lauantai 2. syyskuuta 2017

Paastoaminen

Nyt on paastoviikonloppu, joten halusin blogissa kertoa paastoamisesta.

Paastoaminen tarkoittaa sitä, että emme syö tai juo mitään 24 tuntiin. Paastoamme kirkossa kerran kuukaudessa, yleensä joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

Kun paastoamme, meillä on jokin ertyinen tarkoitus mielessämme. Haluamme esimerkiksi pyytää jotain siunausta itsellemme tai jollekin läheisellemme. Paaston aikana rukoilemme Taivaan Isää tuo tarkoitus mielessämme ja pyrimme muutenkin vahvistamaan suhdettamme Häneen. Paastoaminen on siis hengellinen kokemus.

Kun olemme paastonneet, lahjoitamme paastouhrin eli valitsemamme summan (summan, jonka olisimme muuten käyttäneet ruoan ostamiseen) köyhille ja tarvitseville. Köyhien auttaminen on osa Kristuksen opetuslapseutta.

Minulla on ollut monia hyviä kokemuksia paastoamisesta. Eräs kokemus (josta olen ehkä saattanut aiemminkin täällä blogissa kertoa) oli kun olin lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa MTC:ssä ja eräällä sisarella oli vakavia ongelmia selkänsä kanssa. Lääkäri sanoi hänelle, että jos tilanne ei parane, hänen tulisi palata takaisin kotiin Yhdysvaltoihin. Päätimme yhdessä muiden lähetyssaarnaajien kanssa paastota hänen puolestaan ja rukoilimme paljon hänen puolestaan. Tämä sisar oli minulle rakas, joten hän oli jatkuvasti mielessäni tuon paaston aikana ja halusin todella hänen parastaan. Paaston jälkeen hänen tilansa parani ja hän kiitollisena kertoi, kuinka hän tunsi muiden lähetyssaarnaajien uskon ja rukousten voiman. Hän pystyi jatkamaan lähetystyötään Espanjassa ja palvelemaan täydet 18 kuukautta.

Tiedän, että paastoaminen on lahja Jumalalta ja että paaston lakia noudattamalla voimme tulla lähemmäksi Häntä. Olen kiitollinen mahdollisuudesta paastota tänäkin viikonloppuna.

Kuva: LDS Media Library

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!