"Anna uskosi näkyä"

Tällanen nopea kuva vaan tällä kertaa.
Kesä ja elämä on ollu täynnä kiireitä,
lupaan palata pidemmän postauksen kanssa piakkoin! 

"En ymmärrä miksi, mutta kiitos!"

Lähetystyön abc - A: "Maintain a postive attitude"

Mulla on tapana lukea meiän kirkon johtavien auktoriteettien puheita iltaisin ja eilen luin ihan törkeän hyvän puheen Dieter F Uchtdorfilta, sen otsikkona oli "Kiitollinen kaikissa olosuhteissa". (klikkaa puheen nimeä, niin säkin pääset lukemaan sen)

Kiitollisuus - avain onneen

Puheessa kerrottiin, kuinka joskus elämässä tapahtuu asioita, jotka tuntuu kaiken lopulta. Joskus me menetetään meiän toivo kokonaan. Joskus me ollaan tosi yksinäisiä, turhautuneita ja eksyksissä.  Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin keino, jonka avulla meidän elämä voi olla onnellista: kiitollisuus. Meillä ei aina tarvitse edes olla asioita, joista me voidaan olla kiitollisia, vaan kiitollisuuden pitäisi olla meille jatkuva asenne. Meiän pitäis aina olla kiitollisia niissä olosuhteissa, joissa me ollaan, se tekee meidät onnellisiksi. 

Kolari - kova kolaus elämässä

 Itse sain vähän aikaa sitten ison opetuksen siitä, miten kiitollisuus voi auttaa meitä kestämään koettelemuksia. Vähän ennen kesäloman alkua mä jouduin liikenneonnettomuuteen. Olin yksin ajamassa autoa, kun törmäsin mopoilijan kanssa Ajokortin saaminen oli mulle haaste ja monet epäonnistumiset inssissä oli aika kova kolaus mun itsetunnolle. Sama juttu oli tän kolarin kanssa: se tais olla mulle henkisesti pahempi kolaus kun mitä se oli mun autolle. 

"En ymmärrä miksi, mutta kiitos!"

Siinä tilanteessa kuitenkin rukoilin ja kiitin Jumalaa onnettomuudesta Sanoin rukouksessa, että en ymmärrä miksi sain tällasen koettelemuksen, mutta sillä on varmasti jokin merkitys. Jos Taivaan isä ois todella halunnut, niin hän ois kyllä voinut estää kolarin, mutta niin ei tapahtunut.

Iankaikkinen näkökulma

Kun seisoin shokissa tien varrella ja kun itkin myöhemmin useita tunteja kotona, yritin katsoa elämääni iankaikkisesta näkökulmasta ja pohtia, mikä oli tän kolarin merkitys mun elämälle. Ajattelin, että vaikka tää nyt tuntui maailman lopulta, niin mun elämäntarina ei tuu menemään näin: "Kiva 18-vuotias tyttö pärjäsi hyvin koulussa ja elämässä muutenkin, mutta sitten hän ajoi autokolarin ja hänet tuomittiin ikuisesti huonoksi ihmiseksi, eikä hän saanut enää koskaan ajaa autoa, vaan katkeroitui". Sen sijaan jouduin elämään ilman autoa kuukauden, sain 60€ sakot ja ajamistraumat, mopoilija sai pari naarmua polveen. Mä pystyin seuraavana päivänä jatkamaan kohti mun unelmia ja elämään normaalia elämää. Oon jopa ajanut autoa tapahtuman jälkeen, eikä se oo tuntunut ylivoimaisen pelottavalta, musta on vaan tullut tosi paljon varovaisempi kuski. 

Kiitollisuutta kaikissa vastoinkäymisissä

En tiedä vieläkään, oliko mun kolarilla joku "suurempi merkitys". En nää, että sillä ois ollut kauheasti positiivisia seurauksia mulle ja kyllä mä edelleen harva se päivä mietin, että elämä ois aavistuksen verran helpompaa, jos en sillon ois törmännyt. Siitä huolimatta mä oon kiitollinen Taivaan Isälle ja luotan siihen, että tälläkin vastoinkäymisellä oli joku tarkoitus, vaikka en koskaan itse sitä ymmärtäiskään. Mä tiedän, että autokolari ei suinkaan jää mun elämän ainoaksi vastoinkäymiseksi, vaan haasteita tulee olemaan vaikka millä mitalla. Mä toivon ja rukoilen, että voisin kaikissa mun elämäntilanteissa säilyttää sen saman postiivisen asenteen, jolla Taivaan Isä on mua siunannut, ja että voisin ottaa kaikki tulevat haasteet vastaan yhtä kiitollisin mielen, kuin mä otin mun autokolarin.

Olkaa tekin kiitollisia, jookosta?

Lähetystyön ABC

Löysin pinterestistä kuvan, jossa on lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottu hyviä ohjeita lähetyssaarnaajille. Halusin jakaa tän mun blogissa ja sitä kautta inspiroida niin itseäni kuin myös muita tulevia ja nykyisiä lähetyssaarnaajia. Eikä mun mielestä tarvii olla ees lähetystyössä, jotta voi käyttää noita ohjeita, monet noista sopii ihan jokaiseen päivään ja elämäntilanteeseen. Mikä kohta on sun lemppari?

Kolme asiaa, jotka opin nuorten naisten leirillä

Alkuviikosta kirjoitin, kuinka pakkasin tavaroitani ja olin lähdössä viikoksi kirkon nuorten naisten leirille apulaiseksi.  (klikkaa tästä lukeaksesi postauksen) Nyt olen palannut kotiin. Olen superväsynyt ja päiväunien tarpeessa, mutta onnellinen ja todella kiitollinen siitä leirikokemuksesta, joka minulla oli. Sain oppia paljon ja tutustua ihaniin tyttöihin. Sain käyttää kykyjäni ja palvella. Opin viikon aikana paljon ja haluaisin jakaa nyt kolme oppimaani kallisarvoista asiaa teidän kanssanne. 

1) Hyvien asioiden näkeminen muissa auttaa meitä tulemaan paremmiksi

 Meillä on nuorten naisten leirillä perinteenä tehdä ns. leirivihot, joihin muut leiriläiset saavat kirjoitella kannustavia viestejä koko leirin ajan, vihon saa sitten lukea autossa kotimatkalla. Itse en ole vielä kurkannut omaa vihkoani, mutta muiden vihkoihin kirjoittaminen on aina ihan mieletön kokemus. Otin itselleni tavoitteeksi kirjoittaa jokaiselle leiriläiselle. Se oli iso urakka, mutta antoi paljon. Vaikka kaikki tytöt leirillä olivat erilaisia, he kaikki ovat kauniita Taivaan Isän tyttäriä, jokainen heistä on ainutlaatuinen ja ihana juuri omana itsenään.  Mietin jokaisen tytön kohdalla, monesti jopa rukoilin, mitä sellaista minä näen heissä ja voisin kertoa heille, joka auttaisi heitä tulemaan sellaisiksi, jollaiseksi Taivaan Isä haluaa heidän tulevan.

2) Hyvät teot eivät koskaan mene hukkaan

Leirillä sain tehdä tosi paljon erilaista palvelutyötä: auttaa keittiössä, opettaa ensiapua, viihdyttää tyttöjä vaelluksella, lisätä puita nuotioon ja saunaan, kertoa iltasatuja, olla erityishuomiota tarvitsevan leiriläisen apuna ja tukena, toimia uimavalvojana... Sen lisäksi, että sain itse palvella, huomasin myös, kuinka leirin järjestäjät olivat tehneet paljon työtä leirin eteen ja kuinka leiriläiset tekivät toinen toistensa leireistä parempia olemalla ystävällisiä ja auttamalla toisiaan. Oivalsin, ettei ole väliä, istuuko keittiössä pesemässä perunoita vai toimiiko leirinjohtajana, kaikki työ on yhtä arvokasta ja jokaista tarvitaan. On hienoa, että meillä jokaisella on erityiskykyjä, joita voi käyttää muiden auttamiseen ja leirin aikana tunsin suurta kiitollisuutta, että minua on siunattu niin monilla hienoilla lahjoilla ja että sain tehdä oman osani leirillä.

3) Meillä ei ole mitään pelättävää, kun luotamme Taivaalliseen Isäämme 

 Leirilllä meille tapahtui pieni onnettomuus. Olimme uimassa ja saunomassa, kun yhtäkkiä alkoi iso ukkosmyrsky. Juoksimme kaikki äkkiä sisälle saunaan ja pesulle. Suihkussa muutama tyttö sai veden kautta sähköiskun ja ukkosen aiheuttaman sähkökatkoksen takia koko sauna meni pimeäksi. Voitte vain kuvitella, kuinka saunassa itkettiin, halailtiin, panikoitiin ja pelättiin. Pidimme yhdessä rukouksen, jonka jälkeen sade lakkasi samantien ja kaikki näytti valoisammalta.Ambulanssi saapui paikalle nopeasti, eikä kenellekään sattunut mitään vakavaa. Tunsin suurta rauhaa ja kiitollisuutta siitä, kuinka Taivaan Isä siunasi meitä leiriläisiä ja että tämän tapahtuman jälkeen yhteishenkemme oli vain entistä vahvempi.

P.S. Muistatte varmaan, että asetin itselleni neljä tavoitetta leirin suhteen. Mitenkö onnistuin niissä? Kyllä, muistin rukoilla palvelutilaisuuksia ja sain niitä runsaasti. Kyllä, tutustuin uusiin ystäviin. Mun paras uusi ystävä leirillä oli 11-vuotias downin syndroomaa sairastava tyttö, jonka kanssa me leikittiin vesisotaa, paistettiin makkaraa nuotiossa, piirrettiin, laulettiin, tehtiin leirisuorituksia, autettiin muita leiriläisiä ja vietettiin monta ihanaa hetkeä yhdessä. Kyllä, yritin pitää leiripäiväkirjaa, mutta en vaan oo sellanen, joka kirjoittais "aamulla tein sitä ja tätä ja siten iltapäivällä menimme sinne ja tänne ja illall menimme nukkumaan", vaan merkkailin ranskalaisilla viivoilla ajatuksia ylös silloin tällöin. Ja se nukkumaanmeneminen...en aio julkaista täällä blogissa kellonaikoja millon menin nukkumaan. Sanon vaan, että joinain iltoina kömmin makuupussiin aikaisemmin, toisina iltoina vietin laatuaikaa ystävieni kanssa ja nautin leiriöistä.

 Millaisia asioita te muut leiriläiset opitte ja koitte? 

Nää tytöt <3