Lempikohtani pyhissä kirjoituksissa

Kun menin kasteelle 8-vuotiaana, isoisäni anti minulle kohdan Mormonin kirjasta. Hän lupasi, että kun opettelisin sen ulkoa ja kun pitäisin sen sanat mielessäni, se tulisi olemaan minulle siunauksena elämässäni. Tuo kohta oli Alman kirjasta luku 37, jae 37:

"Kysy Herralta neuvoa kaikissa tekemisissäsi, niin hän ohjaa sinua hyväksesi; niin, kun laskeudut levolle illalla, laskeudu levolle Herran huomaan, jotta hän valvoisi sinua sinun nukkuessasi; ja kun nouset aamulla, olkoon sydämesi täynnä kiitosta Jumalalle; ja jos teet tämän, sinut ylennetään viimeisenä päivänä."

Tämä kohta on lohduttava monestakin syystä. Ensinnäkin se kertoo, ettei mikään asia ole pieni rukoiltavaksi. Voimme aina kääntyä Taivaan Isän puoleen, olivatpa huolemme isoja tai pieniä. Tai vaikka meillä ei olisikaan huolia, voimme silti kertoa yläkertaan kuulumisemme tai ilmaista kiitoksemme. Me olemme Taivaan Isän lapsia, joten Hän aidosti välittää meistä ja haluamme, että pidämme yhteyttä Hänen kanssaan.

Koska Taivaan Isä rakastaa meitä, Hän haluaa neuvoa ja opastaa meitä haasteissamme ja päätöksissämme. Meiltä kuitenkin vaaditaan pientä nöyryyttä ja sekä sitä, että kysymme Herralta ja olemme sen jälkeen halukkaita kuuntelemaan vastauksia sekä toimimaan niiden mukaan.

Koska Jumala on luonut meidät, Hän tuntee meidät täydellisesti. Hän on kaikkitietävä ja haluaa meidän parastamme, joten Hänen tahtoaan etsimällä päädymme yleensä parempaan lopputulokseen kuin mitä pääsisimme omin neuvoin.

Ei ole aina helppoa tehdä Taivaallisen Isän tahtoa, varsinkin jos se eroaa suuresti omista haluistamme. Kuitenkin, kun me luotamme Herraan, voimme olla rauhallisella mielellä ja omatuntomme voi olla puhdas. Kun me kärsivällisesti vaellamme Herran kanssa läpi koko elämämme, voimme tuntea iloa ja rauhaa elämässämme sekä elää iankaikkisesti tämän elämän jälkeen.

Mitä teille tulee mieleen tästä jakeesta? Olisi kiva kuulla myös muiden ajatuksia :)

Kuva: LDS Media Library

Susannan lähetystyöblogi on täällä taas!

Viimeisin postaukseni on joulukuulta 2015, siitä on nyt puolitoista vuotta aikaa. Postaus jäi valitettavasti viimeiseksi postauksekseni Espanjasta, sillä terveyteen liittyvien syiden takia palasin kotiin Suomeen ja lähetystyöni jäi 4 kuukauden mittaiseksi.

En koskaan kertonut blogissani mitä tapahtui, koska aikainen kotiinpaluu oli minulle vaikea aihe pitkään. Sen jälkeen on kutienkin tapahtunut paljon. Suomeen palattuani aloin opiskella pääsykokeisiin ja ahkera urakointi palkittiin – pääsin viime syksynä opiskelemaan journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistoon.

Opiskelujen lisäksi olen tehnyt töitä Viestintä-Pirittan bloggarina, harrastanut aktiivisesti partiota sekä ollut ehdolla kunnallisvaaleissa.

Lähetystyö ei ollut minulle ainoastaan Espanjassa viettämäni 4 kuukautta, vaan Jumalan rakkauden levittäminen ja muiden ihmisten auttaminen ovat lähellä sydäntäni edelleen. Olen edelleen aktiivinen kirkossani ja usko tuo minulle paljon iloa elämääni.

Näiden syiden takia halusin palata blogiini pitkän tauon jälkeen. Haluan kertoa, millaista on elämäni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenenä ja jakaa, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi. 

Paperisota

Lähetystyöhön hakeminen on helppoa ja yksinkertaista. Kun sopivan ikäinen ja haluat lähteä, menet juttelemaan seurakuntasi piispan kanssa ja hän puhuttelee sinut nähdäkseen, fyysisesti ja henkisesti valmis sekä ennen kaikkea hengellisesti puhdas ja kelvollinen. Kävin itse kyseisen puhuttelun piispani kanssa viime marraskuussa (siitä lisää täällä).

Sen jälkeen hän rekisteröi minut lähetyssaarnaajien hakuohjelmaan. Sain parikymmentä sivua papereita täytettäväkseni. Nyt edelleen, yli kome kuukautta myöhemmin, itken vieläkin kyseisten papereiden parissa. 

Papereiden täyttämisessä ei ole mitään ihmeellistä. Täytetään omat henkilötiedot, kerrotaan omista tehtävistä kirkossa, työkokemuksesta, harrastuksista ja kielitaidosta. Käydään lääkärissä ja hammaslääkärissä. Skannataan passi ja ajokortti. Sitten vaarnanjohtajan puhutteluun (kävin vaarnanjohtajan puhuttelussa viime torstaina, joten tämä osuus check!) ja that's it. 

Kuulostaa helpolta, mutta mulle se on ollut haasteellista. En pidä puhelimessa puhumisesta erityisemmin, joten mulle on joka kerta iso kynnys varata hammaslääkäreitä ja muita. Oon ihminen, jolla on taipumus lykätä asioita, ja joskus on ollut vaikea saada motivoitua itseni kirjoitusten lukemisten keskellä hoitamaan tällaisia asioita. Oon ihminen, joka hukkailee ja unohtelee asioita, ja kun menin hakemaan uutta passia, unohdin mun passikuvat kotiin ja itku oli lähellä. Oon ihminen, jolle vaan joskus tapahtuu epäonnekkaita asioita, ja meinasin oikeasti hermostua, kun mun lääkäri sanoi mun laboratoriokokeiden epäonnistuneen ja että mun pitäis varata uus aika ja käydä laboratoriossa uudestaan. 

Mutta ehkä oon tästä prosessista oppinut jotain ajankäytöstä, täsmällisyydestä, suunnittelusta ja toimeentarttumisesta ja epäonnistumisten kohtaamisesta. Ehkä tää paperisota on ollut mulle kokemus, joka on tehnyt musta hiukan paremman lähetyssaarnaajan. 

Ja sitä paitsi: nyt oon tosi lähellä. Enää pari pikkujuttua ja sit mun paperit pitäis olla valmiit! Pitäkää peukkuja ja rukoilkaa, että kaikki ois viimeisen päälle valmista 15.3., jolloin on mun tavoite lähettää paperit eteenpäin Salt Lake Cityyn, jossa ne käsittelee mun hakemuksen ja valitsee mun lähetyskentän! Jeeeee!!!!

P.S. heti kun oon saanut tän blogijutun valmiiksi, niin soitan mun hammaslääkärille ja kysyn että oiskohan mun panoraamakuvien tulokset vihdoinkin tulleet! 

11 vinkkiä haasteista selviämiseen

(Varoitan jo nyt, että tää postaus tulee olemaan täynnä kliseitä. Täynnä sellasia elämänohjeita, jotka on kuultu sataan kertaan.Jos oot kyllästynyt lukemaan sellasta elämänhallintahömppää, niin voit mieluummin siirtyä lukemaan vaikka mun minilähetystyöstä.)

Mulla (kuten varmasti kaikilla teilläkin) on viime aikoina ollut haasteita. Mutta vaikka pienet pettymykset ja riipaisevat ihmissuhdedraamat tuovat elämään oman sävynsä, niihin ei kannata kietoutua. Tai mä en oo ainakaan jaksanut antaa liikaa valtaa. Sen sijaan oon viime aikoina ajatellut, että "okei, nyt mulla on tällanen haaste, ihanaa, what doesn't kill you makes you stronger, tää kuuluu mun elämään ja mähän tän selvitän jee!"

Tänä syksynä oon koittanut ottaa näistä haasteista kaiken irti ja koittaa samalla oppia jotain itsestäni. Oon koittanut löytää ne tavat, joilla itse selviän vaikeista ajoista kaikista parhaiten ja mä haluaisin jakaa ne myös täällä blogissa, toivottavasti näistä on hyötyä jollekin.

Yritä saada joku toinen hymyilemään

Joka kerta, kun mulla on paha mieli, pidän mielessäni pienen rukouksen ja kysyn, ketä voisin auttaa tänään. Sitten teen jotain, mikä ilahduttaa jotain toista. Sataprosenttisen varma keino saada fiilikset kattoon sekunnissa.

(haaste: osta kaupasta 3 suklaalevyä ja mieti kaksi henkilöä, joille voisit antaa ne. syö kolmas itse!)

Kerro jollekin, miltä tuntuu

Vaikka se toinen ei antaiskaan mitään hyviä neuvoja tai ratkaisiskaan ongelmia, niin jo se, että se kuuntelee ja kenties jopa ymmärtää, saa jo sydäntä vähän kevyemmäksi. Kun ajatukset pukee sanoiksi, ongelmat saavat oikeat mittasuhteet ja itsekin ymmärtää niitä paremmin. Kliseistä, mutta niin totta.

(haaste: tee lista ihmisistä, joiden kanssa sinun on helppo puhua mistä tahansa. kun seuraavan kerran oikeesti harmittaa, kaiva tuo lista esille ja valitse sieltä joku, koska ihan varmasti löytyy ihmisiä jotka juttelevat enemmän kuin mielellään!)

Inspiroidu, pue ajatukset sanoiksi

Mä tykkään kirjoittamisesta, mutta sä saatat ehkä tykätä piirtämisestä, maalaamisesta, säveltämisestä, säveltämisestä tai jostain muusta. Joskus vuodatan kaiken mun päiväkirjaan, toisinaan käytän sisällä olevat tunteet hyödyksi ja puen ne runoksi.* Voimakkaat tunnekokemukset voi antaa paljon inspiraatiota luomiselle.

(haaste: kirjoita runo, johon piilotat ainakin 10 biisin nimeä. kirjoita aiheesta, joka on itsellesi merkityksellinen)

Käy suihkussa

Tiedän, outoa. Mut jos mä oon väsynyt ja ihan rikkipoikki-pisteessä, niin meen kuumaan suihkuun ja annan ajatusten virrata veden mukana viemäriin.

(haaste: osta joku uusi aivan ihanantuoksuinen shampoo tai joku muu kylpytuote, ja kaiva se esiin kun seuraavan kerran tympii!)

Tee asioita, joista nautit

Hyvä ruoka. Suklaan syöminen. Leffassa käyminen. Ulos meneminen. Kynsien lakkaaminen. Ihan mitä tahansa, mistä tulee hyvä mieli. Huonona päivänä kannattaa itselleen lupa olla itselleen ihana.

(haaste: etsi kalentereistasi seuraava vapaailta ja kutsu ystäväsi viettämään leffailtaa luoksesi. varaa joku takuuvarma hyvän mielen leffa, esim mun oma suosikki on mamma mia! sä tarjoat sohvan, kaverit tuo leffaeväät!)

Vietä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka arvostavat sinua

Saattaa tuntua vaikeelta, mutta ei oikeesti kannata tuhlata liikaa aikaa ihmisiin, jotka ei tuhlaa aikaa suhun. Ei kannata panostaa ihmiseen, joka ei osaa arvostaa sitä. Oon viime aikoina yrittänyt nähdä, kuinka mun lähipiirissä on ihmisiä, joille mun ystävälliset sanat tai teot oikeasti merkitsee paljon ja jotka osaa arvostaa mua sellaisena kuin olen. Etsi säkin sellaisia ihmisiä ja panosta just niihin, unohda ne ääliöt, pliis.  

(haaste: muistele, milloin olet viimeksi saanut jonkun toisen hyvälle mielelle. voisitko ehkä kenties ilahduttaa häntä uudestaankin?)

Opettele puhumaan minä-kieltä

Yksi tärkeimmistä asioista, jonka olen yläasteella oppinut koulussa, on sinä-kieli ja minä-kieli. Esimerkki selventää ehkä parhaiten:

Sinä-kieltä puhuva sanoo: "Sinä olet tuollainen tyhmä, kun et koskaan puhu tunteistasi."

Minä-kielellä asia ilmaistaisiin: "Minusta tuntuu pahalta, kun et puhu tunteistasi"

Sinä-kielellä saatat töksäyttää: "Onko sinun ihan pakko mennä sinne viikonloppuna?"

Minä-kieli kertoo asian omasta näkökulmastaan: "Haluaisin, että olisit minun kanssani viikonloppuna, koska sovimme niin ja olen odottanut sitä pitkään."

(haaste: mieti jotain tilannetta, jossa toisen ihmisen käytös on loukannut sinua. kirjoita päiväkirjaasi kokemuksesta minä-kielellä.)

"Crush your enemies with your love"

Yks mun lempparilauseista, mutta niin totta! Seuraavan kerran, kun joku luokkaa sinua, hyökkää takaisin, mutta ystävällisyydellä. Olemalla ystävällinen riisut vastapuolen aseista ja osoitat olevasi vahvempi. Se voi olla vaikeaa (tai ainakin mulle on!) ja vaatii harjoittelemista, mutta suosittelen yrittämään. 

(haaste: mieti jotain ihmistä, jonka kanssa sinun on vaikea tulla toimeen. ala rukoilla hänen puolestaan säännöllisesti)

Kun mikään ei onnistu, mene nukkumaan  

Ihan oikeesti. Aamulla kaikki on paremmin. 

(haaste: opettele huomaamaan itsestäsi, milloin paha mieli ja harmistus on pelkkää väsymystä)

Ole kiitollinen, laske siunauksesi

Oon blogannut ennenkin siitä, miten kiitollisuus on auttanut mua vastoinkäymisissä. Klikkaa tästä, jos et oo vielä sitä lukenut! 

(haaste: kirjoita paperille 10 asiaa, joista olet tänään kiitollinen. säästä se ja ota esille, kun seuraavan kerran on vaikeaa)

Rukoile

Just tänään pyhäkoulussa me luettiin Jesajan kirjasta, kuinka Taivaan Isä on luvannut pyyhkiä meiän kyyneleet. Yksi Pyhän Hengen tehtävistä on lohduttaa meitä, ja tätä lohdutusta voi saada ihan kaikenlaisiin ongelmiin. Mua ainakin auttaa, kun rukoilen Taivaan Isää ja yritän etsiä vastauksia pyhistä kirjoituksista ja huomata niitä siunauksia, joita Hän antaa minulle. Itse asiassa just mun elämän vaikeina aikoina mun usko on kasvanut eniten. Ja ehkä just siks mulla on vaikeeta, että taas lähentyisin mun Taivaan Isää ja muistaisin rukoilla enemmän.

(haaste: tee lista viidestä asiasta, joista haluat tänään kertoa Taivaan Isälle rukouksessa)

Tai jos mikään muu ei auta, niin syö. Tällasen jättipizzan jälkeen ketään ei enää sureta :D

#kutsumua

Suomen Lukiolaisten Liiton #kutsumua -kampanja on inspiroinut myös mua. Kampanjakuvien ilmestyessä sosiaaliseen mediaan aloin miettiä, mitä itse voisin paperiini kirjoittaa. Vaikka en olekaan koskaan kuulunut koulun suosituimpiin, minulla ei ole rankkoja koulukiusaamistarinoita menneisyydessä. Vaikka olenkin joskus vähän keskivertoa hiljaisempi, pukeudun keskivertoa surkeammin ja olen kiinnostunut erilaisista asioista kuin suurin osa ikäisistäni ja vaikka joskus koen itseni yksinäiseksi, olen säästynyt ala-arvoisilta nimityksiltä. 

Yksi asia, joka kuitenkin saa fiksuimmatkin ystävät laukomaan tahattomasti satuttavia kommentteja, on uskonto. Sana "mormoni" herättää ihmisissä niin erilaisia rekatioita. Keräsin omaan paperiini ikimuistoisia ja tyypillisiä kommentteja, joita minulle on sanottu uskontooni liittyen.
  

"Mormooni on tosi normaali hormooni"  huusi minulle kerran kaksi koululaistani tyttöä, kun olin ala-asteella. Ala-asteen loppupuolella tieto uskostani levisi nopeasti ympäri koulua, kun pidin uskonnon tunneilla esitelmiä kirkosta eri luokille. Joukkoon näköjään sattui pari huomionhakuista tyttöä, jotka halusivat osoittaa "nokkeluutensa" keksittyään, että mormoni ja hormoni rimmaavat keskenään. Hihhih. Joskus kommentit ovat niin pöhköjä ja päättömiä, etten tiedä miten huolissaan pitäisi olla kommentoijien puolesta. 

"Kuinka monta äitiä sulla on?" Ennakkoluulot. Ne juuri. Mormoneihin kohdistuu paljon ennakkoluuloja, väärää tietoa löytyy koulukirjoista ja jopa opettajat koulussa ovat joskus sanoneet uskonnostani jotain sellaista, mikä ei todellakaan pidä paikkansa. Moniavioisuus on yksi suurimmista ennakkoluuloista, eikä se pidä paikkansa. 

"Ne uskonnontuputtajat" Loukkaannun, kun joku sanoo, että mormonit tuputtavat uskontoa. Kirkollamme on lähetyssaarnaajia ympäri maailmaa. Uskonto on tehnyt heidät joskus onnellisiksi, joten he haluavat uhrata vapaaehtoisesti aikaansa ja auttaa muita ihmisiä löytämään elämäänsä sitä samaa onnea . Pitää paikkansa, että lähetyssaarnaajat saattavat hyvinkin rohkeasti aloittaa keskustelun muiden ihmisten kanssa julkisissa kulkuneuvoissa ja kaduilla, mutta he eivät koskaan pakkokäännytä ketään tai tuputa uskontoa. On joskus hupaisaa, että ihmiset valittavat miksi suomalaiset ovat niin ujoja ja kukaan ei juttele esimerkiksi bussissa, mutta sitten kun bussissa viereen istuva lähetyssaarnaaja kysyy miten päiväsi on mennyt, heti käännetään selkä. Onneksi on myös ihanan iloisia ja avoimia ihmisiä, jotka kohteliaasti juttelevat hetken! Lisää lähetyssaarnaajien työstä oli esimerkiksi tänään ilmestyneessä Anna-lehdessä, suosittelen lukemaan! :) 

"Ai te ajattele tolleen? Siinä tapauksessa se on huono uskonto!" Joskus ärsyttää. Ärsyttää, että ihmiset, jotka pitävät itseään niin suvaitsevaisina ja avoimia, tuomitsevat jotkin meidän kirkossamme opetettavat periaatteet. Olemme "raamatunaikaisia", "rajoitamme yksilön valinnanvapautta", "emme anna ihmisten ajatella itse", "pidämme itseämme parempina kuin muut" ja niin edelleen. Älkää pliis ajatelko noin. Mormonien 11. uskonkappale kuuluu: "Me vaadimme oikeutta palvella omaa kaikkivaltiasta Jumalaa oman omantuntomme vaatimusten mukaan ja sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, palvelivatpa he miten, missä tai mitä tahansa." Pidän tuosta uskonkappaleesta. Minä haluan uskoa Kristukseen, harjoittaa uskontoani ja ajatella asioista tietyllä tavalla ja haluan, että sinä kunnioitat minua, annat minun toimia kuten haluan ja pidät minua yhtä arvokkaana ihmisenä kuin itseäsi. Sinä saat uskoa mihin haluat, tehdä mitä haluat ja ajatella niin kuin itse haluat ja minä puolestani kunnioitan sinua, annan sinun tehdä omat valintasi ja sinä olet minulle tärkeä siitä huolimatta.

 

Onneksi suurin osa kommenteista, joita kuulen, on positiivisia. "Ei ihmekään kun sulla on niin hyvät käytöstavat" oli yksi ikimuistoisimmista. Monet ovat uteliaita uskontoni suhteen ja kyselevät minulta paljon. Uskonto on minulle tärkeä asia ja tulen hyvälle mielelle, kun joku osoittaa kiinnostustaan sitä kohtaan kyselemällä kysymyksiä tai tulemalla mukaani kirkon kokouksiin. Jokainen saa kuitenkin tehdä omat valintansa ja myös ne ystävistäni, joita ei kiinnosta uskonto yhtään, ovat minulle yhtä tärkeitä ja rakastan heitä yhtä paljon. Kirjoitin lappuuni: "Ihanaa, että sä uskallat rohkeasti elää sen mukaan, minkä tiedät oikeaksi. Olet aito ja hyväsydäminen". Vaatii joka päivä rohkeutta elää oman uskon mukaan ja tehdä oikeita valintoja, se ei ole helppoa. Olen otettu, kun joku huomaa sen ja arvostaa lujaa vakaumustani ja haluani tehdä hyvää. 

P.S. haluisin, että Iivari, Kiri, Alina ja Fiona osallistuis myös tähän haasteeseen blogeissaan!

"En ymmärrä miksi, mutta kiitos!"

Lähetystyön abc - A: "Maintain a postive attitude"

Mulla on tapana lukea meiän kirkon johtavien auktoriteettien puheita iltaisin ja eilen luin ihan törkeän hyvän puheen Dieter F Uchtdorfilta, sen otsikkona oli "Kiitollinen kaikissa olosuhteissa". (klikkaa puheen nimeä, niin säkin pääset lukemaan sen)

Kiitollisuus - avain onneen

Puheessa kerrottiin, kuinka joskus elämässä tapahtuu asioita, jotka tuntuu kaiken lopulta. Joskus me menetetään meiän toivo kokonaan. Joskus me ollaan tosi yksinäisiä, turhautuneita ja eksyksissä.  Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin keino, jonka avulla meidän elämä voi olla onnellista: kiitollisuus. Meillä ei aina tarvitse edes olla asioita, joista me voidaan olla kiitollisia, vaan kiitollisuuden pitäisi olla meille jatkuva asenne. Meiän pitäis aina olla kiitollisia niissä olosuhteissa, joissa me ollaan, se tekee meidät onnellisiksi. 

Kolari - kova kolaus elämässä

 Itse sain vähän aikaa sitten ison opetuksen siitä, miten kiitollisuus voi auttaa meitä kestämään koettelemuksia. Vähän ennen kesäloman alkua mä jouduin liikenneonnettomuuteen. Olin yksin ajamassa autoa, kun törmäsin mopoilijan kanssa Ajokortin saaminen oli mulle haaste ja monet epäonnistumiset inssissä oli aika kova kolaus mun itsetunnolle. Sama juttu oli tän kolarin kanssa: se tais olla mulle henkisesti pahempi kolaus kun mitä se oli mun autolle. 

"En ymmärrä miksi, mutta kiitos!"

Siinä tilanteessa kuitenkin rukoilin ja kiitin Jumalaa onnettomuudesta Sanoin rukouksessa, että en ymmärrä miksi sain tällasen koettelemuksen, mutta sillä on varmasti jokin merkitys. Jos Taivaan isä ois todella halunnut, niin hän ois kyllä voinut estää kolarin, mutta niin ei tapahtunut.

Iankaikkinen näkökulma

Kun seisoin shokissa tien varrella ja kun itkin myöhemmin useita tunteja kotona, yritin katsoa elämääni iankaikkisesta näkökulmasta ja pohtia, mikä oli tän kolarin merkitys mun elämälle. Ajattelin, että vaikka tää nyt tuntui maailman lopulta, niin mun elämäntarina ei tuu menemään näin: "Kiva 18-vuotias tyttö pärjäsi hyvin koulussa ja elämässä muutenkin, mutta sitten hän ajoi autokolarin ja hänet tuomittiin ikuisesti huonoksi ihmiseksi, eikä hän saanut enää koskaan ajaa autoa, vaan katkeroitui". Sen sijaan jouduin elämään ilman autoa kuukauden, sain 60€ sakot ja ajamistraumat, mopoilija sai pari naarmua polveen. Mä pystyin seuraavana päivänä jatkamaan kohti mun unelmia ja elämään normaalia elämää. Oon jopa ajanut autoa tapahtuman jälkeen, eikä se oo tuntunut ylivoimaisen pelottavalta, musta on vaan tullut tosi paljon varovaisempi kuski. 

Kiitollisuutta kaikissa vastoinkäymisissä

En tiedä vieläkään, oliko mun kolarilla joku "suurempi merkitys". En nää, että sillä ois ollut kauheasti positiivisia seurauksia mulle ja kyllä mä edelleen harva se päivä mietin, että elämä ois aavistuksen verran helpompaa, jos en sillon ois törmännyt. Siitä huolimatta mä oon kiitollinen Taivaan Isälle ja luotan siihen, että tälläkin vastoinkäymisellä oli joku tarkoitus, vaikka en koskaan itse sitä ymmärtäiskään. Mä tiedän, että autokolari ei suinkaan jää mun elämän ainoaksi vastoinkäymiseksi, vaan haasteita tulee olemaan vaikka millä mitalla. Mä toivon ja rukoilen, että voisin kaikissa mun elämäntilanteissa säilyttää sen saman postiivisen asenteen, jolla Taivaan Isä on mua siunannut, ja että voisin ottaa kaikki tulevat haasteet vastaan yhtä kiitollisin mielen, kuin mä otin mun autokolarin.

Olkaa tekin kiitollisia, jookosta?