maanantai 20. lokakuuta 2014

Temppelimatka Tukholmaan

Hei ihanaa syyslomaa (tai siis sen päättymistä) kaikille! Vastoin monia kouluja Suomessa, Turussa on usein vaan kaks päivää syyslomaa. Se ei kuitenkaan menoa haittaa tai hidasta, sillä oon käyttänyt mun loman ehkä maailman parhaalla mahdollisella tavalla! Oon nimittäin ollut meiän seurakunnan nuorten kanssa temppelimatkalla Tukholmassa.

Temppelit on meidän kirkon pyhiä paikkoja, joissa tehdään pyhiä toimituksia ja liittoja Jumalan kanssa. Nuoret, jotka eivät vielä ole tehneet omia temppeliliittoja, tekevät temppelissä kasteita (ja konfirmointeja) kuolleiden puolesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tehdään ennen temppeliinmenoa tehdään sukututkimusta omista esivanhemmista ja sitten temppelissä tehdään pelastukselle välttämättömät toimitukset heille (tai jos omassa suvussa ei ole henkilöitä, niitä voi tehdä myös muiden sukulaisille). Me uskomme, että verhon toisella puolella on henkiä, jotka ovat ottaneet vastaan evankeliumin siellä, mutta heillä ei ole mahdollisuutta tehdä fyysisiä pelastukseen johtavia toimituksia. Siksi teemme sijaistoimituksia täällä maan päällä ja annamme heille mahdollisuuden valita, ottavatko he toimitukset vastaan.

Temppelityö on minulle tärkeää. Joka kerta, kun astun sisään temppeliin, tunnen sellaista rauhaa, jota en tunne missään muualla. Kun teen kasteita temppelissä, tunnen iloa siitä, että teen jonkun ihmisen puolesta jotain sellaista, mitä hän tarvitsee todella. Ensi keväänä ennen lähetystyötä minulla on mahdollisuus saada myös oma temppelipyhitykseni eli endaumenttini temppelissä ja toivottavasti voin jonain päivänä solmia siellä myös iankaikkisen avioliiton. 

Sen lisäksi, että käytiin Tukholman reissulla temppelissä, käytiin myös tietysti shoppailemassa ja ihastelemassa vanhaa kaupunkia. Sekä totta kai pidettiin kavereiden kanssa hauskaa laivalla ja syötiin hyvin! Oli aivan loistava matka, kiitos kaikille ihanille seurasta!

Tässä vielä pari kuvaa meiä reissulta! Ite temppelistä en valitettavasti ehtinyt ottamaan kuvia, mutta tässä on pikkasen Tukholmaa ja mun ihania ystäviä:





2 kommenttia:

  1. Susanna, I am so happy for you that you get to attend the temple... I live so close to one, it has been such a long time since I have been in one, there is so much peace and calmness there... No other place on Earth like it... I need to get back there, make it a priority... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Temples are heaven on earth, I just love them! Thanks for your comment, I'm glad you read my blog :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!