perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kolme asiaa, jotka opin nuorten naisten leirillä

Alkuviikosta kirjoitin, kuinka pakkasin tavaroitani ja olin lähdössä viikoksi kirkon nuorten naisten leirille apulaiseksi.  (klikkaa tästä lukeaksesi postauksen) Nyt olen palannut kotiin. Olen superväsynyt ja päiväunien tarpeessa, mutta onnellinen ja todella kiitollinen siitä leirikokemuksesta, joka minulla oli. Sain oppia paljon ja tutustua ihaniin tyttöihin. Sain käyttää kykyjäni ja palvella. Opin viikon aikana paljon ja haluaisin jakaa nyt kolme oppimaani kallisarvoista asiaa teidän kanssanne. 

1) Hyvien asioiden näkeminen muissa auttaa meitä tulemaan paremmiksi

 Meillä on nuorten naisten leirillä perinteenä tehdä ns. leirivihot, joihin muut leiriläiset saavat kirjoitella kannustavia viestejä koko leirin ajan, vihon saa sitten lukea autossa kotimatkalla. Itse en ole vielä kurkannut omaa vihkoani, mutta muiden vihkoihin kirjoittaminen on aina ihan mieletön kokemus. Otin itselleni tavoitteeksi kirjoittaa jokaiselle leiriläiselle. Se oli iso urakka, mutta antoi paljon. Vaikka kaikki tytöt leirillä olivat erilaisia, he kaikki ovat kauniita Taivaan Isän tyttäriä, jokainen heistä on ainutlaatuinen ja ihana juuri omana itsenään.  Mietin jokaisen tytön kohdalla, monesti jopa rukoilin, mitä sellaista minä näen heissä ja voisin kertoa heille, joka auttaisi heitä tulemaan sellaisiksi, jollaiseksi Taivaan Isä haluaa heidän tulevan.

2) Hyvät teot eivät koskaan mene hukkaan

Leirillä sain tehdä tosi paljon erilaista palvelutyötä: auttaa keittiössä, opettaa ensiapua, viihdyttää tyttöjä vaelluksella, lisätä puita nuotioon ja saunaan, kertoa iltasatuja, olla erityishuomiota tarvitsevan leiriläisen apuna ja tukena, toimia uimavalvojana... Sen lisäksi, että sain itse palvella, huomasin myös, kuinka leirin järjestäjät olivat tehneet paljon työtä leirin eteen ja kuinka leiriläiset tekivät toinen toistensa leireistä parempia olemalla ystävällisiä ja auttamalla toisiaan. Oivalsin, ettei ole väliä, istuuko keittiössä pesemässä perunoita vai toimiiko leirinjohtajana, kaikki työ on yhtä arvokasta ja jokaista tarvitaan. On hienoa, että meillä jokaisella on erityiskykyjä, joita voi käyttää muiden auttamiseen ja leirin aikana tunsin suurta kiitollisuutta, että minua on siunattu niin monilla hienoilla lahjoilla ja että sain tehdä oman osani leirillä.

3) Meillä ei ole mitään pelättävää, kun luotamme Taivaalliseen Isäämme 

 Leirilllä meille tapahtui pieni onnettomuus. Olimme uimassa ja saunomassa, kun yhtäkkiä alkoi iso ukkosmyrsky. Juoksimme kaikki äkkiä sisälle saunaan ja pesulle. Suihkussa muutama tyttö sai veden kautta sähköiskun ja ukkosen aiheuttaman sähkökatkoksen takia koko sauna meni pimeäksi. Voitte vain kuvitella, kuinka saunassa itkettiin, halailtiin, panikoitiin ja pelättiin. Pidimme yhdessä rukouksen, jonka jälkeen sade lakkasi samantien ja kaikki näytti valoisammalta.Ambulanssi saapui paikalle nopeasti, eikä kenellekään sattunut mitään vakavaa. Tunsin suurta rauhaa ja kiitollisuutta siitä, kuinka Taivaan Isä siunasi meitä leiriläisiä ja että tämän tapahtuman jälkeen yhteishenkemme oli vain entistä vahvempi.

P.S. Muistatte varmaan, että asetin itselleni neljä tavoitetta leirin suhteen. Mitenkö onnistuin niissä? Kyllä, muistin rukoilla palvelutilaisuuksia ja sain niitä runsaasti. Kyllä, tutustuin uusiin ystäviin. Mun paras uusi ystävä leirillä oli 11-vuotias downin syndroomaa sairastava tyttö, jonka kanssa me leikittiin vesisotaa, paistettiin makkaraa nuotiossa, piirrettiin, laulettiin, tehtiin leirisuorituksia, autettiin muita leiriläisiä ja vietettiin monta ihanaa hetkeä yhdessä. Kyllä, yritin pitää leiripäiväkirjaa, mutta en vaan oo sellanen, joka kirjoittais "aamulla tein sitä ja tätä ja siten iltapäivällä menimme sinne ja tänne ja illall menimme nukkumaan", vaan merkkailin ranskalaisilla viivoilla ajatuksia ylös silloin tällöin. Ja se nukkumaanmeneminen...en aio julkaista täällä blogissa kellonaikoja millon menin nukkumaan. Sanon vaan, että joinain iltoina kömmin makuupussiin aikaisemmin, toisina iltoina vietin laatuaikaa ystävieni kanssa ja nautin leiriöistä.

 Millaisia asioita te muut leiriläiset opitte ja koitte? 


Nää tytöt <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!