Halu palvella

Lähetystyö on aina ollut mun unelma. 

Konkreettinen tavoite siitä tuli mulle syksyllä 2012, kun meiän kirkossa laskettiin lähetyssaarnaajien ikärajoja. Ennen tytöt sai lähteä 21-vuotiaina, nykyään jo täytettyään 19. Olin tuona syksynä 16-vuotias ja lukion ensimmäisellä luokalla. Laskin mielessäni, että kolme vuotta ja sitten olen ylioppilas ja tarpeeksi vanha lähtemään (se kolme vuotta on mennyt nopeasti ja nyt mun available dateen, eli 15.7., on enää 7 kuukautta!)

Sen jälkeen lähetystyö on ollut mielessäni jatkuvasti ja olen koko ajan pyrkinyt tavoiteittani kohti. Aina, kun olen istunut kirkossa, seminaarissa tai muussa uskonnollisessa luokassa tai opiskellut evankieliumia itse, olen ajatellut, että opiskelen lähetystyötäni varten. Olen jaksanut noudattaa Jumalan käskyjä, koska haluan olla mahdollisimman puhdas ja kelvollinen lähtemään lähetystyöhön. Pohdin usein, miten voisin kehittää itseäni ja tulla paremmaksi lähetyssaarnaajaksi.

Lukion toisen luokan alussa lähetystyö ei tuntunutkaan enää itsestäänselvyydeltä. Mielessä alkoi pyöriä kaikki muut vaihtoehdot, mitä voisin tehdä lukion jälkeen ja tuo pohdinta sai kyseenalaistamaan ja epäilemään, onko lähetystyö todella minun juttuni. Rukoilin tuona syksynä asiasta paljon ja sain vastauksen, että Herra haluaa minun palvelevan lähetystyössä ja silloin tein päätöksen, että aion kaikista haasteista huolimatta tosissani pyrkiä lähtemään lähetystyöhön. 

Tuon rukousvastauksenkaan jälkeen lähetystyöhön lähteminen ei ole aina tuntunut helpolta. Erityisesti tänä syksynä olen tuntenut ajoittain haluttomuutta palvella lähetystyössä ja mun usko on heikentynyt. Hyvien ystävien avulla oon kuitenkin kuluneen viikon aikana saanut taas vahvistettua mun uskoa ja pystyn taas tuntemaan sitä samaa innostusta, jota oon aiemminkin tuntenut lähetystyön suhteen. Se on kuitenkin mun pitkäaikainen unelma, joka on toteutumaisillaan.

Joku ehkä kysyy, mikä saa mut jättämään perheen, koulun ja harrastukset ja lähtemään maahan, jota en saa edes itse valita. Mikä saa mut noudattamaan tiukkoja lähetyssaarnaajien sääntöjä ja elämään 18 kuukautta ilman tavallista musiikkia, elokuvia tai internettiä? Mikä mua viehättää siinä, että kuljen päivästä toiseen kaduilla yrittäen puhua ihmisille, joita ei kiinnosta mun sanoma?

Mun vastaus on yksinkertainen. Evankeliumi on asia, joka on tehnyt mut tosi onnelliseksi. Mun mielestä mikään ei tuo vaikeimpina päivinä enemmän lohtua ja toivoa kuin tieto siitä, että Kristus on kärsinyt mun puolesta, eikä mun siis tarvitse kärsiä.

Mä haluan, että myös ihmiset ympärillä voi kokea sitä samaa onnea. Haluan auttaa muita ihmisiä tulemaan lähemmäs Kristusta ja löytämään sen saman onnen, jonka mä oon löytänyt kirkosta. Mä haluan tavata uusia ihmisiä, jutella niiden kanssa ja auttaa niitä. Mä haluan puoleksitoista vuodeksi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain niihin asioihin, joilla on elämässä eniten merkitystä. 

Siksi haluan palvella lähetystyössä.

Lyhyt tarina tästä kuvasta. Kesällä 2011 tapasin Ruotsissa amerikkalaisen Ethanin, jonka kanssa meistä tuli hyvät kaverit. Reilu vuos sitten Ethan kertoi, että hänen paras kaverinsa Jeremy sai lähetystyökutsun Suomeen. Olin ihan innoissani ja aloin chättäillä Jeremyn kanssa ja kerroin hänelle kaiken Suomesta. Nyt hän palvelee Suomessa lähetyssaarnaajana ja viime kesänä, kun olin minilähetystyössä, tapasin hänet nopeasti yhdessä lähetyssaarnaajien kokouksessa ja oli siistiä! Tässä on kuva, joka me otettiin sillon.