90 päivää lähtöön

90 päivää. Kolme kuukautta. Se on tosi lyhyt aika ja menee silmänräpäyksessä, mutta samaan aikaan se tuntuu piinaavan pitkältä ikuisuudelta. 

Olen innoissani lähdöstä, mutta samaan aikaan mielessä on monenlaisia pelkoja ja epäilyksiä: entä jos en opikaan espanjan kieltä tarpeeksi hyvin? Entä jos saan parikseni lähetyssaarnaajan, jonka kanssa en tulekaan kovin hyvin toimeen? Entä jos en jaksakaan pitkiä ja raskaita päiviä Espanjan kuuman auringon alla? Entä jos jokin menee pieleen, enkä nautikaan ajastani lähetyssaarnaajana? 

Vaikka välillä tuntuu lähteä yksin maailmalle vieraaseen kulttuuriin uusien ihmisten keskelle, tiedän, etten tule olemaan yksin. Ympärilläni tulee olemaan ihmisiä, jotka auttavat ja tukevat minua lähetystyössäni, mutta ennen kaikkea Herra on kanssani. Lähden Espanjaan tekemään Herran työtä, Hän on kutsunut minut siihen. Taivaallinen Isäni ei ole koskaan elämässäni jättänyt minua yksin, joten tiedän, ettei Hän jätä nytkään. Luotan Häneen täysin ja vaikka tiedän, että kuukaudet Espanjassa eivät tule olemaan helppoja, voin tulla lähemmäs Taivaan Isääni ja kokea suurempaa rakkautta ja onnellisuutta kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. 

Tällä hetkellä valmistaudun ostamalla lähetystyössä tarvitsemiani vaatteita ja tavaroita, opiskelemalla espanjan kieltä, kuntoilemalla säännöllisesti sekä ennen kaikkea tutkimalla pyhiä kirjoituksia ja vahvistamalla uskoani Jeesukseen Kristukseen. 

Tässä vielä biisi, joka antaa mulle voimaa silloin kun tuntuu, etten pysty. 

P.S. Tiedoksi kaikille blogini lukijoille, että tämän viikon alusta se on ollut virallista: musta tulee ylioppilas tänä keväänä! Saan valkolakin puolentoista viikon päästä lauantaina, oon tosi innoissani!

Called to serve in Spain!

Viime torstai oli mun elämän ehdottomasti paras (ja myös pisin!!!) päivä. Iltapäivällä, kun tulin kotiin, postiluukussa oli mun lähetystyökutsu!! Lähetystyökutsu tarkoittaa siis sitä kirjettä, jossa virallisesti kutsutaan lähetystyöhön ja jossa selviää mm. kohdemaa ja lähtöpäivä. Olin ihan innoissani, olin oikeesti odottanut tätä päivä kirjaimellisesti koko mun elämän!!

Soitin heti mun vanhemmille ja parhaille ystäville ja kerroin, että nyt mun kutsu on täällä! Olin ihan sekaisin, kun katoin sitä kirjettä ja ajattelin, että muutaman tunnin päästä repisin sen auki ja mulle vihdoin selviäisi, missä päin maailmaa viettäisin seuraavat 18 kuukautta Herran palveluksessa.

5 tuntia, sata hermostunutta viestiä ja puhelua ja yhtä partiokokousta myöhemmin koitti vihdoin hetki, jolloin sain avata kutsuni. Paikalla oli koko perheeni, muutamia ystäviäni sekä puhelimen päässä setäni perhe. Sydän hakkasi, kun revin kirjekuorta auki ja aloin lukea kirjettä...

"Dear Sister Koivisto
You are hereby called to serve as a missionary of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints. You are assigned to labor in the Spain Madrid Mission."

MÄ LÄHEN LÄHETYSTYÖHÖN ESPANJAAN!!! Oon ihan super-onnellinen ja Espanja on mulle just täydellinen paikka: siellä on lämmintä ja ruoka on hyvää. Kulttuuri on rikasta, mutta Espanja on kuitenkin tuttu ja turvallinen Euroopan maa, ei mikään liian random. Pääsen oppimaan espanjan kielen, mutta ihan nollasta ei tarvitse lähteä: oon yläasteella ja lukiossa opiskellut espanjaa yhteensä neljä vuotta.

Lähden 18. elokuuta, 119 päivän päästä! Aloitan mun lähetystyön kuuden viikon koulutuksella lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa (tuttavallisemmin MTC:ssä) Madridissa. MTC:ssä mut koulutetaan tekemään lähetystyötä ja opiskelen siellä myös kieltä ahkerasti. Sen jälkeen pääsen tekemään lähetystyötä eri kaupungeissa Pohjois-Espanjassa ja hyvällä tuurilla pääsen myös Kanarian saarille.

Kuvista iso kiitos mun ihanalle ystävälle Monalle! <3

Maaliskuun tavoite: Kirjoittaa säännöllisesti päiväkirjaa

Maaliskuu. Hukun omaan hymyyni pelkästä ajatuksestakin. 

Maaliskuussa ensimmäiset auringonsäteet pilkistävät ja voin ehkä alkaa käyttää vaaleanpunaista kevättakkiani. Rakastan kevättä. Rakastan sitä, kun voi talven jälkeen pyöräillä ensimmäistä kertaa sulanutta asvalttitietä pitkin. 

Tänä vuonna maaliskuussa on kyse muustakin kuin pelkästä kevään tulemisesta ja lumien sulamisesta. Tässä kuussa mulla on ylioppilaskirjoitukset ja ihan hirveästi luettavaa. Tässä kuussa eteeni tulee vastaan hetki, jolloin viimeinen ylioppilaskoe on ohi ja kävelen pois kirjoitussalista. Tässä kuussa aion ylittää itseni ja mennä elämäni ensimmäistä kertaa luovuttamaan verta. Tässä kuussa teen lopullisen päätöksen siitä, mitä haluan opiskella, haen yliopistoon ja avaan pääsykoekirjat.  Tässä kuussa lähetystyöpaperini lähetetään eteenpäin ja alkaa kutsun odotus. Kutsu ei ehkä tule postissa vielä maaliskuussa, mutta toivottavasti huhtikuussa.. Suunnitelmissa on ehkä myös jotain sellaista, mikä on liian ihanaa kirjoitettavaksi blogissa ;)

Oon kiitollinen, että mulla on ollut elämässä aikoja, jolloin päiväkirjan kirjoittaminen on vienyt mennessään ja mulla on niistä ajoista muisto kansien välissä. Tällä hetkellä päiväkirjan kirjoittaminen on välillä aika haasteellista ja satunnaista. Tässä kuussa tapahtuu niin merkittäviä asioita, että haluan muistaa ne koko loppuelämäni. Tässä kuussa tapahtuu asioita, jotka varmasti vaativat pohdiskelemista ja sitä, että annan aikaa ja kirjoitan ne ylös. Siksi aion tässä kuussa kirjoittaa päiväkirjaa.

P.S. Oon saanut viime aikoina ihanan paljon kommentteja suoraan täällä blogissa, Facebookissa ja joskus joku on tullut sanomaan ihan henkilökohtaisesti jotain mukavaa mun blogipostauksista. Kiitos ihanat, just tollasten juttujen takia jaksan kirjoitella! :)

Paperisota

Lähetystyöhön hakeminen on helppoa ja yksinkertaista. Kun sopivan ikäinen ja haluat lähteä, menet juttelemaan seurakuntasi piispan kanssa ja hän puhuttelee sinut nähdäkseen, fyysisesti ja henkisesti valmis sekä ennen kaikkea hengellisesti puhdas ja kelvollinen. Kävin itse kyseisen puhuttelun piispani kanssa viime marraskuussa (siitä lisää täällä).

Sen jälkeen hän rekisteröi minut lähetyssaarnaajien hakuohjelmaan. Sain parikymmentä sivua papereita täytettäväkseni. Nyt edelleen, yli kome kuukautta myöhemmin, itken vieläkin kyseisten papereiden parissa. 

Papereiden täyttämisessä ei ole mitään ihmeellistä. Täytetään omat henkilötiedot, kerrotaan omista tehtävistä kirkossa, työkokemuksesta, harrastuksista ja kielitaidosta. Käydään lääkärissä ja hammaslääkärissä. Skannataan passi ja ajokortti. Sitten vaarnanjohtajan puhutteluun (kävin vaarnanjohtajan puhuttelussa viime torstaina, joten tämä osuus check!) ja that's it. 

Kuulostaa helpolta, mutta mulle se on ollut haasteellista. En pidä puhelimessa puhumisesta erityisemmin, joten mulle on joka kerta iso kynnys varata hammaslääkäreitä ja muita. Oon ihminen, jolla on taipumus lykätä asioita, ja joskus on ollut vaikea saada motivoitua itseni kirjoitusten lukemisten keskellä hoitamaan tällaisia asioita. Oon ihminen, joka hukkailee ja unohtelee asioita, ja kun menin hakemaan uutta passia, unohdin mun passikuvat kotiin ja itku oli lähellä. Oon ihminen, jolle vaan joskus tapahtuu epäonnekkaita asioita, ja meinasin oikeasti hermostua, kun mun lääkäri sanoi mun laboratoriokokeiden epäonnistuneen ja että mun pitäis varata uus aika ja käydä laboratoriossa uudestaan. 

Mutta ehkä oon tästä prosessista oppinut jotain ajankäytöstä, täsmällisyydestä, suunnittelusta ja toimeentarttumisesta ja epäonnistumisten kohtaamisesta. Ehkä tää paperisota on ollut mulle kokemus, joka on tehnyt musta hiukan paremman lähetyssaarnaajan. 

Ja sitä paitsi: nyt oon tosi lähellä. Enää pari pikkujuttua ja sit mun paperit pitäis olla valmiit! Pitäkää peukkuja ja rukoilkaa, että kaikki ois viimeisen päälle valmista 15.3., jolloin on mun tavoite lähettää paperit eteenpäin Salt Lake Cityyn, jossa ne käsittelee mun hakemuksen ja valitsee mun lähetyskentän! Jeeeee!!!!

P.S. heti kun oon saanut tän blogijutun valmiiksi, niin soitan mun hammaslääkärille ja kysyn että oiskohan mun panoraamakuvien tulokset vihdoinkin tulleet! 

Matkalaukku

Tänään illalla löysin pienillä lahjapaketeilla täytetyn matkalaukun huoneestani. 

Se oli syntymäpäivälahja perheeltäni (hieman myöhästynyt sellainen, kylläkin). 

Katsoin valtavan suurta matkalaukkuani ja tajusin, että ei menisi montaa kuukautta, kun pakkaisin siihen koko omaisuuteni. Ei mene montaa kuukautta, että hyvästelen perheeni ensimmäistä kertaa elämässäni. Ei mene montaa kuukautta, että astun ulos lentokoneesta ja tajuan, että tästä olen unelmoinut koko elämäni. 

En ole koskaan omistanut matkalukkua. Omistan kyllä oman rinkan, joka on reissannut vaikka missä partioseikkailuissa kanssani. Olen pakannut tavaroitani perheeni matkalaukkuun ja matkustanut paljon. Olen käynyt Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Tanskassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Italiassa, Kyproksella, Turkissa, Egyptissä, Amerikassa, Israelissa, Jordaniassa ja Dubaissa. Yhtä monta maata kuin olen vuotta, jee! Mutta ikiomaa matkalaukkua minulla ei ole ennen ollut. 

En ole asunut päivääkään poissa kotoa. En tiedä, miltä tuntuu asua ilman vanhempien täysihoitoa. Nolottaa myöntää, etten muista, milloin olisin viimeksi pitänyt imuria kädessä. Muistan kyllä koti-ikävän tunteen ensimmäisiltä partioretkiltäni 8-vuotiaana, mutta en tiedä, miltä tuntuu olla ihan oikeasti kaukaa kotoa. 

Silti. Kohta pakkaan matkalaukkuni ja jätän kotini ja perheeni 18 kuukaudeksi. En ole vielä voinut aloittaa pakkaamista, koska en edes tiedä, pitääkö pakata talvi- vai kesävaatteita. Kreisiä. 

Henkisen pakkaamisen olen kuitenkin aloittanut. Tutkin joka päivä pyhiä kirjoituksia ja opiskelen evankeliumia, jotta osaisin opettaa sitä mahdollisimman hyvin muille. Yritän vahvistaa uskoani ja suhdettani Taivaan Isän kanssa. Mietin usein, millainen on hyvä lähetyssaarnaaja ja asetan itselleni tavoitteita tullakseni sellaiseksi. Olen aloittanut keräämään ystävieni sanoja ja osoitteita pieneen ystäväkirjaani, jonka otan mukaan lähetystyöhön koti-ikävähetkiä varten. 

Joka ilta kävellessäni kotiin bussipysäkiltä, ajattelen, että jonain tällaisena iltana kotiin saapuessani minua odottaa kirje, jossa kerrotaan, mihin lähetyskentälle päädyn. Jonain päivänä ylioppilaskirjoitukset ja yliopiston pääsykokeet on ohi, jonain päivänä odotus on ohi. Ja jonain päivänä ihan oikeasti lähden. Matkalaukkuni kanssa. 

2014

 Rakkaat ystävät! Nyt on se aika vuodesta, kun muistellaan menneitä ja katsotaan tulevaan, tehdään lupauksia paremmasta elämästä ja pohditaan, mikä oikeasti on itselle tärkeää. Myös mulla on tapana tehdä näin. Tässä postauksessa mä haluaisin jakaa muutamia mun parhaita hetkiä viime vuodelta. 

Tässä on eka kuva tältä vuodelta. Mä ja täytekakku kirkon uuden vuoden juhlissa!

Tammikuussa mun paras kaveri Jofi täytti 18
 ja me juhlittiin syömällä tätä IHANAA kuvassa näkyvää suklaakakkua!

Tässä taas kuva mun omilta synttäreiltä, kuva otettu sillä minuutilla
 kun vuorokausi vaihtui helmikuun ensimmäiseen ja musta tuli virallisesti täysi-ikäinen!

Tässä kuva synttärikakusta, jonka mun perhe leipos mulle. 

Ja tässä vielä mun synttärijuhlat part 2, juhlittiin vähän isommalla kaveriporukalla Meksiko-teemalla.
Kuvassa mun vieressä poseeraa mun rakas Eevi-serkku!

Heilmikuussa oli myös mun ihana prinsessapäivä, eli tietty vanhojen tanssit koulussa!

Ja jokaiseen prinsessapäivään kuuluu tietty myös komea prinssi ;)
Kuvassa mun tanssipari Oskari, kiitos paljon että sain tanssia sun kanssa!
(mun vanhojen tanssi -kuvat on ottanut mun huippulahjakas ystävä Mona Jouttenus)

Synttäreiden ja vanhojen lisäksi mun yks kevään kohokohdista oli ajokortti!
 Mä en kuulunut niihin onnekkaisiin, jotka sai kortin synttäripäivänä taskuun
ja inssin ekalla läpi, vaan mulla meni siihen neljä yritystä :D
Se oli aika kova kokemus, mutta opin siitä paljon!

Keväällä vietin myös paljon aikaa mun rakkaan harrastuksen
 eli partion parissa ihanien lasten ja nuorten kanssa!
Kuvassa Putte-Possun nimipäivät!

Ja tässä kuvassa mun partiokaveri Anniina ja yks kevään parhaista partioretkistä!

Tänä keväänä sain myös mun ensimmäisen ansiomerkin partiossa, II-luokan Mannerheimsoljen!
En harrasta partiota hienojen merkkien takia, mutta tästä tuli sellanen olo, että ei vitsit,
mun tekemää työpanosta arvostetaan ja mä oon saanut jotain aikaseksi!
Oli hieno tunne vastaanottaa merkki Turun partioparaatissa Tuomiokirkon portailla
tuhansien partiolaisten edessä, se oli mulle iso juttu! 

Mulla oli myös kaikkien aikojen kesä! Tässä muutamia mun parhaita ystäviä, Heidi, Jofi, Emilia
 ja mun pikkusisko Suvi.Oltiin Vaasassa kirkon nuortentapahtumassaalkukesästä, oli ihan huippua!

Kesällä mulla oli myös ihana tilaisuus olla kirkon nuorten naisten leirillä
auttamassa ja palvelemassa, Lue lisää klikkaamalla tästä! 

Vietin myös yhen lomaviikon Italiassa! Parasta lomassa oli ehottomasti pizza, pasta ja risotto. Ah Italia.

Joka kesään kuuluu ainakin yks partioleiri ja tänä vuonna se oli Piiru.
Piiru oli Lounais-Suomen Partiolaisten piirileiri. Mun Piiru oli oikeestaan
vuoden mittainen projekti leirin nettimestarina, leirin nettisivut ja
sosiaalisen median kanavat oli mun, kakkosmestari Jarnan (kuvassa)
ja meiän huipputiimin käsialaa! Huippuopettavainen ja -hauska projekti!
(kuvan on räpsässyt Juho Vainio)

Nettihommien lisäksi Piirulla oli aikaa hengailla ystävien kanssa ja nauttia leirifiilksestä.
Yks parhaita juttuja oli, kun yhtenä päivänä mentiin mun ystävän Jussin kanssa
(joka myös otti tän kuvan, btw!) spontaanisti soutelemaan. Oli kivaa!

Loppukesästä vietin kivan viikon festinordissa, joka on meiän kirkon kansainvälinen
nuortentapahtuma. Kuten kaikki edellisetkin jutut kesällä, niin myös festis oli kiva!

Kesäloman viimeisellä viikolla ehtisin vielä minilähetystyöhön viikoksi!
Palvelin Vaasassa viikon näiden ihanien sisarten kanssa.
Lisää mun minilähiksestä voit lukea täältä  :)

Mun toinen minilähetystyötovereista ja mä! 

Minilähetystyön jälkeen palasin koulun penkille ja alkoi armoton
ylioppilaskirjoituksiin lukuminen. Se ei kuitenkaan tarkottanut,
että hauskanpito ois loppunut! Käytiin elokuussa partiokavereiden
kanssa väriestejuoksemassa, ihan sikasikahauskaa!

Kirjotukset oli nopeesti ohi ja loppusyksystä (ennen kun alotin hullun
lukemisen kevään kirjotuksiin) mulla oli aikaa kokeilla kaikkea
uutta ja jännää, esimerkiksi opettelin leipomaan karjalanpiirakoita!

Tänä vuonna oon myös mun omaa kokoaikaista lähetystyötä silmälläpitäen
viettänyt paljon aikaa lähetyssaarnaajien kanssa ja auttanut heitä opetuksilla.
Tässä kuvassa Sisar Hillebrant ja Sisar Howell.

Sisar Howell & mä jätskillä kesällä. 

Vanhin Hunter & mä. 

Ja tässä vimppa lähetyssaarnaajaselfie, tässä kuvassa Sisaret Ross & Vincent.

Tänä syksynä saavutin myös yhen tärkeän merkkipaalun partiossa,
musta tuli partiojohtaja! PJ-kurssin johtamistehtävänä järjestin
kahden yön mittaisen retken, jolla about 30 nuorta pääs harjoittelemaan
retkeilytaitoja ja tutustumaan erilaisiin maihin ja kulttuureihin. 

Syksyn piristysruiskeita on ollut myös matkat Tukholmaan, joita tuli tehtyä kaksi.
Tässä kuva ekalta reissulta, oltiin meiän seurakunnan nuorten naisten kanssa
päivä Tukholmassa, käytiin temppelissä ja kierreltiin kauppoja. 

Ja tässä kuva toiselta Tukholman matkalta! Lähettiin kavereiden kanssa
Soulniteen, joka oli Ruotsissa meiän kirkon nuortentapahtuma.
Neljä yötä putkeen härväämistä (huomaaa sivistyssana!)
teki tehtävänsä, olo reissun jälkeen oli rättiväsynyt, mutta onnellinen. 

JOULU! Tänä jouluna oli parasta viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa
levätä pois kaikki vuoden rasitukset. Kuvsssa lähetyssaarnaajat,
jotka vietti meillä sekä jouluaaton että joulupäivän :)

Ja loppuun tietty vielä uuden vuoden kuva! Olin meiän kirkon uuden vuoden
juhlissa Raumalla ja juhlittiin kaks iltaa putkeen ja pidettiin hauskaa.
Tässä kuva discosta, mä ja ihana Amanda vauhdissa! (haha sori Amanda :D)

Siinä se oli! Hyvää uutta vuotta kaikille! :) En oo tehnyt uuden vuoden lupauksia. 

Tai oikeestaan tein yhen, mut rikoin sen jo, niin en kehtaa kertoa sitä :D 

Jos jollain on jotain hyviä ideoita mitä voisin luvata, niin kommenttia kehiin!

Todistus valosta ja totuudesta

Mulla on tapana välillä käydä Turussa palvelevien lähetyssaarnaajasisarten kanssa opettamassa ihmisiä. Se on kivaa. Opin tosi paljon evankeliumista, tapaan erilaisia  ihmisiä, pääsen keskustelemaan tosi mielenkiintoisista asioista ja harjoittelen samalla  omaa tulevaa lähetystyötäni varten. 

Tänään oltiin taas kirkolla opettamassa yhtä opiskelijaikäistä poikaa. Me kuunneltiin netistä yksi yleiskonferenssipuhe (yleiskonferenssi = kirkossa kaks kertaa vuodessa järjestettävä kokous, jossa profeetta, apostolit ja muut kirkon johtajat puhuvat kirkon jäsenille, ihmiset ympäri maailmaa voivat kuunnella puheita internetin välityksellä). 

Puhe oli nimeltään "Todistuksen saaminen valosta ja totuudesta". Siinä puhuttiin, kuinka me kaikki ihmiset voimme saada lisää ymmärrystä niistä asioista, jotka ovat totta. Vielä sata vuotta sitten luulimme, että linnunratamme on maailmankaikkeuden ainoa galaksi. Nykyään tieteen kehittymisen ansiosta tiedämme, että maailmankaikkeus on ihan äärettömän paljon suurempi. Totuus ei ole muuttunut, mutta ymmärryksemme ja tietomme on kasvanut. 

Samoin on hengellisten asioiden laita. Totuus ei muutu, mutta me voimme tutkimalla ja uskon kautta oppia aina lisää ja löytää ymmärrystä. Jumala rakastaa meitä ja Hän haluaa, että lähestymme Häntä.

Jumala on luvannut meille kaikille, että kun me 

1) Tutkimme Jumalan sanaa

2) Pyrimme uskomaan Hänen armollisuuteensa

3) Rukoilemme vilpittömästi 

4) Kokeilemme käytännössä Hänen opetuksiansa, 

me voimme saada tietää totuuden. Se on hieno lupaus. 

Puhe oli mun mielestä tosi inspiroiva ja antoi pakjon ajattelemisen aihetta. Jos joku teistä haluaa kuunnella/lukea saman puheen, niin alla klikkaa olevaa kuvaa :)  (jos joku teistä päätyy lukemaan puheen, niin ois tosi kiva kuulla teidän ajatuksia, laittakaa ihmeessä kommenttia!) 

The Value of a Full-time Mormon Mission

Eräs näkökulma siihen, miksi lähetystyö on niin arvokasta. Hyvä video, suosittelen!

Halu palvella

Lähetystyö on aina ollut mun unelma. 

Konkreettinen tavoite siitä tuli mulle syksyllä 2012, kun meiän kirkossa laskettiin lähetyssaarnaajien ikärajoja. Ennen tytöt sai lähteä 21-vuotiaina, nykyään jo täytettyään 19. Olin tuona syksynä 16-vuotias ja lukion ensimmäisellä luokalla. Laskin mielessäni, että kolme vuotta ja sitten olen ylioppilas ja tarpeeksi vanha lähtemään (se kolme vuotta on mennyt nopeasti ja nyt mun available dateen, eli 15.7., on enää 7 kuukautta!)

Sen jälkeen lähetystyö on ollut mielessäni jatkuvasti ja olen koko ajan pyrkinyt tavoiteittani kohti. Aina, kun olen istunut kirkossa, seminaarissa tai muussa uskonnollisessa luokassa tai opiskellut evankieliumia itse, olen ajatellut, että opiskelen lähetystyötäni varten. Olen jaksanut noudattaa Jumalan käskyjä, koska haluan olla mahdollisimman puhdas ja kelvollinen lähtemään lähetystyöhön. Pohdin usein, miten voisin kehittää itseäni ja tulla paremmaksi lähetyssaarnaajaksi.

Lukion toisen luokan alussa lähetystyö ei tuntunutkaan enää itsestäänselvyydeltä. Mielessä alkoi pyöriä kaikki muut vaihtoehdot, mitä voisin tehdä lukion jälkeen ja tuo pohdinta sai kyseenalaistamaan ja epäilemään, onko lähetystyö todella minun juttuni. Rukoilin tuona syksynä asiasta paljon ja sain vastauksen, että Herra haluaa minun palvelevan lähetystyössä ja silloin tein päätöksen, että aion kaikista haasteista huolimatta tosissani pyrkiä lähtemään lähetystyöhön. 

Tuon rukousvastauksenkaan jälkeen lähetystyöhön lähteminen ei ole aina tuntunut helpolta. Erityisesti tänä syksynä olen tuntenut ajoittain haluttomuutta palvella lähetystyössä ja mun usko on heikentynyt. Hyvien ystävien avulla oon kuitenkin kuluneen viikon aikana saanut taas vahvistettua mun uskoa ja pystyn taas tuntemaan sitä samaa innostusta, jota oon aiemminkin tuntenut lähetystyön suhteen. Se on kuitenkin mun pitkäaikainen unelma, joka on toteutumaisillaan.

Joku ehkä kysyy, mikä saa mut jättämään perheen, koulun ja harrastukset ja lähtemään maahan, jota en saa edes itse valita. Mikä saa mut noudattamaan tiukkoja lähetyssaarnaajien sääntöjä ja elämään 18 kuukautta ilman tavallista musiikkia, elokuvia tai internettiä? Mikä mua viehättää siinä, että kuljen päivästä toiseen kaduilla yrittäen puhua ihmisille, joita ei kiinnosta mun sanoma?

Mun vastaus on yksinkertainen. Evankeliumi on asia, joka on tehnyt mut tosi onnelliseksi. Mun mielestä mikään ei tuo vaikeimpina päivinä enemmän lohtua ja toivoa kuin tieto siitä, että Kristus on kärsinyt mun puolesta, eikä mun siis tarvitse kärsiä.

Mä haluan, että myös ihmiset ympärillä voi kokea sitä samaa onnea. Haluan auttaa muita ihmisiä tulemaan lähemmäs Kristusta ja löytämään sen saman onnen, jonka mä oon löytänyt kirkosta. Mä haluan tavata uusia ihmisiä, jutella niiden kanssa ja auttaa niitä. Mä haluan puoleksitoista vuodeksi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain niihin asioihin, joilla on elämässä eniten merkitystä. 

Siksi haluan palvella lähetystyössä.

Lyhyt tarina tästä kuvasta. Kesällä 2011 tapasin Ruotsissa amerikkalaisen Ethanin, jonka kanssa meistä tuli hyvät kaverit. Reilu vuos sitten Ethan kertoi, että hänen paras kaverinsa Jeremy sai lähetystyökutsun Suomeen. Olin ihan innoissani ja aloin chättäillä Jeremyn kanssa ja kerroin hänelle kaiken Suomesta. Nyt hän palvelee Suomessa lähetyssaarnaajana ja viime kesänä, kun olin minilähetystyössä, tapasin hänet nopeasti yhdessä lähetyssaarnaajien kokouksessa ja oli siistiä! Tässä on kuva, joka me otettiin sillon.

Eka lähetystyöpuhuttelu: check!

Hyviä uutisia! Tällä viikolla oon aloittanut ihan konkreettisen valmistautumisen lähetystyötä varten, aloin täyttää mun papereita. Valmistautumisprosessi aloitettiin piispan puhuttelulla, jossa selvitettiin, että onko musta lähetyssaarnaajaksi.

Fyysisesti & henkisesti valmis palvelemaan

Puhuttelussa selvitettiin, että mä oon valmis lähtemään sekä fyysisesti että henkisesti. Lähetystyö ei oo mikään lomamatka, vaan oikeasti 18 kuukautta koko- ja jokapäiväistä työntekoa itselleen vieraassa ympäristössä. Muistan myös mun omasta minilähetystyöstä, että se on rankkaa. Joinain päivinä oli tosi kuuma (vaikka oltiin Suomessa!) ja silti piti kävellä ulkona. Joinain päivinä satoi kaatamalla ja silti piti hypätä satulan selkään ja polkea urhoollisesti. Päivän aikana monet ihmiset torjuivat meidät ja sanomamme, suunnitelmiin tuli muutoksia, joskus tuntui ettei työstä ollut mitään hyötyä. Se oli rankkaa. Siksi pitää olla fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa. Puhuttelussa mut todettiin valmiiksi lähtemään lähetystyöhön. Valmistautuminen ei kuitenkaan oo ohi, vaan tulevan vuoden aikana mä tuun valmistautumaan lähetystyötä varten vielä enemmän ja kovemmin kuin tähän asti oon valmistautunut, haluan olla paras mahdollinen palvelija ja hyvin valmistautunut, kun astun työhön.

Moraalisesti puhdas ja kelvollinen

Lähetystyö on Herran työtä ja Pyhä Henki on ehdoton työkalu. Ja jotta pystyy tuntemaan Pyhää Henkeä, pitää olla puhdas ja kelvollinen. Puhuttelussa multa kysyttiin mun uskosta ja sitoutumisesta evankeliumiin ja piispa totes mut kelvolliseksi lähtemään. Moraalisesti puhtaasti eläminen ei oo maailman helpointa, mutta teen kaikkeni, että voisin pitää mun sydämen mahdollisimman puhtaana nyt, kun vlamistaudun lähetystystyöhön.

Paperisota alkakoon!

Nyt, kun eka puhuttelu on ohi ja mut todettiin kelvolliseksi lähetystyönhakijaksi, piispa rekisteröi mut sivulle, jossa voin täyttää lähetystyöpapereita. Oon nyt virallisesti lähetystyöhönhakija. Nyt mulla on edessä parikymmentä sivua paperihommia, lääkärillä ja hammaslääkärillä käynti ja kaikki tällaset. Te, jotka ootte joskus lähteneet vaihto-oppilaiksi yms, ymmärrätte varmasti millaisesta prosessista on kyse. Kävin tänään varaamassa lääkärinajan ja oon ihan superinnoissani! En siksi, että pääsen lääkärille, vaan siksi että ihan oikeasti mun pitkäaikainen unelma on näin lähellä toteutumista ja että voin oikeasti konkreettisesti valmistautua sitä varten. Ihan parasta. Tää on parasta mun elämässä just nyt.

Hahah tää kuva ei kyllä liity mitenkään tähän, mutta halusin laittaa jonkun hauskan kuvan itestäni :D

Marraskuun tavoite: kirjoittaa lähetyssaarnaajille

Mä tykkään kirjoittaa kirjeitä lähetyssaarnaajille. A, se piristää niiden päivää tosi paljon. B, on ihan supersiistiä kun ne kirjottaa takas ja kertoo niiden jännittävistä seikkailuista lähetystyössä. C, lähetyssaarnaajien kanssa kirjoitteleminen kasvattaa mun omaa hengellisyyttä ja halua lähteä lähetystyöhön. D, jos kirjoitan nyt paljon mun lähetystyössä oleville ystäville, niin ehkä nekin sit vastapalvelukseksi kirjoittaa mulle, kun mä oon lähetystyössä vuoden päästä. 

Siispä, mun lähetystyöhön valmistava tavoite marraskuulle on kirjoittaa JOKA PÄIVÄ kirje jollekin lähetyssaarnaajalle. Kyllä, joka päivä. Tiedän, että se kuulostaa aika kunnianhimoiselta (aikaisemmin on ollut vaikea pysyä mun yks kirje viikossa tavoitteessa!), mutta mä nyt oikeasti tsemppaan, tiiän että saan siitä tosi paljon siunauksia ja voin ens kuussa oppia tosi paljon niiden kirjeiden kautta. 

Tällanen print screen -kuva vaan mun aamuisesta instagrampäivityksestä, koska oon kirjaston koneella enkä oikeen viitti tällä koneella alkaa sählätä kuvien kanssa sen enempää :D Kuvassa siis mun lähetystyössä olevalta ystävältä saatu kirje, joka odotti mua aamupalapöydässä tänään! Oli ihan superkivaa lukea kuulumisia :) 

P.S. Mun lokakuun tavoite oli harrastaa enemmän liikuntaa, vähintään neljä kertaa viikossa. Sain Facebookissa ihan sairaasti ehdotuksia hyvistä liikuntalajeista, joita voisin kokeilla, mutta olin tylsä ja tyydyin vaan sellaseen perushyötyliikuntaan, että jätin auton kotiin ja kävelin ja pyöräilin paljon. Ja olin paljon partiojutuissa juoksemassa metsässä retkeilemässä. Mutta lajista viis, liikuin mun mielestä hyvin, Enemmänkin toki vois. 

Mihin maahan sä haluisit lähetystyöhön?

Näillä näkymin oon valmis lähtemään lähetystyöhön heinäkuussa, joten veikkaan, että saan mun kutsun ensi huhtikuussa. Huhtikuussa! Vähän yli puol vuotta enää, ääks. Kevääseen on pitkä aika, mutta tiedän, että se kuluu koulukiireiden kanssa yllättävän nopeasti. Täytyy rehellisesti sanoa, että lähetystyö on ollut mun unelma niin monta vuotta ja lähetystyökutsun saaminen tulee olemaan mun tähänastisen elämän yks parhaita ja tunnerikkaimpia päiviä.

Etelä-Amerikkaan...

Mihin sitten haluaisin lähetystyöhön? Kysymys kysytään multa melkein joka päivä ja vastaan yleensä, että mua kiinnostaa eksoottiset maat, esimerkiksi Etelä-Amerikka vois olla kiva. En ole koskaan käynyt missään Etelä-Amerikan maassa, mutta oon kiinnostunut siitä kulttuurista tosi paljon ja se on sellanen paikka, johon vielä joskus matkustan, vaikken lähetystyöhön pääsisikään sinne. Olen lukenut koulussa espanjaa neljä vuotta, mutta osaan oikeesti just ja just kertoa nimeni ja kysyä kuulumisia. Espanja on kuitenkin kaunis kieli ja olisi ihanaa jos pääsisin käyttämään sitä mun lähetystyössä, joko Euroopassa tai Latinalaisessa Amerikassa. 

...tai johonkin muuhun eksoottiseen maahan...

Eksoottisten maiden listaa jatkaakseni, Aasiassa on paljon kiinnostavia maita, esim. Kiina. Kiinassa ei tällä hetkellä oo lähetyssaarnaajia, mutta oon joskus salaa haaveillut, että oisin ihan ensimmäisen lähetyssaarnaajien joukossa Kiinassa. Se ois hurjaa, mutta varmasti kokemus. Myös Etelä-Afrikka keihtoo, vaikken osaa sanoa miksi. Myös Itä-Euroopassa ois paljon maita, joissa lähetystyö ois haastavaa ja kulttuurillisesti mielenkiintoista. 

...tai ei sen oikeestaan tarvis olla ees eksoottinen maa...

Tietenkin kaikki länsimaat Euroopassa ja Yhdysvalloissa ois hienoja paikkoja palvella. Vaikka eksoottiset maat vähän kutkuttais, niin pidemmän päälle ajateltuna joku tosi-ei-eksoottinen maa ois oikeestaan yhtä kiva: sais asua siistissä asunnossa, ei tarvis pelätä mitään tauteja ja ruoka ois syötävää.

...ja temppeliaukio ois kans kiva...

Yks mun unelmakohteista ois Temppeliaukio Salt Lake Cityssä. Siellä sisaret eri ympäri maailmaa tekee lähetystyötä hieman normaalista poiketen, mm. toimivat matkaoppaina temppeliaukiolla vieraileville turisteille ja tekevät lähetystyötä internetissä. Mulla on ystäviä, jotka on ollut temppeliaukiolla lähetystyössä ja niiden kokemukset on saanut myös mut haluamaan sinne.

...eikä Ruotsikaan ois niin kauheen paha.

Nyt kun oon luetellut melkeen kaikki maailman maat ja kertonut, että ne ois ihan huippuja, niin sä saatat nauraa ja kysyä, "No onks mitään, mihin sä ET todellakaan haluais?" Rehellisesti sanottuna, ei ole. Tai jos mainitsisin jonkun inhokkimaan, niin mut kutsuttais varmaan just sinne. Joskus oon sanonut, että "Ei ainakaan  Ruotsiin", mutta kun tarkemmin ajattelee, niin ei kai nekään niin pahoja ois, Ruotsi varsinkaan. Mä oon viime aikoina ollut tosi kiinnostunut opiskelemisesta Åbo Akademin yliopistossa, mutta tällä hetkellä kielitaito ei taida riittää sinne. Jos viettäisin kahdeksantoista kuukautta Ruotissa, sen jälkeen ois toinen kotimainen kieli hallussa ja ovet avoinna myös mun unelmayliopistoon. Joten ehkä salaa toivon, että mut kutsuttais just sinne Ruotsiin.

Lemppari- tai inhokkimailla ei onneks oo mitään väliä, koska en saa vaikuttaa  mun lähetystyökohteeseen. Täytyy vaan kiitollisin sydämin mennä sinne, minne kutsutaan. Uskon koko sydämestäni, että kutsu tulee suoraan Herralta ja että Hän tietää kaikista parhaiten, missä minua tarvitaan eniten. Just se maa, joka lukee mun kutsussa, on mulle se paras paikka.

Halusin vaan laittaa jonkun kuvan jostain ulkomaanmatkalta, että se ees vähän komppais tätä teemaa. Tää on Kreikasta. Sekin ois oikeestaan tosi mielenkiintonen maa palvella lähetystyössä!

Syyskuun tavoite: Tutkia joka päivä pyhiä kirjoituksia 30 min

Mä rakastan pyhiä kirjoituksia. Rakastan raamattua ja Mormonin kirjaa ja muita pyhiä kirjoja. Usein niitä tutkimalla saan päivään hengellistä voimaa ja löydän vastauksia kysymyksiin, joita olen pohtinut. 

Minilähetystyössä tutkimme joka päivä pyhiä kirjoituksia PALJON. Tutkimme ensin aamulla tunnin yksin, sitten tunnin tovereidemme kanssa ja iltapäivällä päivällisen yhteydessä varasimme taas tunnin pyhien kirjoitusten tutkimisille. Se oli mahtavaa, opin viikon aikana niin paljon uutta ja sain paljon inspiraatiota elämääni.

Jumala on käskenyt meitä tutkimaan pyhiä kirjoituksia päivittäin. Yritän kovasti, mutta se on haasteellista. Olen päivisin aika kiireinen ja käytän tällä hetkellä paljon aikaa koulukirjojen parissa. Kaikkien harrastusten ja kiireiden välissä ei oikein malta pysähtyä niiden kaikista tärkeimpien asioiden äärelle ja yleensä illalla kun menen nukkumaan, olen niin väsynyt, etten jaksa muuta kuin nopeasti avata kirjan ja lukea yhden jakeen. 

Nyt haluan kuitenkin kuukauden ajan tsempata. Aion joka päivä varata kalenterista vähintään kolmekymmentä minuuttia pyhien kirjoitusten tutkimiselle. Tiedän, että kun teen niin, voin oppia paljon uusia asioita, joista on minulle hyötyä joka päiväisessä elämässäni ja myös lähetystyössäni. Voin saada pyhistä kirjoituksista myös paljon voimaa ja siunauksia arkeen ja jaksaa paremmin kaikki sen haasteet. 

P.S. Elokuussa yritin noudattaa lähetyssaarnaajan unirytmiä: 22.30 nukkumaan ja 6.30 ylös. Onnistuin melko hyvin. Välillä ehkä venyi nukkumaanmeno hiukan myöhäisemmäksi ja viikonloppuisin annoin itselleni luvan nukkua aamuisin hiukan puoliseiskaa pidemmälle. Aion jatkaa unirytmiä vielä tämän kuukauden jälkeenkin läpi kouluvuoden, hyvä unirytmi ja runsaat yöunet antavat niin paljon voimia kouluun ja kaikkeen muuhunkin. Elämä on niin paljon helpompaa ja kivempaa, kun on nukkunut yöt hyvin!

Minilähetystyö

Viime viikolla minulla oli mahdollisuus palvella minilähetystyössä. Minilähetystyö on juuri sitä, mitä nimikin kertoo: lähetystyötä, mutta vain viikon mittaista. Tein viikon verran työtä kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa: tein tismalleen samoja asioita kuin he tekevät, noudatin samaa aikataulua ja samoja sääntöjä. 

Lähetyssaarnaajan perustaidot haltuun

Aloitimme viikon muiden minilähetyssaarnaajien kanssa ”Mini-MTC:ssä” Helsingissä. MTC eli Missionary Training Center on lähetyssaarnaajien koulutuskeskus, jossa kaikki kokoaikaiset lähetyssaarnaajat saavat muutaman viikon mittaisen koulutuksen lähetystyötänsä varten. Mini-MTC:ssä saimme muutaman tunnin mittaisen koulutuksen tärkeimmistä lähetyssaarnaajien taidoista. Harjoittelimme luontevaa keskustelua uskonnosta sekä Mormonin kirjan jakamisesta sekä kävimme läpi evankeliumin tärkeimmät opit ja periaatteet ja kuinka ne voivat auttaa opettamiamme ihmisiä. 

Yllättävä käänne: sittenkin Vaasaan!

Helsingistä lähdimme omiin kohdekaupunkeihin. Sain oman lähetystyökutsuni Ouluun ja vielä muutama tunti ennen lähtöä luulin olevani menossa sinne. Helsingissä kuitenkin selvisi, että kaupunkiani on vaihdettu ja että päädynkin Vaasaan. Suhtauduin muutokseen avoimin mielin, sillä tiesin, että minilähetystyökutsuni on tullut suoraan Jumalalta ja että Vaasa olisi oikea paikka palvella juuri minulle. Ihmiset Vaasassa tarvitsevat minua ja minä tarvitsen heitä. 

Lähetyssaarnaajat tuovat ihmisiä lähemmäs Kristusta

Lähetyssaarnaajien tehtävä on auttaa ihmisiä tulemaan lähemmäs Kristusta. Käytännössä tätä työtä tehdään tutustumalla uusiin ihmisiin, kertomalla heille uskosta, jakamalla Mormonin kirjoja, vastaamalla ihmisten kysymyksiin kirkosta, opettamalla heille lisää meidän kirkosta, kutsumalla heitä kirkon kokouksiin ja toimintoihin, rukoilemalla heidän puolestaan ja osoittamalla rakkautta heitä kohtaan. Näistä pienistä asioista koostui jokainen päivämme. Aamulla, kun lähdimme asunnoltamme, rukoilimme, että Herra auttaisi meitä löytämään mahdollisimman paljon ihmisiä, jotka tarvitsisivat meitä tänään. Sitten käytimme koko päivän auttaen jo tuntemiamme ihmisiä sekä etsimällä uusia puhumalla vastaantuleville ihmisille.

Mieletön oppimiskokemus

En ole varmaan koskaan elämässäni oppinut niin paljon niin lyhyessä ajassa, kuin mitä opin lähetystyön aikana. Lähetyssaarnaajat opiskelivat tosi paljon: aamulla käytetään useampi tunti opiskelemalla niin evankeliumia kuin kohdemaan kieltä niin yksin kuin toverin kanssa ja iltapäivällä päivällisen yhteydessä käytetään myös aikaa opiskeluun. Opin paljon Mormonin kirjasta ja siitä, miten se voi vastata kysymyksiin ja auttaa ihmisiä. Sain paljon uusia ajatuksia siihen, mitä minun tulisi tehdä juuri nyt elämässäni saavuttaakseni ne tavoitteet, joita minulla on ja miten voin tehdä enemmän hyvää elämässäni. Opin, mitä on rakkaus, ja löysin useita eri tapoja osoittaa sitä. Opin, mitä tarkoitta, että on henkilökohtainen suhde Jumalan kanssa ja kuinka Pyhä Henki voi auttaa jokapäiväisessä elämässä. Opin rukoilemaan useammin ja merkityksellisemmin. Opin ihan mahdottoman paljon ja elämäni on tuon lähetystyöviikon jälkeen ollut erilaista. Mietin, että jos jo yksi viikko lähetystyössä on muuttanut elämääni niin ratkaisevasti, niin millainen vaikutus puolentoista vuoden lähetystyöllä tulee olemaan minuun. 

Maailman parhaat toverit Sisar Bitner & Pace

Ehkä parasta minilähetystyössä olivat maailman parhaat toverini. Voisin kirjoittaa kokonaisen blogipostauksen vain siitä, kuinka loistava lähetyssaarnaaja Sisar Bitner on ja kuinka hulvattoman hauskaa lähetystyössä oli, koska Sisar Pace oli mukana (puhumattakaan siitä, kuinka paljon rakastan Sisar Pacen tekemää ruokaa!). Lähetystyötovereideni kanssa vietin 24 tuntia vuorokaudessa ja heidän kanssaan sain tämän mahtavan viikon: niin huippuhetket ja onnistumiset, kuin myös ne vaikeammat kokemukset. Tämän yhden viikon aikana Sisarista tuli minulle todella läheisiä, korvaamattoman kallisarvoisia ystäviä. He opettivat minulle paljon ja auttoivat näkemään minut sellaisena, kuin todella olen. He rakastivat minua ja sitä kautta auttoivat minua oivaltamaan, kuinka paljon Jumala todella rakastaa minua ja että olen hyvä tällaisena kuin olen. Sisar Bitner ja Sisar Pace, tiedän että luette tämän tekstin jossain vaiheessa, muistaa että rakastan teitä paljon!

 Tässä vielä pari kuvaa viikolta: 

Mun ihanat toverit ja mä, ollaan just menossa pyörällä Vaasan seurakunnan piispan perheen luo kylään! Pyörämatkalla alko kauhee sade ja kastuttiin ihan läpimäriksi! Suomen kesä <3

Kun mä näytän tätä kuvaa mun ystäville, niin kysyn: "Arvaa kumpi näistä mun tovereista on Sisar Bitner ja kumpi on Sisar Pace". Kaikki, joille oon kertonut, että Sisar Pace on höpsöin hassuttelija ikinä ja yks maailman hulvattomimmista ihmisistä, osaa arvata oikein.

Lyhyt tarina, miksi tämä kuva. Kolme vuotta sitten partioleirillä tutustuin muutamiin amerikkalaisiin mormoneihin ja meistä tuli tosi hyviä kavereita. Kuvassa oleva lähetyssaarnaaja, Vahin Sandberg, on mun amerikkalaisen kaverin Ethanin paras kaveri ja kun Vahin Sandberg sai kutsun Suomeen, Ethan lähetti mulle innoissaan viestiä, että sun on pakko jutella mun bestiksen kanssa kun se on tulossa Suomeen ja kaikkea! Meistä tuli Vahin Sandbergin kanssa hyviä facebook-kavereita ja oon jo pitkään toivonut, että tapaisin sen jossain vaiheessa täällä Suomessa. Nyt mun minilähetystyön aikana istuttiin samassa kokouksessa yks aamu, wuhuu se oli mahtavaa!

<3

P.S. Äää, olipas vaikea kirjottaa tää teksti, kun ois ollut niin paljon sanottavaa ja ihan hirveesti juttuja kerrottavana! Kerron mielelläni lisääkin, mutta en haluu tappaa teitä tylsyyteen kirjoittamalla kilometrin mittaista romaania :D Laittakaa kommenttiboksiin kysymyksiä mun minilähetystyöhön liittyen, niin teen ens viikolla kysymys-vastaus-postauksen ja kerron lisää mun minilähetystyöviikosta ja just niitä asioita, jotka kiinnostaa teitä lukijoita!