torstai 17. syyskuuta 2015

Hei taas!

MTC on nyt vahan yli puolivalissa, oon ollut taalla reilut kolme viikkoa ja saman verran jaljella ennen kuin siirryn kentalle. Kolmessa viikossa on tapahtunut paljon ja oon kasvanut ja oppinut. Erityisesti oon huomannut, etta oon tullut tosi paljon motivoituneemmaksi ja ahkerammaksi opiskelijaksi. Haluan kayttaa kaikki hetket hyodyksi ja oppia niin paljon espanjan kielta kuin mahdollista. Joka ilta, kun me puoli kymmenen aikoihin (tai talla viikolla vahan myohemmin, koska meian districilla on siivousvuoro ja meidan pitaa siivota ruokala aina paivan paatteeksi) palataan meian makuuhuoneisiin, on sellanen olo etta oon ihan oikeesti antanut kaikkeni ja se tuntuu hyvalta. 
Opiskelu taalla on tosi hauskaa ja me kaytetaan tosi monipuolisesti erilaisia opiskelumenetelmia. Yks meidan opettajista vie meidan koko districin aina hissiin, me ajetaan silla ylimpaan kerrokseen ja sitten painetaan nappia alimpaan kerrokseen (tassa rakennuksessa on yhteensa 8 kerrosta). Hissimatkan aikana meidan pitaa sanoa mahdollisimman nopeesti meidan viikon laksy ennen, kuin hissi menee alimpaan kerrokseen. Se on tosi hauskaa ja motivoivaa. 

Vaikka oon Espanjassa, niin tuntuu etta oisin Amerikassa, koska kaikki taalla opettajia lukuunottamatta on amerikkalaisia. Nyt kun brasilialainen ja norjalainen lahetyssaarnaaja ovat molemmat lahteneet (he menivat molemmat Portugaliin ja olivat taalla vahemman aikaa, koska osasivat jo portugalia), niin ma oon ainut suomalainen. Talla tarjotaan espanjalaista ruokaa, mutta kaikki amerikkalaiset syo vaan vaaleaa leipaa ja kekseja nutellan, hillon ja maapahkinavoin kanssa. Ja kerran yksi eldereista soi 2 lirtaa cokista yhdella kulauksella. 

Talla viikolla oli meidan MTC-presidentin synttarit ja oli tosi hauskaa! Me syotiin kakkua ja jokainen district sai tehda jonkun lyhyen esityksen presidentille. Me laulettiin meidan districin kanssa syntymapaivalaulu suomeksi ja presidentti tuli tosi iloiseksi.

Tassa viela pari kuvaa meidan districista. Toinen on oikea kuva (plus siella keksella meidan kolumbialainen opettaja Hermana Tabares), toinen on piirretty versio. 

Hauskaa viikkoa teille kaikille!! :)

Hermana Koivisto 

2 kommenttia:

  1. Susanna, I am so happy to read that you are learning so much and becoming more excited to go out and be a missionary... This is going to be such a wonderful learning experience for you and will help you grow so spiritually... You are amazing and inspirational xox

    VastaaPoista
  2. Blogisi on mielenkiintoinen, kiitos siitä :) Mietin pitkään, että miten ihmeessä kaikilla espanjalaisnaisilla voikin olla sama etunimi, mutta sitten tajusin, että "hermana" taitaakin tarkoittaa sisarta. Pitkät piuhat jne :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!