisesti sanottuna, ei ole. Tai jos mainitsisin jonkun inhokkimaan, niin mut kutsuttais varmaan just sinne. Joskus oon sanonut, että "Ei ainakaan  Ruotsiin", mutta kun tarkemmin ajattelee, niin ei kai nekään niin pahoja ois, Ruotsi varsinkaan. Mä oon viime aikoina ollut tosi kiinnostunut opiskelemisesta Åbo Akademin yliopistossa, mutta tällä hetkellä kielitaito ei taida riittää sinne. Jos viettäisin kahdeksantoista kuukautta Ruotissa, sen jälkeen ois toinen kotimainen kieli hallussa ja ovet avoinna myös mun unelmayliopistoon. Joten ehkä salaa toivon, että mut kutsuttais just sinne Ruotsiin.

Lemppari- tai inhokkimailla ei onneks oo mitään väliä, koska en saa vaikuttaa  mun lähetystyökohteeseen. Täytyy vaan kiitollisin sydämin mennä sinne, minne kutsutaan. Uskon koko sydämestäni, että kutsu tulee suoraan Herralta ja että Hän tietää kaikista parhaiten, missä minua tarvitaan eniten. Just se maa, joka lukee mun kutsussa, on mulle se paras paikka.

Halusin vaan laittaa jonkun kuvan jostain ulkomaanmatkalta, että se ees vähän komppais tätä teemaa. Tää on Kreikasta. Sekin ois oikeestaan tosi mielenkiintonen maa palvella lähetystyössä!

Minilähetystyö

Viime viikolla minulla oli mahdollisuus palvella minilähetystyössä. Minilähetystyö on juuri sitä, mitä nimikin kertoo: lähetystyötä, mutta vain viikon mittaista. Tein viikon verran työtä kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa: tein tismalleen samoja asioita kuin he tekevät, noudatin samaa aikataulua ja samoja sääntöjä. 

Lähetyssaarnaajan perustaidot haltuun

Aloitimme viikon muiden minilähetyssaarnaajien kanssa ”Mini-MTC:ssä” Helsingissä. MTC eli Missionary Training Center on lähetyssaarnaajien koulutuskeskus, jossa kaikki kokoaikaiset lähetyssaarnaajat saavat muutaman viikon mittaisen koulutuksen lähetystyötänsä varten. Mini-MTC:ssä saimme muutaman tunnin mittaisen koulutuksen tärkeimmistä lähetyssaarnaajien taidoista. Harjoittelimme luontevaa keskustelua uskonnosta sekä Mormonin kirjan jakamisesta sekä kävimme läpi evankeliumin tärkeimmät opit ja periaatteet ja kuinka ne voivat auttaa opettamiamme ihmisiä. 

Yllättävä käänne: sittenkin Vaasaan!

Helsingistä lähdimme omiin kohdekaupunkeihin. Sain oman lähetystyökutsuni Ouluun ja vielä muutama tunti ennen lähtöä luulin olevani menossa sinne. Helsingissä kuitenkin selvisi, että kaupunkiani on vaihdettu ja että päädynkin Vaasaan. Suhtauduin muutokseen avoimin mielin, sillä tiesin, että minilähetystyökutsuni on tullut suoraan Jumalalta ja että Vaasa olisi oikea paikka palvella juuri minulle. Ihmiset Vaasassa tarvitsevat minua ja minä tarvitsen heitä. 

Lähetyssaarnaajat tuovat ihmisiä lähemmäs Kristusta

Lähetyssaarnaajien tehtävä on auttaa ihmisiä tulemaan lähemmäs Kristusta. Käytännössä tätä työtä tehdään tutustumalla uusiin ihmisiin, kertomalla heille uskosta, jakamalla Mormonin kirjoja, vastaamalla ihmisten kysymyksiin kirkosta, opettamalla heille lisää meidän kirkosta, kutsumalla heitä kirkon kokouksiin ja toimintoihin, rukoilemalla heidän puolestaan ja osoittamalla rakkautta heitä kohtaan. Näistä pienistä asioista koostui jokainen päivämme. Aamulla, kun lähdimme asunnoltamme, rukoilimme, että Herra auttaisi meitä löytämään mahdollisimman paljon ihmisiä, jotka tarvitsisivat meitä tänään. Sitten käytimme koko päivän auttaen jo tuntemiamme ihmisiä sekä etsimällä uusia puhumalla vastaantuleville ihmisille.

Mieletön oppimiskokemus

En ole varmaan koskaan elämässäni oppinut niin paljon niin lyhyessä ajassa, kuin mitä opin lähetystyön aikana. Lähetyssaarnaajat opiskelivat tosi paljon: aamulla käytetään useampi tunti opiskelemalla niin evankeliumia kuin kohdemaan kieltä niin yksin kuin toverin kanssa ja iltapäivällä päivällisen yhteydessä käytetään myös aikaa opiskeluun. Opin paljon Mormonin kirjasta ja siitä, miten se voi vastata kysymyksiin ja auttaa ihmisiä. Sain paljon uusia ajatuksia siihen, mitä minun tulisi tehdä juuri nyt elämässäni saavuttaakseni ne tavoitteet, joita minulla on ja miten voin tehdä enemmän hyvää elämässäni. Opin, mitä on rakkaus, ja löysin useita eri tapoja osoittaa sitä. Opin, mitä tarkoitta, että on henkilökohtainen suhde Jumalan kanssa ja kuinka Pyhä Henki voi auttaa jokapäiväisessä elämässä. Opin rukoilemaan useammin ja merkityksellisemmin. Opin ihan mahdottoman paljon ja elämäni on tuon lähetystyöviikon jälkeen ollut erilaista. Mietin, että jos jo yksi viikko lähetystyössä on muuttanut elämääni niin ratkaisevasti, niin millainen vaikutus puolentoista vuoden lähetystyöllä tulee olemaan minuun. 

Maailman parhaat toverit Sisar Bitner & Pace

Ehkä parasta minilähetystyössä olivat maailman parhaat toverini. Voisin kirjoittaa kokonaisen blogipostauksen vain siitä, kuinka loistava lähetyssaarnaaja Sisar Bitner on ja kuinka hulvattoman hauskaa lähetystyössä oli, koska Sisar Pace oli mukana (puhumattakaan siitä, kuinka paljon rakastan Sisar Pacen tekemää ruokaa!). Lähetystyötovereideni kanssa vietin 24 tuntia vuorokaudessa ja heidän kanssaan sain tämän mahtavan viikon: niin huippuhetket ja onnistumiset, kuin myös ne vaikeammat kokemukset. Tämän yhden viikon aikana Sisarista tuli minulle todella läheisiä, korvaamattoman kallisarvoisia ystäviä. He opettivat minulle paljon ja auttoivat näkemään minut sellaisena, kuin todella olen. He rakastivat minua ja sitä kautta auttoivat minua oivaltamaan, kuinka paljon Jumala todella rakastaa minua ja että olen hyvä tällaisena kuin olen. Sisar Bitner ja Sisar Pace, tiedän että luette tämän tekstin jossain vaiheessa, muistaa että rakastan teitä paljon!

 Tässä vielä pari kuvaa viikolta: 

Mun ihanat toverit ja mä, ollaan just menossa pyörällä Vaasan seurakunnan piispan perheen luo kylään! Pyörämatkalla alko kauhee sade ja kastuttiin ihan läpimäriksi! Suomen kesä <3

Kun mä näytän tätä kuvaa mun ystäville, niin kysyn: "Arvaa kumpi näistä mun tovereista on Sisar Bitner ja kumpi on Sisar Pace". Kaikki, joille oon kertonut, että Sisar Pace on höpsöin hassuttelija ikinä ja yks maailman hulvattomimmista ihmisistä, osaa arvata oikein.

Lyhyt tarina, miksi tämä kuva. Kolme vuotta sitten partioleirillä tutustuin muutamiin amerikkalaisiin mormoneihin ja meistä tuli tosi hyviä kavereita. Kuvassa oleva lähetyssaarnaaja, Vahin Sandberg, on mun amerikkalaisen kaverin Ethanin paras kaveri ja kun Vahin Sandberg sai kutsun Suomeen, Ethan lähetti mulle innoissaan viestiä, että sun on pakko jutella mun bestiksen kanssa kun se on tulossa Suomeen ja kaikkea! Meistä tuli Vahin Sandbergin kanssa hyviä facebook-kavereita ja oon jo pitkään toivonut, että tapaisin sen jossain vaiheessa täällä Suomessa. Nyt mun minilähetystyön aikana istuttiin samassa kokouksessa yks aamu, wuhuu se oli mahtavaa!

<3

P.S. Äää, olipas vaikea kirjottaa tää teksti, kun ois ollut niin paljon sanottavaa ja ihan hirveesti juttuja kerrottavana! Kerron mielelläni lisääkin, mutta en haluu tappaa teitä tylsyyteen kirjoittamalla kilometrin mittaista romaania :D Laittakaa kommenttiboksiin kysymyksiä mun minilähetystyöhön liittyen, niin teen ens viikolla kysymys-vastaus-postauksen ja kerron lisää mun minilähetystyöviikosta ja just niitä asioita, jotka kiinnostaa teitä lukijoita!