perjantai 6. helmikuuta 2015

Matkalaukku

Tänään illalla löysin pienillä lahjapaketeilla täytetyn matkalaukun huoneestani. 

Se oli syntymäpäivälahja perheeltäni (hieman myöhästynyt sellainen, kylläkin). 

Katsoin valtavan suurta matkalaukkuani ja tajusin, että ei menisi montaa kuukautta, kun pakkaisin siihen koko omaisuuteni. Ei mene montaa kuukautta, että hyvästelen perheeni ensimmäistä kertaa elämässäni. Ei mene montaa kuukautta, että astun ulos lentokoneesta ja tajuan, että tästä olen unelmoinut koko elämäni. 

En ole koskaan omistanut matkalukkua. Omistan kyllä oman rinkan, joka on reissannut vaikka missä partioseikkailuissa kanssani. Olen pakannut tavaroitani perheeni matkalaukkuun ja matkustanut paljon. Olen käynyt Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Tanskassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Italiassa, Kyproksella, Turkissa, Egyptissä, Amerikassa, Israelissa, Jordaniassa ja Dubaissa. Yhtä monta maata kuin olen vuotta, jee! Mutta ikiomaa matkalaukkua minulla ei ole ennen ollut. 

En ole asunut päivääkään poissa kotoa. En tiedä, miltä tuntuu asua ilman vanhempien täysihoitoa. Nolottaa myöntää, etten muista, milloin olisin viimeksi pitänyt imuria kädessä. Muistan kyllä koti-ikävän tunteen ensimmäisiltä partioretkiltäni 8-vuotiaana, mutta en tiedä, miltä tuntuu olla ihan oikeasti kaukaa kotoa. 

Silti. Kohta pakkaan matkalaukkuni ja jätän kotini ja perheeni 18 kuukaudeksi. En ole vielä voinut aloittaa pakkaamista, koska en edes tiedä, pitääkö pakata talvi- vai kesävaatteita. Kreisiä. 

Henkisen pakkaamisen olen kuitenkin aloittanut. Tutkin joka päivä pyhiä kirjoituksia ja opiskelen evankeliumia, jotta osaisin opettaa sitä mahdollisimman hyvin muille. Yritän vahvistaa uskoani ja suhdettani Taivaan Isän kanssa. Mietin usein, millainen on hyvä lähetyssaarnaaja ja asetan itselleni tavoitteita tullakseni sellaiseksi. Olen aloittanut keräämään ystävieni sanoja ja osoitteita pieneen ystäväkirjaani, jonka otan mukaan lähetystyöhön koti-ikävähetkiä varten. 

Joka ilta kävellessäni kotiin bussipysäkiltä, ajattelen, että jonain tällaisena iltana kotiin saapuessani minua odottaa kirje, jossa kerrotaan, mihin lähetyskentälle päädyn. Jonain päivänä ylioppilaskirjoitukset ja yliopiston pääsykokeet on ohi, jonain päivänä odotus on ohi. Ja jonain päivänä ihan oikeasti lähden. Matkalaukkuni kanssa. 




4 kommenttia:

  1. Iiiik ihanaa! Muakin alkoi jännitää kun luin tän! Sie oot susse paras! Mitä niissä pienissä paketrissa oli? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihiiii!! Sain kaks pinkkiä pyyhettä: normipyyhe ja kasvopyyhe. Sain sellasen meikkipussin, jossa oli sisällä suihkugeeliä, deodorantti ja vedenpitäviä laastareita (sain omia laastareita! merkki aikuistumisesta! eikä ne ees ollut mitään muumilaastareita, vaan jotain prookamaa!)Ja sirkusaakkospussin.

      Poista
  2. Susanna... I am so excited for you... the sister missionaries have been by to visit me and we are studying from The Book Of Mormon, I am grateful that they have offered to visit with me weekly on my journey to come back to church and Heavenly Father. I have told them all about you and how proud I am of you... Every time you post I can hardly wait to read what you have found out.

    By the way, in case you get your letter sooner, rather than later, here is my address, I promise if you write to me I will definitely write to you... you don't have to write long letters ... a simple note. I just want to be able to support you on your mission when you get there.

    So, here is my address:

    Launna Krivousov
    3418 Desmond Avenue, Unit 1
    Halifax, Nova Scotia
    Canada B3L 4C6

    If emailing is allowed, mine is tweety_pie_36@hotmail.com

    I want to actually mail things to you though, I really think a hand written letter is much more special from me to you...

    I know it will be difficult to be away from home but you are amazing and I know you will do a wonderful job of teaching the gospel to others, you have certainly inspired me over the years xox

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much for your beautiful words and everything! I promise to write you as often as I can :) I will tell you my mission address as soon as I know it! Ah so excited!

      Poista

Kiitos kommentistasi!