"En ymmärrä miksi, mutta kiitos!"

Lähetystyön abc - A: "Maintain a postive attitude"

Mulla on tapana lukea meiän kirkon johtavien auktoriteettien puheita iltaisin ja eilen luin ihan törkeän hyvän puheen Dieter F Uchtdorfilta, sen otsikkona oli "Kiitollinen kaikissa olosuhteissa". (klikkaa puheen nimeä, niin säkin pääset lukemaan sen)

Kiitollisuus - avain onneen

Puheessa kerrottiin, kuinka joskus elämässä tapahtuu asioita, jotka tuntuu kaiken lopulta. Joskus me menetetään meiän toivo kokonaan. Joskus me ollaan tosi yksinäisiä, turhautuneita ja eksyksissä.  Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin keino, jonka avulla meidän elämä voi olla onnellista: kiitollisuus. Meillä ei aina tarvitse edes olla asioita, joista me voidaan olla kiitollisia, vaan kiitollisuuden pitäisi olla meille jatkuva asenne. Meiän pitäis aina olla kiitollisia niissä olosuhteissa, joissa me ollaan, se tekee meidät onnellisiksi. 

Kolari - kova kolaus elämässä

 Itse sain vähän aikaa sitten ison opetuksen siitä, miten kiitollisuus voi auttaa meitä kestämään koettelemuksia. Vähän ennen kesäloman alkua mä jouduin liikenneonnettomuuteen. Olin yksin ajamassa autoa, kun törmäsin mopoilijan kanssa Ajokortin saaminen oli mulle haaste ja monet epäonnistumiset inssissä oli aika kova kolaus mun itsetunnolle. Sama juttu oli tän kolarin kanssa: se tais olla mulle henkisesti pahempi kolaus kun mitä se oli mun autolle. 

"En ymmärrä miksi, mutta kiitos!"

Siinä tilanteessa kuitenkin rukoilin ja kiitin Jumalaa onnettomuudesta Sanoin rukouksessa, että en ymmärrä miksi sain tällasen koettelemuksen, mutta sillä on varmasti jokin merkitys. Jos Taivaan isä ois todella halunnut, niin hän ois kyllä voinut estää kolarin, mutta niin ei tapahtunut.

Iankaikkinen näkökulma

Kun seisoin shokissa tien varrella ja kun itkin myöhemmin useita tunteja kotona, yritin katsoa elämääni iankaikkisesta näkökulmasta ja pohtia, mikä oli tän kolarin merkitys mun elämälle. Ajattelin, että vaikka tää nyt tuntui maailman lopulta, niin mun elämäntarina ei tuu menemään näin: "Kiva 18-vuotias tyttö pärjäsi hyvin koulussa ja elämässä muutenkin, mutta sitten hän ajoi autokolarin ja hänet tuomittiin ikuisesti huonoksi ihmiseksi, eikä hän saanut enää koskaan ajaa autoa, vaan katkeroitui". Sen sijaan jouduin elämään ilman autoa kuukauden, sain 60€ sakot ja ajamistraumat, mopoilija sai pari naarmua polveen. Mä pystyin seuraavana päivänä jatkamaan kohti mun unelmia ja elämään normaalia elämää. Oon jopa ajanut autoa tapahtuman jälkeen, eikä se oo tuntunut ylivoimaisen pelottavalta, musta on vaan tullut tosi paljon varovaisempi kuski. 

Kiitollisuutta kaikissa vastoinkäymisissä

En tiedä vieläkään, oliko mun kolarilla joku "suurempi merkitys". En nää, että sillä ois ollut kauheasti positiivisia seurauksia mulle ja kyllä mä edelleen harva se päivä mietin, että elämä ois aavistuksen verran helpompaa, jos en sillon ois törmännyt. Siitä huolimatta mä oon kiitollinen Taivaan Isälle ja luotan siihen, että tälläkin vastoinkäymisellä oli joku tarkoitus, vaikka en koskaan itse sitä ymmärtäiskään. Mä tiedän, että autokolari ei suinkaan jää mun elämän ainoaksi vastoinkäymiseksi, vaan haasteita tulee olemaan vaikka millä mitalla. Mä toivon ja rukoilen, että voisin kaikissa mun elämäntilanteissa säilyttää sen saman postiivisen asenteen, jolla Taivaan Isä on mua siunannut, ja että voisin ottaa kaikki tulevat haasteet vastaan yhtä kiitollisin mielen, kuin mä otin mun autokolarin.

Olkaa tekin kiitollisia, jookosta?