sunnuntai 13. elokuuta 2017

Lempikohtani pyhissä kirjoituksissa

Kun menin kasteelle 8-vuotiaana, isoisäni anti minulle kohdan Mormonin kirjasta. Hän lupasi, että kun opettelisin sen ulkoa ja kun pitäisin sen sanat mielessäni, se tulisi olemaan minulle siunauksena elämässäni. Tuo kohta oli Alman kirjasta luku 37, jae 37:

"Kysy Herralta neuvoa kaikissa tekemisissäsi, niin hän ohjaa sinua hyväksesi; niin, kun laskeudut levolle illalla, laskeudu levolle Herran huomaan, jotta hän valvoisi sinua sinun nukkuessasi; ja kun nouset aamulla, olkoon sydämesi täynnä kiitosta Jumalalle; ja jos teet tämän, sinut ylennetään viimeisenä päivänä."

Tämä kohta on lohduttava monestakin syystä. Ensinnäkin se kertoo, ettei mikään asia ole pieni rukoiltavaksi. Voimme aina kääntyä Taivaan Isän puoleen, olivatpa huolemme isoja tai pieniä. Tai vaikka meillä ei olisikaan huolia, voimme silti kertoa yläkertaan kuulumisemme tai ilmaista kiitoksemme. Me olemme Taivaan Isän lapsia, joten Hän aidosti välittää meistä ja haluamme, että pidämme yhteyttä Hänen kanssaan.

Koska Taivaan Isä rakastaa meitä, Hän haluaa neuvoa ja opastaa meitä haasteissamme ja päätöksissämme. Meiltä kuitenkin vaaditaan pientä nöyryyttä ja sekä sitä, että kysymme Herralta ja olemme sen jälkeen halukkaita kuuntelemaan vastauksia sekä toimimaan niiden mukaan.

Koska Jumala on luonut meidät, Hän tuntee meidät täydellisesti. Hän on kaikkitietävä ja haluaa meidän parastamme, joten Hänen tahtoaan etsimällä päädymme yleensä parempaan lopputulokseen kuin mitä pääsisimme omin neuvoin.

Ei ole aina helppoa tehdä Taivaallisen Isän tahtoa, varsinkin jos se eroaa suuresti omista haluistamme. Kuitenkin, kun me luotamme Herraan, voimme olla rauhallisella mielellä ja omatuntomme voi olla puhdas. Kun me kärsivällisesti vaellamme Herran kanssa läpi koko elämämme, voimme tuntea iloa ja rauhaa elämässämme sekä elää iankaikkisesti tämän elämän jälkeen.

Mitä teille tulee mieleen tästä jakeesta? Olisi kiva kuulla myös muiden ajatuksia :)

Kuva: LDS Media Library

3 kommenttia:

  1. Moi!

    Toivottavasti kommenttini on tervetullut, vaikken mormoni olekaan. Minusta tuo siteeraamasi kohta on ihan hyvän oloinen myös näin ev-lut-näkökulmasta, kenties tuota loppua lukuun ottamatta, en nimittäin ihan tältä istumalta ymmärrä (ainakaan näin asiayhteydestään irrotettuna), mitä tuo "ylentäminen" tässä tarkoittaa.

    PS: Blogisi on mielenkiintoinen ja on kiva, että olet palannut sen pariin :) Jos tiedät jotain muita hyviä mormonien pitämiä blogeja, olisin niistäkin kiinnostunut.

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos kommentista, siitä tuli hyvä mieli!

    Tottakai saa muutkin kuin mormonit kommentoida, sehän on parasta jos täällä saa keskustelua aikaiseksi eri tavalla uskovien kanssa.

    Uskon, että ”ylentämisellä” viimeisenä päivänä viitataan viimeiseen tuomioon. Se on lopullinen tuomio, joka tapahtuu ylösnousemuksen jälkeen. Kristuksen kautta Jumala tuomitsee meidät jokaisen ja määrittää, missä kirkkaudessa tulemme asumaan. Tuomio perustuu kuuliaisuuteemme käskyjämme kohtaan sekä siihen, kuinka olemme ottaneet vastaan Kristuksen sovituksen. Vaikka tuomio onkin pelottava sana, uskon, että se tulee olemaan iloinen päivä, sillä saamme taas kohdata meidän rakastavan Taivaallisen Isämme ja hän palkitsee meidät hyvistä teoistamme, joita olemme tehneet maan päällä.

    Yksi hyvä suomenkielinen mormoniblogi, joka tulee mieleen, on http://elamaaherranpalveluksessa.blogspot.fi/
    Kannattaa tsekata myös kirkon oma sivusto mormonit.fi sekä mielenkiintoinen nettisivusto https://kysymormonilta.fi/ , joka ei ole kirkon virallinen, mutta sieltä löytyy paljon kirkkoon liittyviä artikkeleita myös.

    Englanninkielisistä suosikkini on Al Carraway: https://www.alcarraway.com/

    t. Susanna

    VastaaPoista
  3. Kiitos selvennyksestä ja linkeistä, tuo Kysy mormonilta olikin mulle uusi tuttavuus :)

    - Se sama anonyymi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!