torstai 18. joulukuuta 2014

Todistus valosta ja totuudesta

Mulla on tapana välillä käydä Turussa palvelevien lähetyssaarnaajasisarten kanssa opettamassa ihmisiä. Se on kivaa. Opin tosi paljon evankeliumista, tapaan erilaisia  ihmisiä, pääsen keskustelemaan tosi mielenkiintoisista asioista ja harjoittelen samalla  omaa tulevaa lähetystyötäni varten. 

Tänään oltiin taas kirkolla opettamassa yhtä opiskelijaikäistä poikaa. Me kuunneltiin netistä yksi yleiskonferenssipuhe (yleiskonferenssi = kirkossa kaks kertaa vuodessa järjestettävä kokous, jossa profeetta, apostolit ja muut kirkon johtajat puhuvat kirkon jäsenille, ihmiset ympäri maailmaa voivat kuunnella puheita internetin välityksellä). 

Puhe oli nimeltään "Todistuksen saaminen valosta ja totuudesta". Siinä puhuttiin, kuinka me kaikki ihmiset voimme saada lisää ymmärrystä niistä asioista, jotka ovat totta. Vielä sata vuotta sitten luulimme, että linnunratamme on maailmankaikkeuden ainoa galaksi. Nykyään tieteen kehittymisen ansiosta tiedämme, että maailmankaikkeus on ihan äärettömän paljon suurempi. Totuus ei ole muuttunut, mutta ymmärryksemme ja tietomme on kasvanut. 

Samoin on hengellisten asioiden laita. Totuus ei muutu, mutta me voimme tutkimalla ja uskon kautta oppia aina lisää ja löytää ymmärrystä. Jumala rakastaa meitä ja Hän haluaa, että lähestymme Häntä.


Jumala on luvannut meille kaikille, että kun me 
1) Tutkimme Jumalan sanaa
2) Pyrimme uskomaan Hänen armollisuuteensa
3) Rukoilemme vilpittömästi 
4) Kokeilemme käytännössä Hänen opetuksiansa, 
me voimme saada tietää totuuden. Se on hieno lupaus. 

Puhe oli mun mielestä tosi inspiroiva ja antoi pakjon ajattelemisen aihetta. Jos joku teistä haluaa kuunnella/lukea saman puheen, niin alla klikkaa olevaa kuvaa :)  (jos joku teistä päätyy lukemaan puheen, niin ois tosi kiva kuulla teidän ajatuksia, laittakaa ihmeessä kommenttia!) 


2 kommenttia:

  1. I love your analogy about how not too many years ago people thought our universe was the only one but now we know more... I like this line... The truth has not changed, but our understanding and our knowledge has increased.

    I am going to take time over the weekend to view this talk, have a wonderful holidays Susanna ;) xox

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That talk is seriously one of my favorites, I like president Uchtdord a lot! Happy holidays Launna!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!