lauantai 23. elokuuta 2014

Mitä partio on tuonut elämääni

Kun kaverini houkuttelivat minut partioon noin kymmenen vuotta sitten, en osannut aavistaa kuinka rakas harrastus ja tärkeä osa elämääni siitä tulisi. Nuorempana partio oli minulle jokaviikkoinen kokoontuminen oman ryhmän kanssa, muutamia kertoja vuodessa tehtävät retket sekä oman lippukunnan omiin perinteisiin ja tempauksiin osallistuminen. Jo pienestä sudenpennusta lähtien olen oppinut hyödyllisiä selviytymis- ja yhteistyötaitoja sekä päässyt retkeilemään ja tutustunut uusiin ystäviin.  Myin ensimmäistä kertaa partiolaisten adventtikalentereita, kun olin 8-vuotias. Opin siis jo silloin, millaista on tehdä töitä yhteisten asioiden eteen. 

Velvollisuuksia ja vastuullisuutta

Hieman vanhempana olen päässyt järjestämään erilaisia retkiä ja tapahtumia, johtamaan eri-ikäisten ryhmiä sekä osallistumaa vapaaehtoisena monenlaisiin projekteihin. Tähän mennessä suurin luottamuspesti, jossa olen toiminut partiossa, oli viime kesän Lounais-Suomen Partiopiirin n. 3500 hengen piirileiriprojektin tiedotustiimissä nettimestarina toimiminen. Vastasin kyseisessä projektissa leirin nettisivujen ja sosiaalisen median kanavien sisällöstä. On ehkä sanomattakin selvää, että tämän kaltaisissa tehtävissä oppii kantamaan vastuuta ja olemaan luotettava.  Olen myös käynyt monenlaisia kursseja, kuten ryhmänohjaajakurssin, leikinohjaajakurssin, toimittajakoulutuksen sekä medialähettiläskurssin. Partiossa on hienoa, kuinka saa jatkuvasti kehittää itseään ja tehdä asioita, jotka kiinnostavat juuri itseään. 

Ystävyyttä yli rajojen

Partio on opettanut minulle paljon myös toisen ihmisen kunnioittamisesta sekä ystävyydestä. Partiossa olen tavannut paljon erilaisia ihmisiä. Nuorimmat partioystäväni ovat 7-vuotiaita ja vanhimmat jo eläkeikäisiä. Kansainvälisillä leireillä olen tavannut myös paljon ulkomaalaisia partiolaisia: irlantilaisia, tanskalaisia, indonesialaisia, marokkolaisia, amerikkalaisia…. Aina uusia ihmisiä kohdatessa ei ole löytynyt edes yhteistä kieltä, mutta kaikki he ovat opettaneet minulle jotain uutta. Olen tanssinut irlantilaisia kansantansseja ja syönyt indonesialaisten illallisvieraana. Uusiin ihmisiin tutustuminen on rikastuttanut maailmankuvaani ja auttanut ymmärtämään erilaisuutta.  

Mahdollisuuksia palvella

Partio on joukkuelaji, joten jatkuvasti oppii asioita muiden palvelemisesta. Lähes kaikki, mitä teen partiossa, on jollain tavalla toisten palvelemista. Erityisesti lasten ja nuorten kanssa toimiessa eteen tulee tilanteita, jolloin olen lainannut makuupussiani tai villasukkiani, koska joku muu tarvitsee niitä minua enemmän. Partio on opettanut laittamaan sivuun omia mukavuuksiaan ja toimimaan niin, että koko porukalla olisi mahdollisimman kivaa. Olen etuoikeutettu, kun saan olla mukana mahdollistamassa partioelämyksiä monille nuorille ja lapsille sekä voin olla heille esimerkkinä. 

Kokemuksia luonnossa

Partio on myös opettanut minua kunnioittamaan luontoa ja pitämään huolta ympäristössä. Leireillä ja retkillä olemme lähes poikkeuksetta ulkona luonnossa.  Olen päässyt vaeltamaan mm. Sveitsin Alpeilla ja Kilpisjärven tuntureilla. Olen nukahtanut sekä taivasalle kesäisen järven rantaan että kamiinatelttaan yli kahdenkymmenen asteen paukkupakkasella. Erityisesti vaelluksilla, joilla kannamme itse kaikki ruokamme, vaatteemme ja telttamme, olen oppinut paljon luonnosta sekä sen arvostamisesta.

Kasvamista hengellisesti

Partiossa kasvatetaan ja kannustetaan myös hengellisyyteen. Vaikka valtaosa partioystävistäni ei kuulukaan samaan kirkkoon kuin minä kuulun, partio voi kasvattaa minua hengellisesti. Voin tehdä lähetystyötä olemalla hyvänä esimerkkinä partiossa muille ja sopivissa tilanteissa kertomalla arvoistani. Muut partiolaiset kannustavat minua elämään arvojeni mukaisesti. Kun olin Maailmanjamboreella, suomalaiset partiojohtajani antoivat minulle luvan mennä sunnuntaina sakramenttikokoukseen. Sakramenttikokous järjestettiin leirillä ja paikalla oli paljon meidän kirkkoon kuuluvia partiolaisia, suurimmaksi osaksi Utahista. Kyseisellä leirillä tutustuin paljon meidän kirkkoon kuuluviin partiolaisiin, jotka kertoivat minulle millaista on olla kirkon jäsen heidän omalla kotipaikkakunnallaan. Vaikka sakramenttikokoukseen osallistuminen leiriolosuhteissa onkin melko harvinaista, partio kasvattaa hengellisyyteen joka päivä.  Kun opin lisää luonnosta ja ympärilläni olevista ihmisistä, opin arvostamaan Taivaan Isän luomistyötä. Oppimalla tärkeitä elämäntaitoja, vastuunkantamista sekä palvelemista tulen sellaiseksi ihmiseksi, kuin Taivaan Isä haluaa minut tulevan. Olen oppinut paljon asioita, jotka tekevät minusta paremman lähetyssaarnaajan ja palvelijan Herran valtakunnassa.
Oli tammikuinen lauantaiyö ja syön partiokurssilla kebabbia iltapalaksi. Banaaniksi pukeutuneena.

Koulussa meillä oli kerran stereotypiabileet ja mä pukeuduin stereotyyppiseksi partiolaiseksi. Tollanen söpö, kiltinnäköinen, uniformuun pukeutunut tyttö on just sitä, mitä sullekin tulee ekana mieleen partiolaisista, eiks niin? Vielä jos kädessä ois "girl scout cookies" -laatikko, niin stereotypppinen tyttöpartiolaislook ois täydellinen!

Purjehtiminen kuuluu niihin kivoimpiin asioihin, joita oon partiossa saanut kokeilla.

Tällanen nolo biletyskuva, huomaa että ilta on jo pitkällä. Oon muuten sateesta märkä, en hiestä.

Loppukevennykseks vielä yks tällanen "awwskis!<3" kuva musta ja mun pikkusiskosta sudenpentuina!

5 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3!!
    Kirjoitit tosi kauniisti partiosta ja aloin itkeä tätä lukiessani. En ole ennen ajatellut, miten "kaunis" harrastus partio oikein on. Olen vaan rakastanut sitä sydämeni pohjasta. Tämä postaus muutti näkemyksiä. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Fiona sulle sun kauniista sanoista, ihanaa että oon onnistunut koskettamaan! Mä oon ihan superinnoissani että saan olla tänä vuonna sun ja muiden ihanien tyttöjen johtaja ja mä todella haluan, että te pääsette kokemaan kaikkia noita samoja juttuja, joita oon ite kokenut partiossa :) Meille tulee mahtava vuosi!

      Poista
  2. Heei kerro lisää tosta sakriksesta! Oliks se kenen järjestämä..tai oliks siellä myös johtajissa meitä paljo.....paljo teit oli ? Oliks ihan puheet vai menikö sakramentti ja todistuskokouksena? Ja mistä / missä vaiheessa kuulit et se järjestettiin et osasit pyytää päästä sinne ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli Utahista kirkon jäseniä, jotka piti koko leirin ajan siellä sellasten uskontojen esittelyalueella omaa pistettä ja sit rakensi kappelin sinne samalle alueelle, jossa järjestettiin sunnuntaina sakramenttikokous ja yhtenä iltana takkavalkeailta :)
      Sen partioleirin leirikirjassa oli luettelo eri uskontokuntien tilaisuuksista ja bongasin sieltä sitten sakramenttikokouksen! Oli ihan puheet, siellä oli mm. nuorten miesten ylijohtaja puhumassa. Suurin osa oli amerikkalaisia poikia, mut sit siellä oli mä ja mun pikkusisko ja tais olla pari muutakin eurooppalaista :) Varmaan parisataa henkeä yhteensä! Partioleiri oli siis World Scout Jamboree 2011 Ruotsissa!

      Poista
    2. Ai en tiennykää et partiolereillä ois uskontoja esillä aika mahtavaa :D mulla on selkeesti vajavaista tietoa ku aatellu et ne on vaa niitä erätaitoja :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!